Ihana Pariisi, ihana ystävä ja ihanat marjat.

Kylmän ilman saattelemana tungen itseni kahvilan ovesta sisälle, salut ja rojahdan baaritiskille näin vain vaikka tuskin tunnemme toisiamme. Aurinko lämmittää selkääni, Lea hymyilee, ranskani takeltelee muistuttaen lähinnä mongerrusta ja ikkunat huurtuvat aamun lämmöstä, kavinteosta ja ehkä jopa pamppailevista sydämistä kun parit hivuttauvuvat toisiaan lähelle. Oloni on aivan rento ja raukea. Ajattelen, kuinka pian pääsen venyttämään kehoni joogamattoa pitkin vasemmalle, oikealle, ylös, alas ja ennen kuin ehdin lopettaa ajatukseni on edessäni keko marjoja, kotitekoista musliä ja pieni muistutus, Elena ethän unohda syödä aamupalaa.

En koskaan, ihana Lea, en koskaan.