Tunteisiin: Brändätty positiivisuus
Tiedättehän ne tyypit, joilla on aina hyvä päivä ja joiden tunneskaala vaikuttaa sisältävän ainoastaan positiivisia tunteita? Ne, jotka väärällä jalalla noustessaankin vain yksinkertaisesti päättävät, että tästä tulee hyvä päivä?
Minä en ymmärrä heitä.
Positiivisuudesta on tullut tämän päivän tunnussana. Kirjakaupat pursuavat elämäntapaoppaita, jotka kehottavat jatkuvaan positiiviseen ajatteluun ja mielenhallintaan. Positiivisuus on brändätty maailmanluokan bisnekseksi. Valittamisesta on tullut lähestulkoon kiellettyä ja jos ikävistä tilanteista ja päälle lentäneestä kurasta ei heti osaa löytää jotakin positiivista, leimautuu aika nopeasti tyytymättömäksi ja negatiiviseksi ihmiseksi. Hymyilläkö siinä pitäisi, jos pomo haukkuu täysin kelvottomaksi pataluhaksi tai jos vessapaperi loppuu juuri silloin, kun istut julkisessa vessassa kakkosella? Ilmeisesti. Mutta mitä jos harmittaa, ärsyttää tai suututtaa niin paljon, että tekisi vaan mieli paeta pahaa maailmaa oman peiton alle? Ei onnistu, älä edes yritä. Yltiöpositiiviset ihmiset pitävät kyllä huolen siitä, että alat vain tuntea syyllisyyttä. Mikset osaa olla kiitollinen kaikista niistä asioista, jotka elämässäsi ovat hyvin? Kuka nyt haluaisi murehtia asioista, joista ihan varmasti löytyisi myös jotakin positiivista?
Minusta tämä kaikki on aika väkinäistä. Ei ihminen voi estää itseään tuntemasta, saati valita sitä, miltä hänestä milloinkin tuntuu. Jos jatkuvasti sulkee silmänsä todellisilta tunteiltaan ja pakoilee negatiivisia tuntemuksia, jäävät ne muhimaan alitajuntaan ja patoutuvat sinne huolestuttavaksi möykyksi. Tunnekuorman purkaminen edellyttää toki rehellisyyttä ja uskallusta olla aito – silläkin uhalla, että saattaa tulla kritisoiduksi. Tunteiden patoaminen kuitenkin vain lisää pahaa oloa, eikä silloin auta, vaikka näyttäytyisi muulle maailmalle yhtenä isona Naantalin aurinkona. Varsinkin kiltit ihmiset ymmärtävät, miten raskasta on yrittää olla aina hyvällä tuulella ja miellyttää muita.
Mutta! Huojentavia uutisia: Kaikesta ei tarvitse pitää. Kaikesta ei tarvitse myöskään väkisin vääntää myönteistä. Pettymys, suru, ärtymys ja muut negatiivissävytteiset tuntemukset eivät ole mielen heikkoutta, vaan täysin inhimillisiä tunteita. Väkisin väännetty hymy sen sijaan on. Se on heikkoutta myöntää omaa pahaa oloa. Pakotettu positiivisuus ei poista elämästä vastoinkäymisiä, joten panosta mieluummin omien tunteidesi kuunteluun. Kun naurattaa, naura. Kun itkettää, itke. Anna tunteiden tulla ja mennä omassa tahdissaan, älä pakota niitä.
Olenko minä sitten todella negatiivinen ihminen, kun ajattelen näin? En, päinvastoin. Kun tunnen oloni surulliseksi, epäonnistuneeksi, ahdistuneeksi tai muuten vain todella huonoksi, annan itselleni luvan tuntea niin. Se ei tarkoita, ettenkö voisi samalla olla optimisti tai suhtautua elämään positiivisesti. Koska uskon, että tunnelin päässä on aina valoa, ei minulla ole mikään kiire korulauseiden ja superlatiivien pariin. Käsittelen pahan tunteen rauhassa pois päiväjärjestyksestä ja jatkan sitten eteenpäin. Ja hymyilen vasta, kun taas siltä tuntuu. Aidosti.
Olenko ainut, joka ei siedä yltiöpositiivisuutta?
Bisous,
Kati
Luitko jo nämä juttusarjaan kuuluvat tekstit?