Miksi Not All Men on kehno argumentti?

Kirjoitin viime viikolla tekstin kolmikymppisille miehille. Freimasin tekstin omaan kokemuspiiriini, jossa minut on naisena usein ulossuljettu keskusteluista ja jossa miehet etenevät urallaan naisia nopeammin ja parempipalkkaisiin töihin pienemmällä koulutuksella. Ketkä pahastuivat? Tietenkin viiteryhmäni plus miinus kolmikymppiset miehet.

 

Olen itsekin etuoikeutettu. Minulla riittää tekemistä esimerkiksi sukupuolivähemmistöjen huomioimisessa ja otan siitä mielelläni kritiikkiä vastaan. Ymmärrän myös, että sukupuoli ei ole ainoa ihmisen yhteiskunnalliseen asemaan vakuttava tekijä. Närkästystä herättäneessä tekstissäni minun olisi pitänyt tuoda paremmin esiin, että sen ei ollut tarkoitus olla läpileikkaus suomalaisesta yhteiskunnasta, vaan omista kokemuksistani cis-naisena cis-miesten kanssa. No, teksti on ulkona ja siitä saa keskustella. Eräs keskustelussa noussut ilmiö minua kuitenkin risoo, ja siitä kirjoitan nyt. Sen nimi on Not All Men.

 

Olen loputtoman kyllästynyt siihen, että nostettaessa esiin naisten tai sukupuolivähemmistöjen näkemyksiä tai kokemuksia, pitäisi aina muistaa alleviivata että Eivät Kaikki Miehet. Puhu me too:sta, joku sanoo Not All Men. Puhu perheväkivallasta, joku sanoo Not All Men. Puhu miesten käyttämästä tilasta, joku sanoo Not All Men.

 

Ja aina näille kommentoijille vastataan, että tämä on aivan itsestään selvää. Kun kirjoitan kokemuksistani, on selvää, että eivät kaikki miehet. Kun puhutaan #metoo-kampanjasta, on selvää, että eivät kaikki miehet. Kun puhutaan perheväkivallasta, on selvää, että eivät kaikki miehet.

 

Mitä Not All Men -kommenteilla sitten haetaan? Olipa se intentio tai ei, on Not All Men keino kääntää keskustelu jonkun muun ryhmän kokemasta epätasa-arvosta miehiin itseensä. Se on tylsämielistä, sillä viemällä fokus pois asiasta jarrutetaan tasa-arvotyötä. Väitän, että valtaosa feministiksi itseään kutsuvista ymmärtää, että ryhmä ‘mies’ käsittää erilaisia miehiä. Mutta – hyvänen aika – kyllähän meidän täytyy voida puhua rakenteista, jotka aiheuttavat sen, että eri tilanteissa sukupuoli voi olla joko etu tai este. Ja jos kokemuksista ja rakenteista ei voida puhua, koska Kaikki Ovat Yksilöitä, ei epätasa-arvosta voida keskustella lainkaan. Pähkinänkuoressa: jos joku sanoo, että sukupuolella ei ole väliä, voi olla varma, että puhujan sukupuolipositio on varsin erilailla suojattu kuin vaikkapa transihmisillä.

 

Ymmärrän, että tämä on vaikeaa: feminismi pyrkii maailmaan, jossa kaikkia todella kohdeltaisiin yksilöinä. Tulen itsekin miettineeksi, pönkitänkö mahdollisesti olemassa olevia hierarkioita silloin, kun puhun naisista ja miehistä. Tilastoja tarkasteltaessa täytyy ymmärtää, että kategorioiden sisällä on hajontaa, ja että tilasto mittaa vain sitä, mitä sen on tarkoitus mitata. Siitä huolimatta ajattelen, että niin kauan, kun elämme kaksinapaiseen sukupuolijärjestelmään perustuvassa maailmassa, jossa ihmiset tulevat usein kohdelluiksi yksilön sijaan sukupuolina, on eri sukupuolten kokemuksia kuunneltava. Jos niistä otetaan opiksi, ollaan ennenpitkää tilanteessa, jossa kenenkään ei enää tarvitse sanoa Not All Men.

 

Siihen saakka sen hokeminen on ainoastaan hidaste tasa-arvotyölle.

 

Seuraa Bluestockingia somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER