Suklaa-marenkinapit

IMG_7025.JPG

IMG_7026.JPG

IMG_7023.JPG

Myönnetään. Sokerihammasta kolottaa tänäkin vuonna. Minkäs teet, kun joulupukki toi leivontatarvikkeita ja kummitätikin ilahdutti Elisabeth Johanssonin monipuolisella Suklaata-kirjalla. Kyllä nyt kelpaa leipoa – siitäkin huolimatta, että leipominen tarkoittaa mun kohdalla hyvin usein pieleen menneitä satseja ja usein toistuvia ärräpäitä. Heti, kun pitää olla tekemisissä uunin, sähkövatkaimen tai jonkin muun ”normaalissa” leivonnassa olennaisen asian kanssa, olen pulassa. Sen takia pyrinkin loihtimaan keittiössä vain äärimmäisen helppoja ja yksinkertaisia herkkuja (myös teidän muiden rähmäkäpälien iloksi).

Bongasin Johanssonin kirjasta suklaamarenkien ohjeen, jota lähdin määrätietoisesti toteuttamaan, vaikka en ollut koskaan kokeillut edes tavallisten marenkien tekoa. Luulin, että selviäisin helpon kuuloisesta missiosta kunnialla – jopa ilman digitaalilämpömittaria, jota olisi ohjeen mukaan tarvittu marenkimassan lämpötilan selvittämiseksi. Ja niinhän siinä sitten kävi, että pieleen meni. Sekä ensimmäinen että toinen erä levisivät uunissa pitkin peltiä ja jäivät sisältä täysin ontoiksi. En usko, että tämä oli reseptin tarkoitus.

Pilalle menneet marengit kismittivät sen verran, etten suostunut luovuttamaan ennen kolmatta yritystä. Tällä kertaa muokkasin alkuperäistä ohjetta osittain helpottaakseni sitä ja osittain myös siksi, että ainekset hupenivat hurjan leivontasession seurauksena ennätysvauhtia. Myös nämä marengit jäivät sisältä ontoiksi, mutta nyt niistä tuli sentään kuvauskelpoisia! Myös maku oli juuri sitä mitä pitikin, ihan niin kuin pilalle menneidenkin kohdalla. Koostumusta täytyy vielä vain vähän harjoitella!

IMG_7024.JPG

 

SUKLAA-MARENKINAPIT (n. 40kpl)

4 valkuaista

2dl sokeria

20g tummaa leivontasuklaata

25g maitosuklaata

 

– Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi, tässä menee noin 15min. Valkuaisvaahto on riittävän kovaa, kun vaahto ei kulhoa kallistettaessa liiku mihinkään. Jotta tämä onnistuu, kulhon ja vatkaimen tulee olla täysin kuivat ja puhtaat, eikä valkuaisen sekaan saa eksyä yhtään keltuaista. (Voit myös kokeilla vatkata valkuaiset ensin ja lisätä sokeri vähitellen, mahtaisikohan tämä auttaa onttouteen?)

– Sulata suklaa varovasti mikrossa ja lisää se valkuaisvaahtoon kevyesti käännellen. Tarkoituksena ei ole värjätä koko massaa ruskeaksi, vaan marmoroida se kauniin kaksiväriseksi. Suklaata lisäämällä mausta ja suutuntumasta saa entistä suklaisemman. 

– Pursota leivinpaperin päälle pieniä nappeja ja paista niitä 125 asteessa noin 50 minuuttia nappien koosta riippuen.

– Tarjoa sellaisinaan tai käytä esimerkiksi kakun koristeluun!

 

Nautinnollisia leivontahetkiä! Vinkkejä marenkien koostumuksessa onnistumiseen otetaan ilolla vastaan 😀

 

Bisous,

Kati

Puheenaiheet Ruoka ja juoma DIY Höpsöä

Aamusta toiseen (työtön)

IMG_6972.JPG

IMG_7028.JPG

IMG_6976.JPG

IMG_6969.JPG

IMG_6977.JPG

IMG_6971.JPG

IMG_6973.JPG

Ei herätyskellon vastenmielistä pirinää eikä sitä seurannutta luvattoman pitkää torkutusta. Ei kiireessä hotkaistua aamupuuroa eikä peilin edessä hukattuja minuutteja. Ei tummia silmänalusia eikä haukottelua aamuratikassa. On vain levollisia yöunia, jotka jatkuvat makeina aina puoleenpäivään saakka. Aamupalaa yöpaidassa ja tohveleissa, huoletonta laiskottelua ja äärettömästi aikaa omille lempipuuhille. Työttömän aamuhan kuulostaa ihan luksukselta!

Eikun hetkinen.

Työttömyys ei ole akkuja lataavaa laiskottelua eikä hyvällä omallatunnolla vietettyjä hitaita aamuja. Jokapäiväinen joutilaisuus on äärettömän stressaavaa ja vaikka aluksi tuntuukin ihanalta vain olla ja nauttia kiireettömyydestä, käy se ennen pitkää kyllä mielen (ja kukkaron) päälle. Rakastan meidän kotia ja viihdyn täällä paremmin kuin hyvin. Silti vaihtaisin pitkät yöunet herätyskellon säännölliseen pirinään koska vain ja jättäisin tohveliaamiaisen erittäin mielelläni väliin, jos vain saisin hyvän syyn haukotella ruuhkabussissa jo aamuvarhain. Toivon todella, että jokainen työssäkäyvä osaa arvostaa työpaikkaansa. Jos jotakin olen tämän parin kuukauden aikana oppinut, niin sen, ettei töiden saaminen ole tämän päivän Suomessa todellakaan mikään itsestäänselvyys – korkeasti koulutetullekaan. Kaikki tuntuu riippuvan silkasta tuurista ja kattavasta kontaktiverkostosta. Mistään yllättävästä uutisesta tässä ei toki ole kysymys, kyllähän tämä maamme työtilanne on ollut selvillä itse kullakin jo pitkään. Jotenkin naiivisti silti kuvittelin löytäväni unelmieni työpaikan heti Helsinkiin muutettuani.

Vaikka työttömyys lannistaa ja aiheuttaa yllin kyllin huonommuuden, epäonnistumisen sekä häpeän tunteita, ei kannata luopua toivosta. Itse ainakin haluan uskoa, että oma asenne vie pitkälle ja ahkerille tyypeille on aina kysyntää. Joskus pitää vain olla kärsivällinen. Ja aloittaa pienestä, kuten vaikka kuukauden mittaisesta sijaisuudesta, jota mulle tarjottiin yhdestä Suomen vanhimmista toiminnassa olevista kouluista, jee!

Kohta voin taas valittaa siitä, miten kamalaa on herätä aikaisin ja lähteä tekemään jotakin hyödyllistä. Vitsi vitsi. Pysytään optimistisina!

 

Onko täällä muita työttömiä työnhakijoita?

Miten pysytte positiivisina – vai onko niin, että pessimisti ei pety?

 

Bisous,

Kati

Suhteet Sisustus Oma elämä Syvällistä