Pisa-tulokset ja pojat: mikä keskustelussa on pielessä?
Pisa-tulokset tulivat ja Suomi kohahti: sukupuolten välinen oppimisero on ollut otsikoissa koko viime viikon. Suomen pojilla ei uutisten mukaan mene hyvin. Poikien koulumenestys on ihan oikea ongelma, johon tulee suhtautua vakavasti. Tällä hetkellä keskustelua käydään kuitenkin hyvin kummallisista lähtökohdista. Yritän selittää.
Ensinnäkin: Poikien koulumenestys on ollut (oikeutetusti) huolena 2000-luvun alusta lähtien. Nyt me 2000-luvulla kouluja käyneet olemme kuitenkin kolmekymppisiä ja selvityksistä ilmenee, että ikäluokkamme miehet a) etenevät nopeammin, ja; b) tienaavat enemmän kuin naiset. Toisaalta miehet myös syrjäytyvät keskimäärin enemmän jolloin voidaan päätellä, että koulutus saattaa osaltaan suojata naisia syrjäytymiseltä. Siitä huolimatta en voi olla ihmettelemättä, että miten naiset päätyvät pätevyydestään huolimatta tienaamaan vähemmän ja etenemään hitaammin kuin miehet. Uskon, että poikien koulutuksen tukeminen ehkäisisi tulevaisuudessa nykyistä tehokkaammin miesten syrjäytymistä. Samalla tulisi kuitenkin pohtia, miten koulunsa erinomaisesti käyneiden tyttöjen ahkeruus alkaisi näkyä naisten palkoissa ja työelämän tasa-arvona.
Toiseksi: Pojat eivät ole luonnostaan huonompia oppimaan kuin tytöt. Tästä kelvannee perusteeksi vaikkapa se, että aiemmin tyttöjen ei ajateltu biologian vuoksi pärjäävän koulussa lainkaan. Tytöt myös pärjäsivät Pisa-kokeiden matematiikka osiossa poikia paremmin ensimmäistä kertaa vasta vuonna 2013. Näin ollen keskustelu poikien koulumenestyksestä ei voi lähteä liikkeelle oletetuista sukupuolieroista, vaan on kyettävä näkemään, että poika- ja tyttökategorioiden sisällä voi olla enemmän vaihtelua kuin kategorioiden välillä. Lisäksi kaikki eivät kuulu kumpaankaan kategoriaan.
Kolmanneksi: Oppimaan oppimisella keskeinen rooli on koulun toimintakulttuurilla, joka heijastaa yhteiskunnan sosiaalisia normeja: Ei ole kyse vain siitä, miten poikia ohjataan toimimaan kouluyhteisössä, vaan siitä, miten poikia ohjataan toimimaan poikina. Pojan rooli on varsin kapea ja siitä poikkeamisesta seuraa sosiaalinen rangaistus. On vaikeaa olla samaan aikaan kaveripiirissä suosittu poika ja menestyä koulussa. Tätä jakoa pitäisi murtaa tarjoamalla monipuolisempia sukupuolisen toimijuuden malleja.
Neljänneksi: Pojat eivät ole yhtenäinen joukko. Poikien oppimistulokset eivät parane tarjoamalla pojille toimintaa tai materiaalia, joiden oletetaan kiinostavan juuri poikia. Päinvastoin, mikäli kasvattajat tekevät tällä tavoin sukupuolitettuja oletuksia, se ainoastaan vahvistaa stereotypioita ja sukupuolirooleja, jotka sinänsä ovat osaamiserojen taustalla. On siis pohdittava, mitkä muut tekijät kuin sukupuoli liittyvät oppimistuloksiin. Voi esimerkiksi kysyä: Mikä yhdistää niitä poikia, jotka pärjäävät Pisassa? Tai: Mikä yhdistää niitä tyttöjä ja poikia, jotka eivät pärjää Pisassa? Esimerkiksi koulutustaso on Suomessa periytyvää sukupuolesta riippumatta. Eli jos poika on koulun informaalissa kulttuurissa oppinut, että hän ei voi olla suosittu ja pärjätä koulussa samaan aikaan, ja lisäksi jää paitsi kodin tuesta ja kannustuksesta mitä tulee opiskeluun, niin erityisessä putoamisvaarassa olisivat tällöin työväenluokkaiset pojat. Poikien koulumenestystä selvitettäessä on siis otettava huomioon muitakin tekijöitä kuin sukupuoli.
Lopuksi: naisopettajien syyllistämisen sijaan voitaisiin ryhtyä pohtimaan, millainen rooli koulukontekstin ja oppimistulosten muovaajina on ollut ja on esimerkiksi Jyrkillä, Alexanderilla ja Juhalla. Sillä mikäli Pisa-tuloksia halutaan parantaa ja peruskoulun tasa-arvo taata, vaatii se paitsi analyyttista pohdintaa, myös esimerkiksi opettajien lisäkoulutusta, opettajankoulutuksen sisältöjen tarkistamista, perusopetukseen resurssoimista sekä runsaasti lisätutkimusta. Toisin sanottuna lisää resursseja peruskouluun, jolta on leikattu jo ihan liikaa.
Seuraa Bluestockingia somessa: Facebook & Instagram!