Marokkolaisia tossuja, aurinkoa ja kuumaa kahvia.

Ajattelin teitä kun istuin puiston penkillä auringossa.

Olin Lillessä – siellä oli aurinko, oli lähiö, oli syli täynnä tuoretta baklavaa, oli lihasten paino, oli vatsa täynnä pieniä perhosia, oli tunne että nyt tekee mieli huutaa suoraa kurkkua, että minulla on niin hemmetin hyvä olo. En huutanut, se olisi saattanut hämmentää kanssaihmisiäni, jotka enimmäkseen koostuivat miehistä. Pohjois-Afrikkalaisista miehistä kireissä nahkatakeissa, marokkolaisissa tohveleissa ja salaam huudoissa. Ja minä, siellä keskellä, kasvot auringossa huumaavan hyvänolon suloisessa tuudutuksessa.

Ehkä se oli kevät tai sitten pranayama treeni liitettynä pitkään joogaharjoitukseen ihanan Renen opetuksessa tai ehkä se oli se hunajantäytteinen baklava? En analysoinut, istuin vain ja hengitin, velloin ja mietin, kuinka elämä muuttuu nopeasti kun sen antaa. Tiesitkö, että kolme kuukautta sitten istuin auringossa – mutta Balilla, surffilautani päällä ja mietin, että jos nyt olen järkevä niin melon rantaan ja pelastaudun nihkeältä yöltä lakanoissa, joihin palanut iho takertuu. En melonut, yö oli hankala. Ja tiesitkö, että kuusi kuukautta sitten istuin auringossa – kotonani Australian länsirannikon rannalla siemaillen kuumaa aamukahvia?

Ajattelin teitä jo silloin.