Kirjoitin tammikuun alussa tekstin oman kropan rakastamisen vaikeudesta. Siitä, miten kauneusnormeille keskaria heiluttava feministi ei ole itse osannut viitata kintaalla ulkonäköpaineille, vaan on kärsinyt syömishäiriöistä, punninnut itseään pakonomaisesti ja ollut kaikilla mittareilla varsin tyytymätön omaan vartaloonsa. Kyllä, puhun itsestäni. Ja kyllä, olen ajatellut tehdä asialle jotain. Aika usein olen kuullut, että omaa vartaloaan pitää oppia rakastamaan. Siitä en kuitenkaan ole ihan varma.

Vaa’alla käymisen lisäksi meillä on mittareita aika monelle asialle. Lähipiirissäni on ihan hemmetin monta työelämään kiinnipäässyttä kolmikymppistä, jotka kamppailevat jatkuvasti loppuunpalamisen partaalla. Meiltä vaaditaan tosi paljon ja vaadimme sitä myös itseltämme. Ei riitä, että teet työsi hyvin, vaan sinun pitäisi myös sisustaa oikein, syödä instattavaa safkaa, pitää itsesi työkuntoisena harrastamalla liikuntaa ja hoitaa kotihommat kunnialla. Tässä jatkumossa vaade itsensä rakastamisesta alkaa kuulostaa aiemmin yhdeltä lisäprjojektilta kuin emansipoivalta.

Oman kropan rakastaminen on lisäksi tehty todella vaikeaksi. Sama koneisto, joka vaatii meiltä superihmisyyttä ja -suorittamista työpaikalla, luo markkinat myös niille tuotteille, jotka muistuttavat meitä ainaisesta epätäydellisyydestä. Jos kaikki olisivat itseensä tyytyväisiä, hyaluronihapposelluliittikuorinnoilta katoaisivat ostajat, joten parempi ylläpitää mielikuvaa ikinuoresta kehosta, jonka saavuttaminen on mahdotonta, mutta mielikuvatasolla kapitalistille kannattavaa. Näillä spekseillä: Vaikka muutama yksilö oppisikin rakastamaan itseään, ei itsensä rakastaminen normatiivisen kuvaston kyllästämässä maailmassa ole lähtökohta vaan markkinavetoinen projekti, joka ei valmistu koskaan.

Tutkija ja superfeministi Saara Särmä sanoo näin: “Ei riitä, että sitä tavallista kauneusihannetta vain vähän levitetään leveämmäksi. Pitäisi kyseenalaistaa koko normi. Kukaan ei ole kenellekään esteettisesti velkaa mitään.” Amen! Tämän ajatuksen siivittämänä olen itse päättänyt, että opettelen ajattelemaan olevani riittävä. Jos se johtaa siihen, että jonain päivänä rakastan kehoani, niin se on ainoastaan plussaa.

Mutta projektia en kroppani rakastamisesta ajatellut tehdä.

Seuraa Bluestockingia somessa: Facebook & Instagram!