Mitä yhteistä on Temptation Islandilla ja Beverley Skeggsillä?

Viime syksynä tapahtui kaksi asiaa. Minä innostuin feministisosiologi Beverley Skeggsin teksteistä ja siskoni haki (ja pääsi!) salaa Temptation Island Suomen viettelijäsinkuksi. Äkkiseltään nämä kuulostavat olevan kaksi täysin eri asiaa, mutta itse asiassa ne liittyvät paljonkin toisiinsa. Koitan avata, miksi näin on.

 

Beverley Skeggsin käsite respectability on teoria siitä, miten käsitystä yhteiskuntaluokista rakennetaan keskiluokan ehdoilla. Respectability on suomalaisessa tutkimuskirjallisuudessa käännetty kunniallisuudeksi, joskin suora käännös olisi kunnioitettavuus. Toisin sanottuna respectabilityssa kyse on siitä, millainen on kunniallinen ihminen, kuka on kunniallinen ihminen ja miten kunniallisuutta rakennetaan. Sekggsin teorian mukaan keskiluokka määrittelee sen, mikä on sopivaa, kohtuullista ja kunniallista. Näistä keskiluokan määrittelemistä normeista poikkeamisesta seuraa sosiaalinen rangaistus.

 

Tempparit puolestaan on respectabilityn vastakohta. Osallistujat juovat liikaa, pukeutuvat liian paljastavasti, huutavat liikaa, kiroilevat liikaa ja panevat liikaa. Yksinkertaisesti: Respectabilityn kehyksestä käsin Tempparit ovat liikaa. Ja sekin on yhteiskuntaluokkakysymys, sillä Skeggsin mukaan liiallisuus on yhteiskuntaluokan merkkaaja. Toisin sanoen, jos keskiluokka on kerran kaikessa viisaudessaan antanut määreet kohtuullisuudelle, seuraa liiallisuudesta kollektiivisia toruja. Tässä yhteydessä torut konkretisoituvat kotisohvien moralisoiviin katseisiin.

 

Kiinnostavaa on se, että siinä missä Temppareiden osallistujien toiminta näyttäytyy moralisoivien katseiden alla identiteettityönä ja tietyn yhteiskuntaluokan vahvistamisena (en pidä termistä “white trash” mutta sitäkin olen kuullut tässä yhteydessä käytettävän), eivät moralisoijat itse näe moralisointinsa yhteyttä yhteiskuntaluokan tekemiseen. Mutta itse asiassa juuri siitä on kyse: Keskiluokka määrittää jälleen kerran itseään suhteessa kunniallisuuteen osoittamalla, millainen toiminta ei sitä ainakaan ole. Koska keskiluokkainen identiteettityö on normi, jää sen tekeminen kuitenkin helposti havaitsematta.

 

Minä en pidä kaikesta, mitä Temppareissa tapahtuu. Useiden miesten puheissa on esimerkiksi läsnä räikeä seksismi, joka ei ole ok. En kuitenkaan pidä myöskään tavoista, joilla puhutaan niistä osallistujista, jotka eivät ole seksistejä, rasisteja tai sovinisteja. Kaikkien osallistujien niputtaminen tyhjäpäisiksi, viinaanmeneviksi seksiaddikteiksi on myös keskiluokan taktiikka nostaa itseään: me olemme tällaisia, ne ovat tällaisia. Eronteon mekanismi on selvä. Ja julma.

 

Itselläni on kolme syytä tykätä Temppareista: 1) Sisko; 2) Se, että osallistujat vähät välittävät ulkoapäin asetetuista nuhteettomuuden määreistä ja tekevät siten keskiluokan omaa identiteettityötä näkyväksi; 3) Tosi-tv kiinnostaa.

 

Lue lisää: Formations of Class & Gender: Becoming Respectable (Skeggs, B. 1997)

 

Seuraa Bluestockingia somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER