Kreikkalainen pyttipannu
Kiistattomista saavutuksistaan huolimatta en ole kuullut kreikkalaisten filosofien ratkaisseen pyttipannun dilemmaa omassa kulinaristisessa ekologisessa lokerossaan. Kreikan painiessa talousongelmien kanssa ajattelin tämän haasteen poistamisen olevan vähintä, mitä suomalainen kotikokki voi tehdä. Niinpä päätin luoda kreikkalaisen pyttipannun.
Demokratiaa, onnellisuutta ja pyttipannua
Vastoin mahtipontisen aloituksen luomaa mielikuvaa, totuudenmukaisempi versio asiasta saattaa olla se, että eräänä arki-iltana tarkoitukseni oli tehdä jotain vähän vivahteikkaampaa ja monipuolisempaa apetta, mutta hetkellinen laiskuus vei voiton, onneksi. Minulla oli mielessäni jonkinlainen oliiveihin ja kevyen rasvaisen ruoan kombinaatio. En kuitenkaan keksinyt oikein mitään helppoa ja nopeaa tapaa luoda hyvää kokonaisuutta. Mietin kuitenkin, että jos hyvältä maistuvia asioita iskee samaan kasaan, lopputulos ei voi olla huono. Sääntö näyttää pitävän paikkaansa.
Päädyin kasaamaan vähän kaikkea pannulle. Otin pohjaksi perinteisen pyttipannun: keitetyt perunat pilkotaan pannulle ottamaan väriä ja perään viskaataan hienoksi silpottua sipulia. Tämän jälkeen ruokakulttuurisen suunnan voi valita vapaasti, mutta Kreikan tapauksessa päädyin lisäämään
- oliiveja
- fetaa
- halloumia (huom. kahden juuston taktiikka)
- paprikaa
- aurinkokuivattuja tomaatteja
- pari kolme kananmunaa
- mausteeksi: peruskamat eli suolat ja pippurit (varmaan sietäisi yrttejäkin ja voita perunoiden kaverina)
Testi: Halpaa ja hyvää
Lopputulos maistui ja tuntui löytävän sopivan tasapainon välimereläisen tuulahduksen ja tukevan tukkimiesmätön välimaastosta. Annoksen etuina on nopea toteutus ja mukava twisti arkiruoan maailmaan.
Näkyy se varmaan tästäkin kulmasta (sori, joku häikkä tuli kuvien kääntelyn kanssa).