Koulussa pidin itseäni kasin tyttönä: ei niin huonona, että se kiinnittäisi huomiota, ei niin hyvänä, että joku tulisi kateelliseksi. Pitkään kerroin itselleni tarinaa, jonka mukaan oli turvallisinta olla keskinkertainen, ettei kukaan vaan suutu.

Kunnes päätin muuttaa arvosteluasteikkoani.

On viisi tärkeää asiaa, jotka olen oppinut kulkiessani kohti omia unelmiani:

1. Minä olen tarpeeksi -tilan löytäminen.

“Olen tarpeeksi, olen aina ollut tarpeeksi ja tulen aina olemaan tarpeeksi”. Kun kerroin tämän itselleni ensimmäisen kerran peilin edessä, kyyneleet sumensivat katseeni. En ollut aiemmin kuullut itseäni sanomassa mitään tällaista. Olin ajatellut, että jos uskon olevani tarpeeksi, niin en enää viitsi yrittää. Päinvastoin. Kaikki, mitä teen ”olen tarpeeksi” -tilasta, onnistuu helpommin. Ei tarvitsekaan enää suorittaa, tai todistaa jotain muille.

Kun muistelin elämääni koululaisena ”olen tarpeeksi” -näkökulmasta, huomasin, että olinkin tehnyt parhaani. Olin ollut aina taitava ja ahkera. Itketti lisää, kun mietin, miten aiemmin ruoskin tuota pientä tyttöä parempiin suorituksiin. Myös ihmissuhteeni näyttivät tarpeeksi olemisen valossa onnistuneilta ja inhimillisiltä. Kun olemme tarpeeksi, meidän ei tarvitse enää verrata itseämme muihin.

2. On lupa muuttua vain itseä varten.

Pidin itseäni ennen huonona muuttumaan, jotenkin sitkaana ja henkisesti notkeana kuin routiva pelto. 

Eräänä aamuna makoilin sängyssä heräämisen jälkeen. Annoin itselleni aikaa miettiä näkemiäni unia, oivaltaa ja miettiä tulevan päivän asioita. Mietin, miten haastavalta tuntui luoda identiteettiä, joka veisi minut kirjoittamaan ja esiintymään. Yhtäkkiä mieleeni muistui viimeisin pitempi ihmissuhteeni. 

“Hetkinen…mutta minähän muutin parissa kuukaudessa tyyliäni, ajatuksiani ja tapaani olla sellaiseksi, että olin juuri hänen unelmiensa nainen!”

Kävin kaikki suhteeni läpi, huomasin, että jokainen rakkaussuhde oli avannut minussa eri puolia. Olin ollut kuin kameleontti: seksikäs urbaani uranainen, ärhäkkä rokkarimimmi, herkkä runotyttö, uljas jumalatar. 

Voi luoja. Nimenomaan. Minähän osaan luoda käden käänteessä itsestäni uuden. Olin vain niin tottunut miellyttämään ja tekemään asioita toisten takia, että en osannut ajatella olevani muutosten huipputaitaja. Tajusin, että minähän pystyn mihin vain, kun haluan. Epäterveet käytösmallitkin saattavat saada uuden arvon, kun katsomme niitä uudesta näkökulmasta!

Meillä on lupa muuttua vain itseämme ja omia unelmiamme varten. 

3. Itsetunto rakentuu askel askeleelta. 

Suurin este sille, miksi en ole vielä kirjoittanut kirjaa, on ollut huono itsetunto. Voisin kertoa sen myös näin: “Olen vielä niin alussa tämän kanssa, en ole valmis.” Tai: ”Kilpailu on niin kovaa, enkä tiedä onko tämä oikeasti hyvä idea.”

Yksi versio on myös henkisyyteen verhottu vastustelu: “Kaikki on kuitenkin lopulta turhaa!”

Nämä ovat kaikki suojelevia lauseita, ettei tarvitsisi kohdata omaa arvottomuuden tunnettaan. Silti, tie itseluottamukseen vie sopivan kokoisten onnistumisten kautta. Ei kannata rynniä suoraan syvään päähän. Jos sohvaperuna lähtee juoksemaan maratonia, niin maaliin asti eivät ehkä voimat riitä. Mehevällä epäonnistumisella pääsee todistamaan itselleen: “No niin, minä en onnistu missään!”. 

Se ihana, säkenöivä olo, joka tulee tekemisen flowsta on arkisen onnellisuuden rakennusaine. Jos vain istumme kotona telkkarin kaverina, on vaikea kokea onnistumisen iloa. Itsetunto rakentuu siitä, että pystymme tekemään jotakin, joka vaatii sopivasti ponnistelua. Tärkeintä on löytää se juttu, jonka tekeminen on sinänsä palkitsevaa ja nautinnollista.

Sain jokin aika sitten hienon ajatuksen eräältä viisaalta naiselta: maailmaa voi rakentaa yksi keskustelu kerrallaan. Jokainen keskustelu voi olla onnistuminen, kun uskallamme kertoa itsestämme rehellisesti ja vähättelemättä. 

Itsetuntoa ei saada lahjaksi, se rakennetaan.

4. Maailmassa eivät menesty ne, jotka tekevät eniten työtä, vaan ne jotka kertovat innostuneesti siitä, mitä tekevät.

En oikeastaan uskalla edes ajatella, missä olisin nyt, jos olisin oivaltanut tämän aiemmin. Olen ollut se kiltti tyttö töissä, joka korjaa toisten tekemiä virheitä kenellekään siitä kertomatta. Ajattelin, että jos teen työni hyvin, niin kyllä minun taitoni joskus huomataan. 

Uutisväläys kaikille muillekin nöyrille.

Lopettakaa nyt jo hyvänen aika! 

Maailmaa rakennetaan kertomalla, jakamalla ja tekemällä taidetta innostuksesta, inspiraatiosta ja oivalluksista. Jos teet jotakin, kerro siitä niin, että se saa näkyä. Joku muu saattaa innostua ja löytää uuden unelman, kun hän ymmärtää, miksi sinä rakastat sitä, mitä teet.

Jos voit auttaa yhtä ihmistä, voit myös kertoa siitä tarinan, ja tuo tarina voi auttaa tuhansia ihmisiä. 

Minäkin voisin kertoa “vähän kirjoittelevani vapaa-ajallani” tai voin kertoa, että “kirjoitan kirjaa”. Molemmat voivat olla totta, mutta vain jälkimmäinen saa innostuksen heräämään, niin minussa kuin kuulijassanikin. Suorassa puheessa on nostetta!

Havahduin tähän totaalisesti, kun eräässä esittelyringissä kuuntelin lumoutuneena nuorta naista, joka täysin itseään korostamatta ja luontevasti kertoi: “Kirjoitan kolmea näytelmää.” Hän esitti niin, että sai meidät kaikki ringissä olijat vakuuttumaan. 

5. Unelman voi menettää vain jos ei tee mitään

Elämässäni on ollut aikoja, etten ole uskaltanut unelmoida. Pelkäsin, että epäonnistun tai menetän sen, mitä lopulta saavutan. Lopulta muutin asennettani: unelma tulee todeksi jokaisessa hetkessä, jolloin teen rakastamiani asioita. Aloin puhua eri tavalla, ”sit kun” puheitten tilalle tuli, ”miten voisin järjestää tänään aikaa jollekin kivalle, joka vähän haastaa minua?”.

Kun löydän oikeat askeleet tanssilattialla, elän unelmaani. Kun kirjoitan niin keskittyneesti, että aika ja paikka häviää, elän unelmaani. Kun harjoittelen kirjoittamaani puhetta peilin edessä, elän unelmaani. Kun uskallan kertoa ystävilleni, että olen postannut uuden artikkelin, elän unelmaani. Joka päivä on mahdollisuus valita, että uskaltaa.