Luokka-analyysin ja elitismin erosta
Viime vuosina on puhuttu paljon siitä, että yhteiskuntaluokka on edelleen olemassa oleva asia, ja siksi siitä puhuminen on välttämätöntä. Olen täysin samaa mieltä. Sen sijaan olen hämmentynyt siitä, millaiseksi luokkapuhe toisinaan lipsahtaa – etenkin korkeakoulutettujen kaupunkilaisten puheissa. On nimittäin ihan eri asia kritisoida rakenteita, jotka johtavat luokkayhteiskuntaan, kuin puhua siitä, kuka kuuluu mihinkin luokkaan ja miten se näkyy. Edellinen pyrkii purkamaan luokkia pureutumalla luokkayhteiskunnan syihin, jälkimmäinen sen sijaan voi pahimmillaan jopa pönkittää niitä stereotypisoimalla yksilöitä luokkien edustajiksi (kutsutaan myös elitismiksi). Millaiseen luokkapuheeseen sitten kannattaisi pyrkiä ja mitä kannattaisi välttää? Yritän selittää konkreettisin esimerkein:
Ok: Hallituksen leikkaukset ovat vahvistaneet luokkayhteiskuntaa ja lisänneet köyhyyttä.
Ei ok: Sinä kuulut työväenluokkaan, koska vanhempasi ovat vähätuloisia eikä heillä ole korkeakoulutusta.
Ok: Vanhempien koulutustaso on tutkimusten mukaan periytyvää.
Ei ok: Miten olet voinut päätynyt yliopistoon vaikka sulla on duunaritausta?
Sama pätee myös esimerkiksi sukupuoleen. Vaikkapa näin:
Ok: On ongelmallista, että poikia ei kasvateta ottamaan muiden tunteita huomioon samalla tavalla kuin tyttöjä.
Ei ok: Et ymmärrä tunteista mitään, koska olet mies.
Ok: Olisi tärkeää antaa tytöille jo lapsena malli, joka mahdollistaa sukupuolistereotypioiden rikkomisen. Silloin naiset saattaisivat suunnata nykyistä enemmän esimerkiksi teknisille aloille.
Ei ok: Liisa ei tiedä tietokoneista mitään koska Liisa on nainen.
Pähkinänkuoressa: Yhteiskunlaluokista pitää puhua, mutta ihmisten luokittelu ylhäältä päin pitää lopettaa.