Säännöistä viis, päätä hameenhelmasi pituus itse!
Syksyllä eduskunnan puhenainen Maria Lohela kehotti naiskansanedustajia pistämään olkapäät piiloon. Lohelan mukaan eduskunnan pukeutuminen oli äitynyt turhan vapaamieliseksi. Alkuvuodesta Susan Sarandon edusti kaula-aukossa, joka joidenkin äänenpainojen mukaan oli Sarandonin ikäiselle (69) naiselle liian lavea ja siksi mauton. Miksi naisten pukeutuminen puhututtaa? Kuka määrittää, mikä on sopiva hameen mitta tai liian antava kaula-aukko?
On jokseenkin hämmentävää, että edelleen, 2010-luvulla, paljastavasti pukeutuva nainen on myyvää lööppimatskua ja kuuma puheenaihe. Ajatelkaapa vaikka Nicki Minajin pyllyä: millainen kohu siitä saatiinkaan! Kohua seuranneessa keskustelussa paitsi puolustettiin Minajin itsenäistä päätöstä ottaa housut pois, myös ilmaistiin pyllistyksen olleen tarkoitettu miesten silmille ja siten mitätöivän artistin oman tahdon. Se, määrittävätkö ihmisen toimintaa rakenteet vai itselliset päätökset, on yhteiskuntetieteiden kentällä edelleen yksi keskeisimmistä kiistakapuloista. Siitä huolimatta en muista nähneeni keskustelua “omasta tahdosta” esimerkiksi silloin, kun Duudson-kolmikko näytti paljasta hanuria Hollywoodin ensi-illassa punaisella matolla. Naiselle kankkujen vilauttaminen tarkoittaa tasapainottelua emansipaation ja objektifikaation välillä, miehelle se on harmitonta hupia.
Naisten pukeutuminen on julkisen keskustelun vakiokohde, liittyipä naisen vaatetus hänen toimenkuvaansa tai ei. Ulkonäön jatkuva kommentointi on kontrollointia, jolla pyritään asettamaan naisen olemiselle ulkoapäin määritellyt rajat. Tästä esimerkkinä toimii se, että nainen voi pukeutua paitsi liian paljastavasti, myös liian peittävästi. Musliminaisten pukeutumisen ympärillä pyörivä (uhriuttava) keskustelu osoittaa, että naisen toimijuuden arviointi ei ole hameenhelman pituudesta kiinni. Jos nainen on pukeutunut hijabiin, niqabiin tai burkaan, leimaa joku hänet takuulla jälleen alistetuksi tyttörukaksi, jolla ei ole omaa tahtoa ja jota viedään kuin pässiä narussa.
On surkuhupaisaa, että naisten pukeutumisesta puhuvat ihmiset eivät aina edes huomaa ristiriitaa omassa viestinnässään. Esimerkiksi Maria Lohelan mukaan islam alistaa naista, koska huntu, mutta hänen itsensä on kuitenkin OK määrittää naistyöntekijöiden vaatetuksen peittävyyden aste. Vastaavasti Jussi Halla-ahon mielestä paljastavasti pukeutuvaa naista on sopivaa kommentoida ja tuijottaa julkisesti, mutta burkaa käyttävä nainen on epäkelpo roolimalli. Lohelan ja Halla-ahon argumentaatiosta voi päätellä, että he haluavat rajata naisen pukeutumisen alueelle, jossa pitää voida paljastaa ihoa, mutta vain heidän määrittämänsä mittapuun mukaan. Ja toisaalta myös, että Lohela ja Halla-aho käyttävät musliminaisten pukeutumisen paheksuntaa keppihevosena maahanmuuttoa vastaan.
Soveliaisuuden rajat ovat naiselle hyvin kapeat: ei saa olla liikaa, muttei myöskään liian vähää. Iän myötä rajat kapenevat entisestään, lue vaikka täältä tai täältä. Mutta ei masennuta! Puolustetaan sen sijaan jokaisen naisen oikeutta pukeutua kuten haluaa. Ja uskotaan, että naisilla on oma tahto myös vaatekaapilla.