Vastakohdista ja itsensä lokeroimisesta

 

Minulla on hyvin suuri tarve kategorisoida asioita ja siksi koenkin usein pienoista ahdistusta siitä, etten pysty lokeroimaan itseäni mihinkään tiettyyn muottiin. Toisinaan tuntuu siltä, kuin minussa asuisi kaksi eri ihmistä, jotka edustavat täysin toistensa vastakohtia.

 

Siksi onkin usein vaikea päättää, olisinko mieluummin…

Terveysintoilija vai sokerihiiri. Saatan ruokakaupassa vilkuilla muiden ostoskoreja ja paheksuen ajatella, että kylläpäs tuokin on tehnyt epäterveellisiä valintoja. Seuraavana päivänä käyn itse sen kummempia ajattelematta hakemassa mutakakun ja litran jätskiä päälle. Pelkästään itselleni.

Kaupunkilainen vai maalaisjuntti. Tällä hetkellä identifioin itseni vahvasti keskustan tytöksi ja olen myös valmis maksamaan siitä, että saan asua pääkaupungin ytimessä. Silti sisimmässäni tiedän, että osa minusta tulee aina kuulumaan lapsiystävälliseen lähiöön kauas Kehä III:sta.

Aamu- vai iltaihminen. Haluaisin olla aamuvirkku, jonka syke tai sämpylätaikina nousee kilpaa aamuauringon kanssa riippuen siitä, onko vuorossa lenkki- vai lepopäivä. Totuus on kuitenkin toinen: olen virkeimmilläni silloin, kun suurin osa näkee jo painajaisia seuraavasta työpäivästään.

Syvällinen pohdiskelija vai pinnallinen somettaja. Haaveilijaluonteestani johtuen pohdiskelen usein syntyjä syviä ja ilmeestäni saattaa usein päätellä jonkin olevan pahastikin pielessä, vaikka tosiasiassa olen vain jämähtänyt tuijottamaan seinää saatuani päähän jonkin elämää suuremman ajatuksen. Ylianalysoin kaikkea ja saan helposti ongelman aikaiseksi jo pelkään siitä, mitä minäkin päivänä syödään. Silti elämääni kuuluu myös niitä perinteisesti pinnallisina pidettyjä asioita – laittautumista, shoppailua, roskaohjelmia ja liian pitkiä somehetkiä – joista innostun edelleen teinitytön tavoin.

Stockmannin kanta-asiakas vai ketjuliikkeiden suurkuluttaja. Rakastan laadukkaita laukkuja, tyylikkäitä vaatteita, esteettisiä esillepanoja ja ilmassa leijuvaa luksuksen tuntua. Voisin viettää viikkokausia Stockalla hypistellen hienoja tavaroita ja kahmien koriini Herkun herkkuja. Silti määrä korvaa edelleen liian usein laadun ja löydän itseni kerta toisensa jälkeen Lindexin sukkaosastolta vertailemassa kerrasta hajoavia nailoneita, jotka nekin kiroan omalle kukkarolleni liian kalliiksi.

Kuumakalle vai vilukissa. Olen hillitön hikoilija ja kesäisin alushousuni kastuvat jo pelkästä kaupungilla kävelystä (Sinkkuelämän Samantha ymmärtäisi tämän tahallaan väärin, älkää te kuitenkaan). Vaikken siedä kuumuutta lähestulkoon ollenkaan, minulla on myös äärimmäisen huono ääreisverenkierto ja sekä varpaani että sormeni ovat kesät talvet aina jäässä.

Huomionkipeä hauskuuttaja vai hiljainen sivustaseuraaja. Tutussa porukassa olen hilpeä hassuttelija, joka kertoo suurieleisesti (muka) hauskoja juttujaan ja pitää mielellään keskustelua yllä. Pohjimmiltani koen kuitenkin olevani ujo myötäilijä, joka ei aina uskalla sanoa omaa mielipidettään tai pahimmassa tapauksessa avata suutaan ollenkaan, mikäli tilanne tuntuu suuresta ihmisjoukosta johtuen liian epämiellyttävältä.

Fiinien ravintolaillallisten vai roskaruuan puolestapuhuja. Onko olemassa mitään ihanampaa, kuin kynttiläillallinen italialaisessa ravintolassa hyvän viinin ja aidon Pizza Margheritan kera? No tietenkin Mäkkärin autokaistalta noukittu Big Mac pieruverkkareissa kotisohvalla nautittuna! Vaiko sittenkin se edellinen, hmm…

 

No jaa, oikeastaan itsensä lokeroiminen kuulostaakin aivan liian tylsältä.

Onhan se nyt paljon hauskempaa, että voi yhtenä päivänä herätä kukonlaulun aikaan juoksulenkille pohdiskelemaan elämän kiertokulkua ja toisena taas valvoa aamuun asti sen kokonaisen mutakakun kanssa selaten Stockmannin verkkokaupan laukkutarjontaa.

Parisuhteista puhuttaessakin sanotaan aina, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Miksei sama toimisi myös henkilökohtaisella tasolla?

 

Vai mitäs sanotte – mahdutteko itse johonkin tiettyyn muottiin?

 

Bisous,

Kati