Un chou-fleur, merci.
Ajattelin jatkaa aamuisissa tunnelmissa ja mikäs sen parempi päivä kuin keskiviikko, markkina-aamu! Nämä aamut saavat sydämeni pamppailemaan innosta, en malta odottaa markkinoiden humua, huutoa sekä pientä ranskalaista sekoitusta kyynerpäätaktiikkaa ja loputonta anteeksipyytämistä. Kaupungissa, jossa en vielä tunne ketään, missä suhteeni ovat lähinnä muodostuneet lähimpiin työtovereihin on melkein sydämen murskaavaa nähdä maksun jälkeinen kovettunut viljelijän käsi – täynnä pieniä sipuleita, kaupanpäälle. Kuin olisin yksi huivimummoista, jotka tinkimättä seuraavat omia myyjiään! Liikuttuneena, alan minäkin ostamaan vihannekseni vain ja ainoastaan siltä mieheltä, jonka silmät ovat yhtä siniset kuin pohjoisen meri ja ystävälliset kuin eksyneen kulkukoiran.
Jos vihannekset ostetaan hiljaiselta kovakämmeltä on hedelmien juttu aivan eri, ne tulevat marokosta. Ne pas cher ne pas cher – huudot saattelevat minut kiireisen päydän ääreen, jotka notkuvat etelän herkkuja. Voi ranskalaisia nauris parkoja, kun kassiin putoaa toinen toistaan värikkäämpiä mandariineja, kirkkaan keltaisia banaaneja ja pilvenpehmeitä medjool taateleita. Siellä ne kaikki odottavat työpäivän loppuun asti sulassa sovussa, vaikka voin olla varma, että ajoittain kuulen ostoskassin pohjalta hiljaista kiroilua ranskaksi ja muutaman tukahtuneen arabilausahduksen, ai ai, markkina-aamua. Tuota elämän pientä luksusta.
Tässä vielä tämän aamuinen ostoslistani tavaroista, joita usein ostan:
– tuoretta leipää, semi-complet (jos on viikonloppu)
– selleriä (aina)
– paprikaa
– porkkanoita
– tuoretta vuohenjuustoa
– salaattia (vihreää mehua varten)
– nauriita
– taateleita
– pähkinöitä
– banaaneja
– kurpitsaa
N’est pas cher, mes amies, n’est pas cher.
