Täällä etelässä minulla on aikaa miettiä, mutta ennenkuin menen syvemmälle niin lupaan, että pommitan sinua auringonsäihkeiden täyttämillä kuvilla vielä pitkään sillä niin monia kuvia on talentunut kameraan pääsiäisen ajalta. Matkani kiisi junineen, lentokoneineen, jaloin ja ajoittain jopa päällä seisten läpi etelä-Ranskan ja kautta Malagan aina aivan etelä-Espanjaan asti.

Matkan alussa hartiat olivat korvissa: Tunsin työpaineen selkärangassani, korvalehtieni hiljaa hellien jännityksestä kohonneita kivikovia harteitani. Kolmannen konferenssiaamun auringossa annoinperiksi croissanteille ja voipatongeille, hengitin aamulenkeilläni syvään ja katselin yön suurta kuuta. Toivoin auringonpimennystä mutta sain vain syviä unia pienen pensionaatin kovalla sängyllä. Joinain päivinä juoksin enemmän ja toisina vain muutaman kilometrin mutta annoin senkin anteeksi. Huoöasin, että Suorittajan oli vaikeampi toimia vaaleanpunaisina aamuina, ryhmätyöntäytteisinä päivinä, uimalounaina sekä pitkinä illallisina.

Ja lopullisesti Suorittajan hyllytti pääsiäisen hartaus etelä-Espanjan kaduilla. Semana Santaaa sydän syrjällään seuratessa on vain niin kovin vaikea puhua itselleen kireällä sisäisellä äänellä, komentaen ja höykkyyttäen. En siis enää raaskinut vaan annoin auringon hyväillä kasvojani, pisamoiden kukkia ja hiusten vaalentua. Kuuntelin sisäistä ääntäni, enkä tehnyt päivääkään töitä. Siitä saat vielä maksaa, sanoo sisäinen Suorittaja mutta käännän pääni pois, kohtaan kukkaloisteen ja sanon, että ehkä. Mutta vielä on kuumia katukiviä, joita astella auringossa – tule sinäkin Suorittaja, tule sinäkin!