Tämä on teksti kokemuksistani heterosuhteiden dynamiikasta naisena. Siksi kirjoitan tässä tekstissä aika paljon miehistä. Kun taannoin kirjoitin kolmekymppisistä miehistä, tuohtuivat kolmekymppiset miehet joukolla. Siispä varoituksen sana: Mikäli olet cis-mies, hetero etkä ole tutustunut feministiseen itsereflektioon, nostanee tämä teksti verenpainettasi myös.

No niin, olen varoittanut. Sitten asiaan, eli heterosuhteisiin.

Takanani on kolme pitkää parisuhdetta, useita lyhyitä suhteita sekä muutamia yhden (tai muutaman) illan juttuja. Kaikki miesten kanssa. Myös tällä hetkellä elän heterosuhteessa. Olen toki tehnyt elämässäni muutakin kuin deittaillut ja seurustellut. Olen esimerkiksi kirjoittanut kaksi gradua, opiskellut kaksi maisterintutkintoa, tehnyt opettajantöitä, kirjoittanut väitöskirjaa ja saanut kustannussopimuksen tietokirjalle, joka julkaistaan huhtikuussa. Olen aloittanut jokseenkin suosituksi nousseen blogin pitämisen, saanut kertoa ajatuksistani mediassa ja pitänyt konferenssiesityksiä muun muassa Kathmandussa, Bakussa, Lontoossa ja Wienissä. Olen tehnyt helkkaristi töitä, maksanut itse asumiseni ja elämiseni ja tienannut enemmän kuin jotkut eksäni. Ja yhden havainnon liittyen kaikkeen tähän olen tehnyt: Miehiä vaivaa nainen, joka on paremmin koulutettu ja paremmin tienaava kuin hän itse.

Nämä asiat olen miessuhteissani kokenut: Miestä vituttaa, jos nainen tekee häntä pätevämmän poliittisen analyysin. Miestä vituttaa, jos naisella on parempi palkka. Miestä vituttaa, jos nainen juoksee pidempiä lenkkejä. Miestä vituttaa, jos naisella on kaksi maisterintutkintoa ja hänellä ei. Miestä vituttaa, jos nainen omistautuu työnteolle. Miestä vituttaa, jos naisen ajatukset saavat mediatilaa ja hänen eivät. [Jos nyt huudat mielessäsi että eivät-kaikki-miehet, niin a) eivät niin; b) hohhoijaa.]

Minua sen sijaan vituttaa, että olen antanut tämän vaikuttaa käytökseeni. Olen dempannut opintoihini liittyvää intoa. Olen korostanut toisen tekemisiä omieni yli. Olen antanut toisen defenssipäissään vähätellä ansioitani. Olen kuunnellut polveilevia puheenvuoroja poliittisista itsestäänselvyyksistä ja varonut itse puhumasta liikaa. Olen sietänyt närkästystä kun on ilmennyt, että tiedän jostain asiasta enemmän. Olen ollut suhteessa, jossa suurempi palkkani oli jatkuvan kommentoinnin aihe.

Miehet, joita olen tapaillut, ovat usein kertoneet edellyttävänsä seurustelukumppanilta kunnianhimoa ja älyä. Tapailun edetessä on kuitenkin usein ilmennyt, että kumpaakaan ei pitäisi olla enempää kuin miehellä itsellään. Heteronormatiiviset yhteiskuntarakenteet ovat luonnollistaneet sen, että miehen tulee olla pidempi, pätevämpi, vanhempi, koulutetumpi ja paremmin tienaava. Rakenteet ovat niin syvällä, että vaikuttavat myös nuoremman polven parisuhdekoodistossa. Lounastin taannoin kolmen eri-ikäisen tohtoriksi opiskelleen naisen kanssa, joista kaikilla oli sama kokemus: Heteroparisuhteissa naisen osaaminen ja menestyminen aiheuttaa kitkaa. Nainen – joka kantaa usein heterosuhteiden emotionaalisen vastuun – ratkaisee asian pienentämällä itseään, jotta toisen saavutukset saisivat enemmän tilaa.

Kerran tapailin juoksua harrastavaa miestä. Kun kerroin hänelle WhatsAppissa juosseeni aamulenkillä oman ennätykseni, eli kymmenen kilsaa tasan tunnissa, vastasi mies: “Juoksetkohan sinä nainen vähän liian lujaa?” Rakenteiden kaataminen edellyttää paitsi sitä, että naiset alkavat ottaa ansaitsemansa tilan, myös sitä, että miehet alkavat tehdä naisille tilaa.

Silloinkin, kun me juoksemme nopeammin.

Seuraa Bluestockingia somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER