Tunteisiin: Elämäni pelottavin yö

En ole koskaan ollut välittömässä hengenvaarassa, mutta eräänä yönä pidin täysin mahdollisena, että aamuun mennessä saattaisin olla kuollut.

Tapahtumat sijoittuvat minnekäs muualle kuin Ranskan Montpellier’iin, jossa siis opiskelin yhden lukuvuoden ajan. Oli marraskuu ja tuiki tavallinen lauantain ja sunnuntain välinen yö. Nukuin tyytyväisenä opiskelija-asuntolan pienessä yhdeksän neliön yksiössäni, kun havahduin puhelimen piippaukseen. Käytin puhelinta ulkomailla ainoastaan kamerana ja hätätilanteissa, joten tiesin heti, että nyt on tosi kyseessä. Sain viestin samassa kerroksessa asuvalta suomalaiselta kaveriltani, joka kysyi, kuulinko minäkin nuo laukaukset.

Siis anteeksi mitä?? Täällä on joku hullu ammuskelija??

Tekstailimme jonkin aikaa ja kuulostelimme korvat höröllä, vieläkö tuntematon pyssymies riehuu talossamme. Vaikka mitään suurempia ääniä ei enää kuulunut, en pystynyt rauhoittumaan, vaan makasin sängyssäni kauhusta kankeana ja pienimmätkin naksahdukset saivat sydämen pomppaamaan kurkkuun. Joidenkin miesten puhetta kuului välillä käytävästä ja silloin mietin, että onko tämä nyt se hetki, kun täytyy lähettää kotiin joku ”saatan kuolla tänä yönä”-viesti. En kuitenkaan jostain syystä tehnyt sitä. En uskaltanut liikkua, en juoda, en käydä vessassa, sillä en halunnut miesten tietävän minun olemassaolostani. Hehän olisivat kuulleet, kun avaan vesipullon ja otan huikan… Siispä muistan kärvistelleeni järkyttävässä janossa ja vessahädässä aamuun saakka. Lopulta väsymys otti vallan ja nukahdin.

No, hengissä herättiin. Aamulla tilanne tuntui tietysti aika absurdilta ja rakennuksen kierrettyämme meille oli päivänselvää, ettei siellä mitään ammuskelijaa ollut ollut. Yöllä kaikki vaan tuntuu aina niin erilaiselta – puhumattakaan siitä, että olimme kaukana kotoa vieraassa maassa. Parin viikon päästä tuosta yöstä kahden pohjoismaisen tytön asuntoon murtauduttiin. Aseistaunut mies ryösti tytöt ja raiskasi toisen heistä. Oli meillä siis ihan syytäkin olla peloissamme…

Pelko on monimuotoinen tunne. Sen voimakkuus ja kohteet voivat vaihdella aina pienestä jännityksestä todelliseen paniikkiin ja hämähäkeistä kuolemaan. Jotkut pelot vainoavat meitä läpi elämän, kun taas toisinaan saatamme pelästyä esimerkiksi ohikulkevaa hiipparia ja tilanne on ohi muutamassa sekunnissa. Joku pelkää ukkosta, pimeää, käärmeitä tai korkeita paikkoja, toinen onnettomuutta, läheisen menettämistä, tulevaisuutta tai sotaa. Kohteesta riippumatta pelon tehtävä pysyy aina samana: se on selviytymistä tukeva tunne, joka auttaa toimimaan vaaratilanteissa. Pelko ja sen myötä nouseva stressi saa joko taistelemaan, pakenemaan tai lamaantumaan. Reaktio riippuu paljon pelon luonteesta ja toki myös ihmisestä itsestään. Pimeää pelkäävä haluaa todennäköisesti vältellä pimeitä paikkoja, mutta hän voi myös pyrkiä pelostaan eroon kohtaamalla sen.

Joskus pelolle on oikeasti aihetta. Näissä tilanteissa pelon tunne toimii meidän hyväksemme ja estää meitä toimimasta typerästi, kun todellinen vaara uhkaa. Emme mene uimaan ukkosella, emmekä matkusta vaarallisiksi luokiteltuihin kohteisiin. Useimmiten tällaista todellista uhkaa ei kuitenkaan ole, vaan luomme itse pelkomme. Oikeastaan pelko on todellista vain silloin, kun olemme välittömässä hengenvaarassa – kaikki muu on kuviteltua pelkoa. Pelkäämme hammaslääkäriin menemistä, neuloja, lentämistä tai vaikka sitä, että kumppanimme pettää meitä, vaikka näille pelolle ei olisi mitään perusteita. Mielikuvitus ottaa vallan. Joissakin tapauksissa pelko voi toki juontaa juurensa menneisyydestä: hampaan paikkaus on saattanut olla todella ikävä kokemus, lentopelkoisen tuttava on menehtynyt lento-onnettomuudessa tai kumppaninsa luotettavuutta aprikoiva on tullut petetyksi aiemmassa suhteessaan.

Niin tai näin, pelon ei saisi antaa haitata jokapäiväistä elämää. Siinä vaiheessa, kun jatkuva pelkääminen uuvuttaa ja saa ihmisen rajoittamaan toimintaansa, kannattaa muistaa oma rooli pelon hallitsemisessa. Vaikka pelkojen kohtaaminen vaatii rohkeutta, on tuhat kertaa järkevämpää yrittää päästä omista peikoistaan eroon kuin antaa niiden kontrolloida itseämme ja tehdä päätöksiä puolestamme koko loppuelämämme ajan. Pelko estää unelmia toteutumasta, ei epäonnistuminen.

Minä pelkään eniten läheisten menettämistä sekä vakavia sairauksia, mutta nämä pelot eivät rajoita jokapäiväistä toimintaani mitenkään merkittävästi. Epäonnistumisen pelko on enemmän läsnä arjessani. Myös oma mielikuvitus laukkaa usein pelottavan kovaa, varsinkin öisin 😉

Mitä sinä pelkäät?

Bisous,

Kati