Paistetaan pihvejä, hiplaillaan naamoja

Pihvi on ruoka-annosten kuningas.

Mutta kuten useimmilla hallitsijoilla, pihvin luonne tuottaa tuskaa sen synnynnäisestä herkullisuudesta huolimatta. Usein se on kuivaa kantturaa ja välillä pursuaa lihasnestettä kuin omaisi yhä sykkeen. Monilla ravintolaan menon syy löytyy juuri siitä, että pihvin paistaminen menee systemaattisesti pieleen. Ja vastaavasti: ravintoloiden arvokkaimmat annokset ovat pihvejä, koska hyvä pihvi on vaikea herkku.

Hyvä pihvi pyörii neljän muuttujan ympärillä: (1) pihvin laatu, (2) oikea paistotekniikka, (3) sopivan kypsyyden määrittäminen ja (4) maustaminen. Ensimmäiset vaiheet ovat yksinkertaisia: sijoita euroja ja valitse sisäfile (ota jääkaapista 20 minuuttia ennen paistamista) ja paista kuumalla pannulla. Maustaminen oman maun mukaan, mutta suola, mustapippuri, voi ja valkosipuli ovat varmoja valintoja. Ainut varsinainen kysymysmerkki onkin kypsyyden määrittäminen.

Astu maailmaan, jossa pihvit ovat aina sopivan kypsiä

Saavutetuista korkeakouludiplomeista huolimatta punaisen köntin kääntely paistinpannulla on vaikeaa. Toisin kuin uunin kanssa pihvin tarkkaa paistoaikaa ei ole helppo määrittää munakellolla, koska pihvin paksuuden ja pannun kuumuuden arviointi on työlästä. Sen sijaan, voisit hiplailla naamaasi. Tarvittaessa myös kaverin naama käy, se voi usein olla jopa kauniimpi.

Saat selville pihvin kypsyyden siis sormituntumalla vertaamalla pihvin pehmeyttä omien kasvojesi tuntumaan. Raaka pihvi vastaa poskesi tuntumaa. Medium-pihvi on vähän napakampi ja oikea tuntuma vastaa leukaa. Halutessasi kypsän pihvin, koputtele otsaasi.

Tiivistettynä: (1) Kypsä = otsa, 2) Medium = leuka, (3) Raaka = poski.

Testi: tämähän toimii

Nappasin kainaloon pötikän sisäfilettä ja lähdin testaamaan asiaa. Onnistuin kuitenkin tekemään alkuun vielä yhden virheen: nuijin pihvit littanoiksi nyrkilläni. Tämä on täysin turhaa (murea liha on mureaa lynkkaamattakin), jopa haitallista (rakenne hajoaa). Tämä johti myös siihen, että kuvamateriaalista on vaikea saada eroja selville. Takaan kuitenkin hypersuper-luokan megapikselit omaavallani näölläni todistaneeni homman toimivan luvatusti.

Kokonaisuutena annoksesta tuli tällainen (kypsällä pihvillä).

Muut: itse tehdyt lohkoperunat, kevyesti keitetty parsa sekä juustokuorrutetut tomaatit. Lisäsin myös itsetehdyn maustevoin, siitä myöhemmin lisää.

 

Medium-pihvi oli ulkonäköään maukkaampi.

Tämä medium-pihvi olisi ollut vieläkin parempi, jos en olisi nyrkittänyt sitä ja jos pannu olisi ollut hitusen kuumempi.

 

Kypsän pihvin kohdalla vaarana on usein ylikypsän kannikan tekeminen. Vaikutti siltä, että pehmeä otsani takasi murean lopputuloksen tällä kertaa.

Kypsähän siitä tuli, niin kuin pitikin (tällä kertaa).

 

Tällaisen helpon muistisäännön kautta pihvin paistaminen on merkittävästi helpompaa ja paljon munakelloja stressittömämpää. Niksi on niin simppeli, että sen kanssa ei tarvitse kovin monta kertaa harjoitella, kunnes pihviesi taso nousee seuraavalle tasolle.

Tämä muistiniksi tuli bongatuksi Taloussanomien jutusta. Muitakin vastaavia on, esimerkiksi Gordon Ramsay ehdottaa kämmenen ja ranteen taputtelua. Se vain vaikutti kehnolta sikäli, että omassa ranteessa medium ja kypsä olisivat menneet mieluumminkin toisin päin.

Mutta koska veli Gordon osaa asiansa ja ei näytä videossa yhtään kansainvälistä käsimerkkiä, sponssaan hänelle tähän jutun loppuun oman puheenvuoron.