Hassu juttu tämä vuoden vaihtuminen. Se kääntää ajatuksemme kuluneeseen vuoteen – sen iloihin ja suruihin, ylä- ja alamäkiin, kohokohtiin ja pohjanoteerauksiin. Hymyilemme asioille, jotka ovat tehneet meidät iloisiksi sekä muistelemme lämmöllä kaikkia läheisten kanssa vietettyjä hetkiä ja elämäämme rikastuttaneita uusia tuttavuuksia. Koemme kiitollisuutta siitä, mitä kaikkea uutta ja ihmeellistä olemme saaneet kokea sekä nauramme makeasti noloimmille sattumuksillemme, jotka tapahtuessaan tuntuivat kenties maailmanlopulta, mutta tarjoavat nyt illan hauskimmat naurut. Valitettavan usein joudumme myös prosessoimaan vuoden aikana tapahtuneita katastrofeja, suuria tai pieniä, ja käymään läpi katkeria ajatuksia siitä, miksi elämä on potkinut juuri meitä päähän. Hetkellisestä epäonnen tunteesta toivuttuamme päätämme kuitenkin taputtaa itseämme olalle ja onnitella itseämme vuoden saavutuksista. Kyllähän sitä taas on tullut rehkittyä ja ponnisteltua monenmoisten suoritusten eteen. Ajatuksenjuoksumme kiihtyessä alamme pohtia omaa henkistä kasvuamme ja mietimme, olemmeko tänä vuonna täyttäneet omat tavoitteemme. Ja yleensä silloin se sitten iskee – lohduton epätoivo ja parantumaton itseinho.

Viime vuodenvaihteessa tehdyt lupaukset odottavat edelleen täyttymistään. Huomaamme, ettemme ole syöneet yhtään sen terveellisemmin, nukkuneet yhtään sen enempää tai liikkuneet yhtään sen ahkerammin kuin viime vuonnakaan. Vyötäröllä roikkuu edelleen ne samat viisi ylimääräistä kiloa kuin aina ennenkin. Joku saattaa potea huonoa omaatuntoa siitä, että on keskittynyt liikaa oman terveytensä edistämiseen laiminlyöden samalla perheenjäseniään ja ystäviään. Toinen keikkuu burnoutin partaalla, vaikka juuri vannoi hidastavansa tahtia ja opettelevansa sanomaan välillä myös ”ei”. Mikä siinä on, että itselleen tehtyjä lupauksia on niin vaikea pitää? Teemmekö niitä vain tavan vuoksi, tietäen jo valmiiksi niiden unohtuvan viimeistään loppiaisena? Siitäkin huolimatta, että juuri me tiedämme omat heikkoutemme ja epäkohtamme varsin hyvin. Kuka meidän elämänlaatuamme parantaa ellemme me itse?

Ehkä uutta vuotta ei kannatakaan aloittaa yksityiskohtaisilla lupauksilla, jotka lunastamattomina aiheuttavat aina loppujen lopuksi vain pahan mielen. Ehkä on vain parempi ottaa uudet kujeet vastaan päättäen, että tästä tulee hyvä vuosi. Se voi silti tarkoittaa täydellistä elämäntaparemonttia, hektisestä elämäntyylistä luopumista tai päivä kerrallaan -asenteella nautiskelua. Pääasia on, että mistään asiasta ei tee itselleen pakotettua päämäärää, jota tavoitellaan hampaat irvessä.

Mä lupaan tänä vuonna yhden ainoan asian. En enää tee itselleni lupauksia, joita en pysty pitämään. Sen sijaan keskityn nauttimaan elämästä ja toivon, että siinä samalla opin myös pitämään itsestäni parempaa huolta. Mikset säkin luopuisi kaikista niistä lohduttomista lupauksista ja vain päättäisi olla itsellesi lempeä?

Tai jos tämä tuntuu vielä ihan mahdottomalta, niin kokeile vaikka käänteistaktiikkaa. Jos lupaat karttavasi urheilua, valvovasi kaiket yöt ja ryhtyväsi mäkkärin kanta-asiakkaaksi, niin eiköhän vuoden päästä peilistä katso timmi, hyvin levännyt tyyppi! Uudenvuodenlupaukset kun tuppaavat toteutumaan aina päinvastaisesti…

Teittekö te lupauksia paremman vuoden toivossa?

Onnellista ja ennen kaikkea armollisempaa uutta vuotta!

Bisous,

Kati