”Oletpas sinä lihonut kesällä.”

Tällä viikolla vietettiin kymmenettä kertaa valtakunnallista Älä laihduta -päivää. Päivän tarkoitus on kyseenalaistaa laihuus kauneusnormina ja tuoda esiin kehojen moninaisuutta. Laihduttamista tarjotaan usein kyseenalaistamattomaksi lääkkeeksi terveempään elämään. Monelle laihuuden tavoittelussa käy kuitenkin päinvastoin. Niin kävi myös minulle.

Olen 31-vuotias. Koko elämäni olen kasvanut kapean naisihanteen keskellä. Teini-iästäni muistan H&M:n massiiviset alusvaatemainoskampanjat, jotka valtasivat julkisen tilan myydäkseen seksikkäitä rintaliivejä tiukkaan pakettiin kuratoidulla naiskuvalla. Muistan lööpin, jossa pohdittiin, onko hyväksyttävää, että missillä on vatsamakkara. Muistan myös lukeneeni useammankin lehtijutun, joissa spekuloitiin naispoliitikkojen pukeutumista tai ulkonäköä heidän sanomistensa tai tekemistensä sijaan.

Tavat, joilla naiskehot julkisesti esitetään, vaikuttaa myös niihin tapoihin, joilla naiskehoja yksityisesti katsotaan. Kun bussipysäkkien valomainostauluihin kelpaa vain yhdenlainen vartalo, tulee siitä normi, jota vasten muunlaisia naiskehoja arvioidaan. Itse opin teini-ikäisenä, että pienikin painonnousu toimii avoimena kommentointikutsuna sekä tutuille että puolitutuille. Mieleeni on jäänyt esimerkiksi kerta, kun rinnakkaisluokkalainen poika katsoi minua kasiluokan syyslukukaudella päästä varpaisiin ja totesi, että oletpas sinä lihonut kesällä. Toisaalta opin myös, että jos naista haluaa kehua, niin aina voi kysyä, onko tämä laihtunut.

Kapitalismin palvelukseen valjastettu kapea kehoideaali välkkyi koko nuoruuteni paitsi valomainostauluissa, myös mieleni syövereissä. Siitä tuli minulle pakkomielle, jonka kajoa seurasin kyseenalaistamattomasti ja ymmärtämättä, että perillä ei odottaisi mitään. Syömishäiriö on matka, joka ei pääty tietynlaiseen peilikuvaan. Sen sijaan polut risteävät mielen sisäiseksi umpisolmuksi, jonka avaaminen on helvetin työlästä ja pitkäjänteistä puuhaa.

Disclaimerina huomautettakoon, että en tokikaan pidä ongelmallisena, että naiset esiintyvät vähissä vaatteissa. Kukin tehkööt kehollaan mitä haluaa – se ei kuulu kenellekään muulle. Siksi myös Facebookin ja Instagramin olisi syytä luopua kaksinaismoralistisesta nännisäännöstä, joka bännää ainoastaan naisten rinnat. Miesten paidattomuutta ei pidetä ongelmana – eihän miesvartaloa ole samalla tavalla seksualisoitu. Sen sijaan pidän ongelmallisena sitä, että kapitalistinen ja patriarkaalinen kuvasto esittää vain yhdenlaisia naisia paljastavissa vaatteissa. Pidän sitä ongelmallisena, sillä meitä on monenlaisia. Ja ansaitsemme kaikki tulla nähdyiksi.

Älä laihduta -päivän sanoma on tärkeä. Mutta vaikka oma syömishäiriöni onkin vuosi vuodelta kaukaisempi asia, en voi luvata, että opin rakastamaan itseäni ja vartaloani varauksetta. Sen sijaan voin luvata, että liputan jatkossakin moninaisen naiskuvan puolesta. Olen ilahtuneena seurannut sosiaalisen median kehopositiivisuusaktivisteja, jotka rikkovat kapeaa kauneusideaalia omilla säännöillään piittaamatta kapitalismin ja patriarkaatin edellytyksistä. Toistaiseksi tyydyn seuraamaan sivusta, mutta kenties vielä joku päivä postaan itseskin rohkeahkon, kehopositiivisuutta viestivän kuvan. Sellaisen, jossa hymyilen kameralle ja vatsamakkarat ja selluliitti näkyvät. Tietäen, että olen riittävä juuri niin.

 

Seuraa Bluestockingia somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER

Kommentit (0)