Tyhjää täynnä

image.jpeg

Muuttaminen on silmiä avaavaa puuhaa. Kun pakkaa koko elämänsä laatikoihin, tutustuu siinä sivussa itseensäkin taas vähän entistä paremmin. Asunnon uumenista löytyy muistoja siitä, millainen ihminen sitä joskus on ollut. Löytyy jälkiä, jotka kertovat nykyisestä minästä. Ja löytyy toiveita siitä, millainen vielä joskus haluaisi olla.

Tavaroita kaivellessa esiin putkahtaa kaiken sen jokapäiväisen perusmaterian lisäksi monia jo unohtuneita juttuja:

  • ​​Tavoitetoppi, joka ei mahtunut päälle ostaessa – eikä muuten mahdu vieläkään.
  • Parkkilipuke, joka on vaivihkaa otettu talteen muistoksi ekoista treffeistä – päivälleen tasan kaksi vuotta sitten!
  • Muistiinpanot, joiden avulla irtosi opiskelupaikka – oh là là.
  • Salaattilinko, jota ei jostain syystä ole koskaan tullut käytettyä – mutta vielä joskus voi tarvita!
  • Hame, johon mummu joskus ompeli pitsisen jatkeenoli kuulemma hävyttömän lyhyt.
  • Valokuvia ihmisistä, jotka ovat vuosien varrella tulleet jäädäkseen – tai lähteneet lätkimään.
  • Ulkomaan valuuttaa, jota on tarpeeksi muistuttamaan menneistä matkoista – mutta liian vähän kustantamaan uusia seikkailuja.
  • Mittanauha niiltä ajoilta, kun vyötärönympärys vielä kiinnosti – saisi alkaa taas kiinnostaa!
  • Vanhat sisustustyynyt, jotka on vaikeina aikoina itketty ripsarista mustiksi – miksi nääkin on täytynyt säilyttää??
  • Kanta-asiakaskortti Karkkimereen – no comments.
  • Pölypalloja, joiden olemassaolon on tietoisestikin halunnut sivuuttaa – kuka nyt hyllyn takaa jaksaisi joka sunnuntai vuosi imuroida?

image.jpeg

image.jpeg

Koko asunto näyttää tyhjänä ihan erilaiselta. Siinä näyttäytyy kaikki se potentiaali, mitä se olisi voinut olla. Miten eri tavalla sen olisi voinut sisustaa. Tällainen jossittelu on kuitenkin täysin turhaa. Se oli sellainen, millaisen siitä kolme vuotta sitten halusin. Siitä tuli ja se oli – koti.

 

Bisous,

Kati

 

// Moving out is a great way to get to know yourself. All the boxes are full of memories of the person you sometimes were, the person you are now and the person you want to become. //

Suhteet Sisustus Oma elämä

Cheap thrills

image.jpeg

Raha ei tuo onnea.

Raha ei ole vielä tehnyt ketään rikkaaksi. 

Komppaan näitä sanontoja täysin. Mutta on sitä sanottu myös, että rahan puutteessa on moni köyhtynyt. Tällä hetkellä samaistun vahvasti kirjailija Katherine Mansfieldin sutkautukseen:

”I must say, I hate money. But it’s the lack of it I hate most.”

image.jpeg

Vaikka elämä tässä maailmassa pyörii aivan liikaa rahan ympärillä, ja välillä oikein suututtaa, miten kaikki päätökset tehdään setelit silmissä vilisten, on se ikävä kyllä sellainen välttämätön paha, jota ilman ei ihmispoloinen yksinkertaisesti vaan pärjää. Tunnustan, että oon aina ollut todella surkea rahankäyttäjä. ”Palkka tuli, palkka meni” on mulle hyvinkin tunnusomaista. Viime viikolla havahduin omaan tilanteeseeni, kun pankki lähetti mairittelevan kirjeen. Vähäpätöinen kuuden euron kuukausilahjoitus Punaiselle Ristille ei ollut onnistunut tililtä puuttuneen katteen vuoksi. Voi pojat, taitaa olla meikäläisellä matti kukkarossa. Suurimmasta järkytyksestä toivuttuani laskin, että oon reilun kahden vuoden myyjän urani aikana ostanut vaatteita (pelkästään) omasta firmasta summalla, jolla olisi maksanut puolen vuoden vuokrat. En edes halua tietää, mikä lopullinen summa olisi ollut ilman henkilökunta-alennusta. Saati sitten vaatteita, jotka oon löytänyt ihan muualta kuin omasta liikkeestä. Eipä tässä oikein muuta voi todeta, kun että taas se äiti oli oikeessa. Elän yli varojeni.

Täytynee alkaa sisäistämään uusia mottoja. Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot. Raha ei kasva puussa. Ja ehkä kysyä laihialaisystävältä muutamia säästövinkkejä…

image.jpeg

Niin ja mitä sitä ihminen syö, kun tili näyttää nollaa? Suurin osa tankkaa varmaan nuudeleilla ja makaronilla. Entä sokeriaddikti? No tietysti maailman parhailla Marianne-palloilla, joiden takia ei tarvi edes käydä kaupassa. Paitsi jos oikeesti haluaa koristella pallot mariannerouheella raesokerin sijaan…

Onko täällä muita, joiden päässä tapahtuva juokseva budjetointi olis ihan suosiolla syytä siirtää Excelin puolelle?

 

Bisous,

Kati

 

Ps. Huomenna palkkapäivä!

 

// Money can’t buy happiness but what if you’re totally broke? Eat chocolate oat balls. And take control of your finances. Immediately. //

Työ ja raha Ruoka ja juoma DIY Raha