Tunteisiin: Eroon epävarmuudesta

IMG_8138.JPG

Olen salilla, ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen. Fiilis on mahtava. Iloitsen päätöksestäni päästä jo pitkään jatkuneesta tunkkaisesta olosta eroon. Salin seinällä lukee ”Eläköön hyvä olo” ja se saa minut hymyilemään. Selviydyn pukuhuoneesta tutulle ja turvalliselle crosstrainerille, mutta heti lämmittelyn jälkeen se iskee. Vääntelehdin hermostuneesti ja vilkuilen ympärilleni. Kuvittelen, että kaikki tuijottavat. En uskalla kokeilla uusia laitteita, sillä pelkään mokaavani ja näyttäväni naurettavalta. Pitäydyn siis niissä, jotka jo jotenkuten hallitsen. Painoja valitessani epäröin, enkä tiedä, olisiko parempi ottaa ne hitusen kevyemmät, jotta kunto ei ainakaan loppuisi kesken, vai ne raskaammat, jotta vaikuttaisin vakuuttavammalta. Katselen muiden upeita treenivaatteita ja kiinteitä käsivarsia tuntien itseni mitättömäksi epäonnistujaksi. Yhtäkkiä olen taas hyvin tietoinen omasta kömpelöstä, ei-niin-kiinteästä olemuksestani. Mokomakin epävarmuus.

Olen taistellut epävarmuuden kanssa koko ikäni. Kuten olen aiemminkin kertonut, uhraan todella paljon ajatuksia sille, mitä muut minusta ajattelevat. Minun on vaikea uskoa tekeväni asioita hyvin, ennen kuin saan niille ulkopuolista vahvistusta. On päiviä, jolloin en usko itseeni enkä tekemisiini pätkän vertaa, vaan koen olevani maailman suurin epäonnistuja. Miksi edes yritän – ei tästä kuitenkaan mitään tule. Kuulostaako tutulta?

Epävarmuus on musertava tunne, josta harva pitää, mutta josta jokaisella kuitenkin on kokemusta. Ihmiset voivat kokea epävarmuutta hyvin erilaisissa tilanteissa. Jollakulla jännitys iskee aina työpalavereissa, toinen kokee epävarmuutta parisuhteessaan ja kolmas epäröi kykyjään äitinä. Siinä missä joku arastelee kielitaitoaan (hep!), toinen kokee suuria riittämättömyyden tunteita kirjoittajana (hep!) puhumattakaan kaikista niistä, jotka häpeilevät omaa kroppaansa tai muita ulkoisia piirteitään (hep!). Epävarma voi olla oikeastaan mistä vaan. Kuten tilanteet, myös epävarmuuden voimakkuus vaihtelee. Joskus epävarmuutta aiheuttaa jokin ihan pikkujuttu, kuten vieraalle ihmiselle esittäytyminen, ja toisinaan sitä sitten kyseenalaistaakin ihan koko olemassaolonsa.

Pahinta on aina se, kun erehtyy vertaamaan itseään muihin. Kuka nyt ei kokisi oloaan epävarmaksi kauniimman, hoikemman, taitavamman, ulospäinsuuntautuneemman, itsevarmemman, lahjakkaamman, musikaalisemman, urheilullisemman, älykkäämmän tai hauskemman ihmisen rinnalla? Niinpä.

IMG_8140.JPG

Valitettavasti epävarmuus kuuluu elämään. Sitä voi kuitenkin jossakin määrin oppia hallitsemaan.

Näillä vinkeillä eroon (turhasta) epävarmuudesta:

1. Mistä kiikastaa? Selvitä, miksi koet olosi epävarmaksi tietyissä tilanteissa. Ahdistaako työnteko, koska työkaverisi vähättelee osaamistasi? Tunnetko olosi epävarmaksi parisuhteessa, koska pelkäät tulevasi taas jätetyksi? Voisiko ulkonäköön liittyvä epävarmuutesi johtua ulkoisista paineista?

2. Mitä voit tehdä asialle? Ota kiusanteko puheeksi esimiehesi kanssa. Kerro epävarmuudesta ja jätetyksi tulemisen pelosta kumppanillesi sen sijaan, että vain huolehtisit ja murehtisit yksinäsi. Pidä sometauko tai lopeta kokonaan sellaisten tilien seuraaminen, joista sinulle tulee vain paha mieli ja riittämätön olo. Tee konkreettisia tekoja!

3. Älä huijaa itseäsi. Älä ajattele olevasi huono jossakin, jos mitään konkreettistä näyttöä siihen suuntaan ei ole. Älä ajattele, ettet pysty johonkin, jos et ole koskaan edes kokeillut. Älä myöskään kuvittele olevasi parempi kuin olet. Turha pöyhkeily ja itsensä korostaminen kielii usein epävarmuudesta.

4. Muista hyvä ryhti! Nosta katse maasta ja pidä rintasi ja leukasi ylhäällä. Seiso ja istu suorassa. Ryhdikäs olemus paitsi näyttää paremmalta myös saa sinut tuntemaan olosi itsevarmemmaksi.

5. Oikeanlainen vaatetus. Pukeudu sellaisiin vaatteisiin, joissa olosi on mukava ja kaunis. Älä lähde mukaan muotivillityksiin, jotka eivät tunnu omilta.

6. Kiitä kehuista. Suomalaiset ovat vaatimatonta kansaa ja vähättely on meille yhtä luontaista kuin saunassa käynti. Silti: opettele kiittämään myönteisestä palautteesta ilman vänkäämistä. Ota kehut ilolla vastaan ja myös usko niiden paikkansapitävyyteen.

7. Kerää onnistumisia. Epäonnistumiset jäävät helpommin mieleen kuin onnistumiset. Kerää onnistumisia talteen puhelimeen, muistikirjaan tai vaikka lautasliinan kulmaan ja palaa näihin hyviin hetkiin epävarmuuden iskiessä.

8. Näytä siltä, että tiedät mitä teet. Kun joudut tilanteeseen, jossa koet olosi epävarmaksi, älä anna sen näkyä. Kun vedät tilanteen läpi silmääkään räpäyttämättä, huomaat itsekin pystyväsi mihin vain. Seuraavalla kerralla olet taas jo hitusen itsevarmempi.

9. Älä muutu liian itsevarmaksi. Epävarmuus on myös positiivista, sillä usein ujot ihmiset ovat monien mielestä herkempiä ja helpommin lähestyttäviä kuin todella itsetietoiset ja rohkeat ihmiset. Kaikesta epävarmuudesta ei siis kannatakaan pyrkiä eroon.

IMG_8139.JPG

Missä tilanteissa sinä tunnet olosi epävarmaksi?

Miten selviät tilanteista voittajana?

 

Bisous,

Kati

 

Tunteisiin-sarjan aiemmat postaukset:

Uusi juttusarja: Tunteisiin

Tunteisiin: Kateuden kourissa

Tunteisiin: Brändätty positiivisuus

Tunteisiin: Turhauttava saamattomuus

suhteet oma-elama mieli syvallista
Kommentit (2)
  1. sonjabetseda
    8.3.2017, 06:13

    Olipas hyvä postaus ja vieläpä aiheesta, joka on itsellekin todella tuttu. Varsin hyvin tunnistan itsessäni sen, miten epävarmuuden tunteet ilmaantuvat sosiaalisisssa tilanteissa ja miten sitä tuntee erityisesti ihmissuhteissa olonsa riittämättömäksi, vaikkei mitään varsinaista syytä siihen olisikaan. Hämmennyn toisinaan siitä, että tavallisessa arjessa on ajoittain itsevarma olo eikä epävarmuudesta ole mitään havaintoa, mutta sosiaalisissa tilanteissa se nostaa epäsäännöllisen säännöllisesti päätään. Mitä tuokin musta ajattelee?

    Itseäni tuossa someviidakossa on auttanut se, että mietin kadehdittavien asioiden kohdalla, sopisivatko ko. asiat omaan elämääni millään tavalla. Tulisinko onnellisiksi samoista asioista? Jossain vaiheessa itsekin sain blokata joitakin tilejä, koska ne vain lietsoivat omaa epävarmuutta. Siitä on tosiaan ollut paljon apua, kun sanonut iselleen, että tämä on nyt mun elämä ja se kuvissa vilahteleva jonkun toisen elämä. Toisaalta, kukaan meistä ei ole täydellinen, vaikka some antaisi sen kuvan, kaikilla meillä on jonkinlaisia vikoja, ongelmia ja heikkouksia.

    1. Kiitos kovasti! Ja hei hyvä vinkki toi, että kannattaa miettiä kadehdittavia asioita siltä kannalta, että tekisivätkö ne minutkin onnelliseksi vai onko siinä nyt vaan kyse jonkun toisen upealta näyttävästä elämästä, jolla ei loppupeleissä ole mitään tekemistä oman onneni kanssa. Ihan totta sekin, että kaikilla on omat heikkoutensa, somekuplan suuruudesta huolimatta. Toisinaan on vaan niin vaikea uskoa itseensä. Ja jos niinä epävarmuuden hetkinä erehtyy aloittamaan vertailupelin, niin kyllä kaikki muut silloin tuppaavat näyttäytymään korostuneen täydellisessä valossa…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *