Naisten välisestä solidaarisuudesta

Kun olin 18-vuotias, perustimme ystävieni kanssa feministisen Mitäs tytöt? -kulttuurikollektiivin. Järjestimme kulttuuritapahtumia ja kokoonnuimme kerran kuussa vitsikkäästi kuukautisiksi nimettyihin tapaamisiin, joiden tarkoitus oli paitsi suunnitella toimintaa, myös kehua toisiamme ja paukutella henkisiä henkseleitä. Olimme jo alle parikymppisinä uupuneita väitteeseen, että naiset eivät muka pystyisi työskentelemään keskenään, vaan pyrkivät urallaan eteenpäin vetämällä mattoa toistensa jalkojen alta. Naisjohtajiin sovelletaan jopa queen bee -syndroomaa, jonka mukaan johtotehtävissä työskentelevät naiset pyrkivät eroon ympärillään olevista naistyöntekijöistä ja tukevat miesalaistensa uraa naisia enemmän.

 

Muun muassa psykologian emerita professori Liisa Keltikangas-Järvinen väitti viime kuussa, etteivät naiset osaa verkostoitua. “Nainen on naiselle susi”, tiivisti professori kliseisesti ja todisti, että kammottava sanonta on muidenkin kuin tosi-TV-tähtien käytössä. Olisin suonut professorin vierailleen Trendin kuvauksissa muutama viikko sitten, kun Hilton-hotellin sviitissä hääräsi 12 naista, joista suurin osa ei tuntenut toisiaan ennestään. Ei näkynyt selkään puukottamista eikä mehiläiskuningattaria, vaan silkkaa yhdessä tekemistä ja toisten tsemppaamista.

 

Vaikka naistenlehdissä on silloin tällöin ongelmallisia elementtejä (kuten olen kirjoittanut esimerkiksi täällä), tiivistyivät niiden parhaat puolet Hiltonin sviitissä Laura Kangasluoman kirjoittaman #Lääppimisen loppu -jutun kuvauksissa. Yksi tärkeimmistä on naisten välinen solidaarisuus. Vaikka professori ja reality-stara sanoisivat mitä, eivät naiset ole toisilleen susia ja mehiläiskuningattaria, vaan osaavat paitsi verkostoitua, myös tukea toisiaan. Sen todistavat myös uusimmat tutkimukset.

 

Mitäs tytöt? ei ole enää aktiivinen, mutta sen anteja voi onneksi soveltaa uusien ihmisten kanssa, kuten Trendin kuvauksissa kävi. Jätetään siis ikävät eläinvertaukset ja taputellaan toisiamme selkään jatkossakin.

 

trendi3.jpg

Kuvassa Satu Lidman (takana vas.), Karla Malm, Pörrö Sahlberg, Aisha Benahmed (edessä vas.), Heidi Härkönen (edessä) ja minä. Kuvaaja: Sanna Lehto (Trendi 3/2016).

Pörrö Sahlbergin mainio analyysi kuvauspäivästä ja naistenlehdistä löytyy täältä.

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Lahjakkaista pojista ja suorittajatytöistä

“Sä taidat olla vähän sellainen suorittaja”, sanoo jälleen yksi puolituttu kuullessaan opiskeluhistoriastani. Olen 15 opintopistettä vaille tuplamaisteri ja syksystä eteenpäin kirjoitan virkavapaalla väitöskirjaa. Totuus kuitenkin on, etten ole ensimmäisen tutkintoni jälkeen suorittanut mitään, vaan opiskellut silkasta kiinnostuksesta ja itseni sivistämisen ilosta. Kirjaan tarttuminen on minusta useammin mukavaa kuin työlästä. Lisäksi jokainen tohtoriopintojen kanssa kamppaillut tietää, että ihmisellä täytyy olla sinnikäs intohimo, jotta suostuu pienipalkkaiseen ja pätkäsuhteiseen kokaikatyöhön, josta ei epävarmuustekijöitä puutu.

 

Suorittamispuhe on sukupuolittunutta ja suorittajaleima isketään usammin itseään kehittävään naiseen kuin mieheen. Tuntuu tympeältä kuulla vierailta ihmisiltä suorittaja-arvio itsestäni heti, kun he ovat sukupuoleni lisäksi perillä siitä, että olen kirjoittanut kaksi gradua. Jostain syystä itsensä kehittämiseen intohimolla suhtautuvaa miestä kutsutaan harvemmin neuroottiseksi suorittajaksi. Useammin tällainen kaveri saa kuulla olevansa kunnianhimoinen ja määrätietoinen.

 

Aiheesta on olemassa myös tutkimusta. Kasvatustieteilijät ovat osoittaneet, että tyttöjen ja poikien koulumenestystä tulkitaan eri tavoilla. Jos poika ei pärjää koulussa, selitetään sitä kiinnostuksen puutteella ja koulun feminiinisyydellä (jälkimmäinen argumentti on erikoinen siitäkin syystä, että suomalaisen koulun perustalla on poikakoulu). Tyttöjen huonoa koulumenestystä selitetään sen sijaan kyvyttömyydellä. Vastaavasti poikien hyvä koulumenestys tulkitaan lahjakkuudeksi, tyttöjen ahkeruutena ja miellyttämishaluna. Kympin poika on lahjakas, kympin tyttö suorittajahikari. Reilua? Not.

 

Kunnianhimon kääntäminen suorittamiseksi on vallankäyttöä, jolla aliarvioidaan pitkäjänteistä työtä ja sitoutumista jatkuvaan oppimiseen. “Kympin tyttö ei ole pingottaja, jonka pitäisi vaatia itseltään vähemmän ja ottaa rennosti. Kympin tyttö on vain yleinen haukkumanimi naiselle, jolla on sekä älliä, uteliaisuutta että kunnianhimoa, vähän samaan tapaan kuin huora on haukkumanimi naiselle, joka pitää seksistä ja saa sitä myös”, kirjoittaa Anu Silfverberg.

 

Pidetään huoli siitä, että seuraavan sukupolven kympin tytöt kuulevat olevansa lahjakkaita ja kunnianhimoisia. Suorittaminen joutaa romukoppaan, paitsi tekona, myös terminä.

 

Puheenaiheet Opiskelu Uutiset ja yhteiskunta