Tytöt, pojat ja peruskoulu

Helsingin Sanomat on kuluvan syksyn aikana kunnostautunut kirjoittamaan koulusta ja sukupuolesta sävyyn, joka vaikuttaa lainatun suoraan 50-luvulta. Kirjoitin näiden kritiikittömien uutisointien pohjalta tekstin Tulvaan 8.9. 2015. Hetkeksi Hesari on hiljentynyt, mutta tänään lehti kuitenkin pudotti todellisen pommin julkaistessaan pääkirjoituksen, jonka olivat kynäilleet kasvatustieteiden yliopistonlehtori Pekka Räihä ja luokanopettajaopiskelija Kaisa Mattila. Tekstissä kritisoidaan sukupuolisensitiivisiä kasvatustavoitteita ja haikaillaan vanhojen sukupuolimallien perään. Kirjoituksessa ei vedota yhteenkään tutkimukseen, vaan se perustuu kirjoittajien mutu-tuntumiin ja mielipiteisiin.

Tekstin alussa kirjoittajat väläyttävät sukupuolineutraaliuden olevan “muoti-ilmiö”. “Nykyisin koulussa ei sallita minkäänlaista sukupuoleen perustuvaa erottelua. Aikuisten on tarkasti varottava johdattelemasta lapsia toimimaan tytöille tai pojille ominaisena pidetyllä tavalla”, kirjoittajat tiivistävät. Tämä väite on kerrassaan hämmästyttävä. Olen nimittäin toiminut lukuisissa kouluissa paitsi sijaisena, myös täyspäiväisesti vakituisissa työsuhteissa. Olen nähnyt oppilaita vietävän ruokalaan tyttö-poika-jonoissa, istunut palavereissa joissa on pohdittu, millaisia poikia kiinnostavia kirjoja kouluihin voitaisiin tilata sekä kuullut työpaikalla lausuttavan “poikien olevan poikia”. Musiikkiopistoissa olen nähnyt soitinvalintojen jakautuvan sukupuolen mukaan. Uskon jokaisen opettajan toimivan vilpittömästi parhaaksi katsomallaan tavalla, eikä tarkoitukseni ole osoittaa sormella yhtäkään yksittäistä opettajaa, jotka kaikki tekevät vaativaa työtä sataprosenttisesti omalla persoonallaan parhaaksi katsomillaan tavoilla. Esitän kuitenkin Räihän ja Mattilan menevän argumentillaan metsään, sillä koululaitoksessa sukupuoleen perustuvat mallit elävät edelleen sitkeästi ja paksusti. Että se siitä “muoti-ilmiöstä”.

Seuraava itseäni ravisuttanut kappale kuuluu näin: “Sukupuolta ei voi mitätöidä. Sukupuoli on ensimmäinen asia, jonka rekisteröimme kadulla vastaan tulevasta ihmisestä. Tutkimukset osoittavat, ettemme pysty keskittymään keskustelussa muihin asioihin ennen kuin saamme selville keskustelukumppanimme sukupuolen.” Minä olen onnekas, sillä vaikka en kaikin puolin aina ole onnistunut enkä edes halunnut käyttäytyä siten, kuten tyttöjen on oletettu käyttäytyvän, olen kokenut sukupuoleni samaksi, johon minut on syntymässäni määritelty. En kuitenkaan voi olla tuohtumatta, sillä teksti sulkee täysin ulos ne ihmiset, joiden sukupuolen kokemus ei vastaa syntymässä määriteltyä sukupuolta. Huomionarvoista on, että muunsukupuolisia ihmisiä on myös kouluissa. Mikäli keskustelu ei suju, koska toinen osapuoli ei tiedä keskustelukumppanin sukupuolta, ei ratkaisu nähdäkseni ole kaksinapaisen mallin pönkittämisessä, vaan sukupuolikäsityksen laajentamisessa.

Eniten itseäni jäi kuitenkin hämmästyttämään väite uudesta opetussuunitelmasta, joka siis määrittää valtakunnallisesti kaiken perusopetuksen arvopohjan ja takaa opetuksen alueellisen tasa-arvon. Tekstissä sanotaan: “Sukupuolen merkitykseen ei kiinnitetä huomiota myöskään peruskoulun uudessa opetussuunnitelmassa, joka tulee voimaan syyslukukaudella 2016.” Peruskoulun opetussuunnitelma valmistui 22.12. 2014. Opetussuunnitelmassa sanotaan näin: “Oppilaita tuetaan tunnistamaan ammatillisia kiinnostuksen kohteitaan sekä tekemään jatko-opintovalintansa perustellusti ja omista lähtökohdistaan, perinteisten sukupuoliroolien ja muiden roolimallien vaikutukset tiedostaen.” Ja näin: “Peruskouluaikana oppilaiden käsitys omasta sukupuoli-identiteetistä ja seksuaalisuudesta kehittyy. Oppiva yhteisö edistää arvoillaan ja käytänteillään sukupuolten tasa-arvoa ja tukee oppilaita oman identiteetin rakentumisessa. Opetus on lähestymistavaltaan sukupuolitietoista. Yhteisö rohkaisee oppilaita tunnistamaan omat mahdollisuutensa sekä suhtautumaan eri oppiaineisiin, tekemään valintoja ja sitoutumaan opiskeluun ilman sukupuoleen sidottuja roolimalleja.” Ja näin: “Työtapojen valinnassa kiinnitetään huomiota myös sukupuolittuneiden asenteiden ja käytänteiden tunnistamiseen ja muuttamiseen.” Ja musiikin osalta näin: “Työtapojen valinnassa kiinnitetään huomiota musiikkikulttuurin ja musiikin opetuksen mahdollisten sukupuolittuneiden käytäntöjen muuttamiseen.” Ja vielä esimerkiksi näin: “Oppilaiden väliset yksilölliset kehityserot, myös poikien ja tyttöjen usein erilainen kehitysrytmi, alkavat näkyä aiempaa selvemmin ja vaikuttavat koulutyöhön. Oppilaita ohjataan oman kehityksensä ymmärtämiseen ja rohkaistaan itsensä hyväksymiseen sekä vastuunottoon itsestä ja omista opinnoista, kavereista ja lähiympäristöstä. Oppilaita tuetaan yhteisöllisyyteen, joka ei hyväksy minkäänlaista kiusaamista, seksuaalista häirintää, rasismia eikä muuta syrjintää.” Kenties kirjoittajien olisi hyvä perehtyä opetussuunnitelmiin ennen niiden käytäntöönpanoa. Ja Hesarissa oltaisiin voitu tarkistaa faktat ennen tekstin julkaisua.

Räihä ja Mattila moittivat petussuunnitelmia myös seuraavasti: “- – – uusi opetussuunnitelma on ratkaissut ongelman [sukupuoleen perustuvan jaon tekniseen ja tekstiilikäsityöhön] pakottamalla tytöt ja pojat samaan muottiin.” Siis tyttöjen ja poikien pakottaminen samaan muottiin on ongelma, mutta kaikkien tyttöjen pakottaminen tyttömuottiin ja poikien poikamuottiin ei ole? Veikkaanpa, että kirjoittajat kokevat isoimpana ongelmana vanhojen mallien kyseenalaistamisen. Onhan tuttu ja turvallinen tyttö-poika-jako paljon mutkattomampi, etenkin, jos solahtaa itse vaivattomasti jompaan kumpaan kategoriaan.

Eräs pysäyttävä ja perusteettomasti lausuttu sitaatti kuului näin: “Voisimme ottaa huomioon tyttöjen ja poikien luontaiset taipumukset palaamatta tyttö- ja poikakoulujen sukupuoliseen erotteluun.” Nyt särähti kyllä feministin korvaan ja pahasti. Siis mitä tarkalleen ottaen ovat “tyttöjen ja poikien luontaiset taipumukset”? Perustuvatko ne genitaaleihin, aivoihin, hormoneihin, kromosomeihin vai lisääntymiskykyyn? Ja jos perustuvat, niin mikä sija jää kokemukselle sukupuolen määrittäjänä? Rohkenisin jopa väittää, että koska sukupuolen biologista perustaa on kulttuurisien kerrostumien alta mahdotonta selvittää luotettavasti, on biologinen sukupuoli itse asiassa sosiaalinen konstruktio. Toisin sanoen sukupuolen biologiasta puhuminen on jo sinänsä harhaanjohtavaa, koska sukupuolta on mahdotonta palauttaa pelkkään biologiaan.

Vieno toive sinne Hesarin toimitukseen: olisikohan aika ottaa keskusteluun mukaan myös toinen näkökulma, ja ehkä jopa muutama tutkimus?