Blogien kaupallisuudesta ja yhteistyöpostauksista

IMG_3395.JPG

 

En tiedä oletteko huomanneet, mutta Lilyssä on viime päivinä ollut meneillään kokeilu liittyen postausten keskelle sijoitettaviin mainoksiin. Todennäköisesti olette kyllä panneet tämän merkille, ei niiltä silmille kesken kaiken pomppaavilta ilmoituksilta ole oikein välttyäkään voinut. Postailu ei siis viime aikoina ole oikein huvittanut. Siinä vaiheessa, kun oman ajatuksella raapustetun tekstini keskelle lätkäistään jokin täysin kirjoituksen aihepiiriin sopimaton mainos, saattaa postaus kyllä valitettavasti jäädä julkaisematta. Ymmärrän, että mainoksia on oltava, mutta ei niiden paikka kyllä tekstin seassa ole. Kurja juttu, kun juuri pääsin kehumasta, miten kivaa täällä Lilyssä on ollut. Toivottavasti sivuston käyttäjien palaute on huomioitu, eikä tämmöisiä ”älynväläyksiä” enää jatkossa tulisi vastaan.

Nuo raivostuttavat mainokset toimivat kuitenkin hyvänä triggerinä tälle postausaiheelle, jota olen jo jonkin aikaa päässäni pyöritellyt. Blogien kaupallisuus on viime aikoina puhuttanut paljon ja lukijoiden keskuudessa on ollut havaittavissa suoranaista närkästystä liittyen yhä useamman blogin yhteistyötulvaan. Monet ovat ilmoittaneet lopettaneensa niiden blogien lukemisen, joissa joka toinen postaus on alkanut olla sitä ainaista yhteistyötä. Nyt ajattelin tökätä oman lusikkani soppaan, sillä en ole aiheesta vielä koskaan kirjoittanut.

Olen alusta asti ollut sitä mieltä, että kukin tehköön tavallaan ja muiden tyyliin ei ole puuttumista. Ymmärrän aivan täysin, miksi ammattibloggaajat tekevät kaupallisia yhteistöitä. He ovat mielipidevaikuttajia ja saavat elantonsa (ainakin osittain) näistä yhteistöistä, jotka ovat ihan luonnollinen osa bloggaajan työtä. Niin, käytännössä kyse on ihan yhtä luonnollisesta työtehtävästä kuin mitä haastattelujen tekeminen on toimittajalle tai verikokeiden ottaminen on sairaanhoitajalle. Yhteistöiden avulla bloggaajat kasvattavat brändiään ja alalla menestymiseen vaadittavia verkostojaan. Miksei lukijakuntaansakin. En sano, etteikö ilman yhteistöitäkin voisi (rahallisesti) menestyä, mutta sellaiset blogit taitavat kuitenkin olla aika harvassa.

 

IMG_3398.JPG

IMG_3399.JPG

 

Mikä niissä yhteistöissä sitten oikein tympii? Omalla kohdallani ärsytys ei kumpua niinkään yhteistöiden määrästä tai ylipäätään siitä, että kyseessä on nyt se kaikkialla kammoksuttu *Kaupallinen yhteistyö. Näitä asioita olennaisempaa on se, miten yhteistyö on toteutettu. Ei kukaan jaksa lukea kaavamaisen kuivaa löpinää tuotteesta x, jos omasta persoonasta ei postauksessa näy varjoakaan ja mielipiteetkin vaikuttavat maksetuilta. Jos bloggaaja yhtenä päivänä mainostaa markkinoiden parasta imuria ja toisena säännöllisesti käyttämäänsä siivouspalvelua, jää lukija hölmistyneenä raapimaan päätään. Imuroiko se siis itse vai käykö heillä siivooja? Mikään ei ole kamalampaa kuin hehkuttaa tuotteita, joiden takana ei pysty seisomaan. Kyllä ne yhteistyötkin kuulkaas on mahdollista toteuttaa tyylilleen uskollisesti ja lukijaystävällisesti.

Parhaimmillaan onnistuneesta yhteistyöstä hyötyvät kaikki osapuolet – niin bloggaaja, yritys kuin lukijakin. Pahimmillaan yhteistyöt voivat kuitenkin syödä uskottavuutta, karkottaa lukjoita ja vieläpä olla taloudellisesti kannattamattomia, mikäli yhteistyöstä saatu korvaus ei vastaa ollenkaan siihen käytettyä aikaa ja vaivaa. Ja kyllä, huolellisesti toteutettu yhteistyö vie aikaa ja vaivaa! Ihan tavallinen ”sunnuntaipostauskin” vaatii helposti usean tunnin työn, mikäli oikeasti panostaa tekstiin ja kuvien laatuun. Siinä mielessä voisi kuvitella, että ihan jokaiseen yhteistyöhön ei ammattilaisenkaan kannata tarttua, mikäli mielii pitää työnsä kannattavana.

 

IMG_3393.JPG

 

Miten suhtaudun yhteistöihin omassa blogissani? No, tavoitteeni ei ole lähtökohtaisesti ollut rahallinen hyöty tai yhteistöiden kalastelu. Perustin blogin toteuttaakseni luovuuttani ja kehittääkseni itseäni kirjoittajana, en saadakseni ilmaisia tuotteita tai kassikaupalla kahisevaa. Kun kyseessä on harrastus eikä pääasiallinen tulonlähde, blogin tuoma hyöty ei perustu kaupallisille yhteistöille vaan kirjoittamisen iloon ja värikkääseen vuoropuheluun lukijoiden kanssa. Silti olen minäkin niitä yhteistöitä tehnyt, myönnetään. En monia, mutta muutaman. Itselleni tärkein pointti yhteistöiden kannalta on se, mitä kautta olen ne saanut ja mistä niissä on kyse. Olen hyvin tarkka siitä, etten itse ota yhteyttä yrityksiin ja tarkoituksella tyrkytä blogiani mahdollisille yhteistyökumppaneille. Esimerkki: en voisi ikinä kuvitella pitäväni juhlia, joiden takia lähettelisin sähköposteja ympäri kaupunkia, että hei, kukas sponssaisi meille illan sapuskat. Jos näin tekisin, blogini ei enää olisi sellainen kuin sen alunperin piti olla – paikka omille ajatuksille, tuntemuksille ja satunnaiselle hölynpölylle.

Miksi sitten olen ne muutamat yhteistyöt tehnyt? Voin rehellisesti sanoa, että olen harkinnut jokaisen kohdalla tarkkaan. Miettinyt, että petänkö nyt itseni ja lukijani, jos tartun tilaisuuteen. Sitten olen hymähtänyt omalle ylianalysoinnilleni ja todennut, että jumaliste, jos joku on nähnyt MINUN pienessä blogissani potentiaalia oman tai edustamansa yrityksen markkinointiin ja ottanut minuun henkilökohtaisesti yhteyttä, olisin todella hölmö kieltäytyessäni moisesta kunniasta. Olen siis ollut vain yksinkertaisesti niin otettu yritysten yhteydenotoista, että olen halunnut hyväksyä tarjoukset. Minulle on kuitenkin äärimmäisen tärkeää, ettei kukaan laita sanoja suuhuni. En tekisi yhteistyötä sellaisen yrityksen kanssa, joka ei sovi minun tai blogini ”tyyliin”. Esimerkiksi EF:n kanssa toteutettu yhteistyö oli mahtava juurikin siksi, että yrityksen edustaja oli selvästi tutustunut taustaani ja sain täysin vapaat kädet tekstin suhteen. Postauksesta tuli sellainen, että olisin hyvin voinut julkaista sen ihan ilman yhteistyötäkin. Haluan, että persoonani ja omat ajatukseni näkyvät selkeästi myös satunnaisissa yhteistöissä. Kun puhutaan kaupallisuudesta, läpinäkyvyys ja rehellisyys ovat avainsanoja. Lukija ei missään nimessä saa kokea tulleensa huijatuksi.

Miten tästä eteenpäin? Aion jatkaa samalla, hyväksi havaitulla linjalla. Jos saan kiinnostavia tarjouksia, tartun niihin ja toteutan yhteistyöt omalla tyylilläni, kunhan yhteistyökumppani sopii ”imagooni” (ai kauhea mikä sana). Jos vastaan tulee epämääräisiä yhteydenottoja tai kohtaan epäammattimaista käytöstä, skippaan tällaiset tapaukset hyvin nopeasti. Näin myös siinä tapauksessa, jos yritys, tuote tai palvelu ei tunnu ollenkaan omalta.

 

IMG_3378.JPG

 

Mitäs mieltä siellä ollaan yhteistyöpostauksista ja blogien kaupallisuudesta?

 

Bisous,

Kati

 

PS. Tällä viikolla onkin sopivasti tulossa yksi yhteistyöpostaus… Liittyy ruokaan, joten olen täysin omalla mukavuusalueellani… 😀

puheenaiheet syvallista ajattelin-tanaan raha
Kommentit (20)
  1. ”Jos bloggaaja yhtenä päivänä mainostaa markkinoiden parasta imuria ja toisena säännöllisesti käyttämäänsä siivouspalvelua, jää lukija hölmistyneenä raapimaan päätään. Imuroiko se siis itse vai käykö heillä siivooja?” <- meillä käy siivooja, mutta imuroimme silti koska pölyä tulee niin paljon. 😀 Eli voisin mainostaa siivousfirmaa ja imuria. 😀

    1. Haha, no näinkin voi tietysti olla 😀 Tuo oli vaan esimerkki 🙂

  2. Essi Helppi
    11.9.2017, 19:18

    Ihanat kuvat ja toooodella hyvä kirjoitus! 🙂 Itse olen sitä mieltä, että jokainen tallaa tavallaan, mutta yhteistyöt, jotka on väkinäisesti tehty, ei ole ikinä hyvä juttu kyseiselle tuotteelle/brändille/paikalle yms., eikä myös bloggaajalle. 

    Ja joo, toi mainos keskellä blogipostausta ei ole jees, eikä myöskään se robotti, huoh! Mutta ehkä ne poistuvat, toivottavasti ainakin.

    1. Kiitos Essi! 🙂 Samaa mieltä. Ja jep, toivottavasti noista robottihommeleista ja mainoksista kohta jo päästäisiin eroon!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *