Loistavankeltainen linssikeitto
Sahrami, arabiaksi زَعْفَرَان, eli za’afran on crocus sativuksen kuivatuista, rihmaisista luoteista koostuva mauste, jota käytetään ruuanlaitossa antamaan makua ja keltaista väriä. Sahrami maistuu karjalaisessa kulitsassa, espanjalaisessa paellassa ja ranskalaisessa bouillabaissessa. Sen maku on kitkerä, väri loistavankeltainen. Yhteen grammaan tarvitaan 200-600 luottia, jotka kerätään käsin, ja joita yhdestä kukasta saadaan vain kolme. Sahrami on maailman kallein mauste ja yksi maailman kalleimmista ruoka-aineista. Iran tuottaa 90 prosenttia maailman sahramista.
Meillä oli kotona lapsuudessani yksi resepti, jota äiti valmisti kerran tai kaksi vuodessa, yleensä uutena vuotena, mutta ei koskaan arkisin tai peruspyhinä. Sen nimi oli loistavankeltainen kalakeitto ja se kuului nauttia myöhäisellä illallisella rauhallisesti, hitaasti.
Lapsena suhtauduin tähän ruokaan vähän varauksella. Pidin siitä, mutta ihanan oikukkaat maut antoivat odottaa tätä ihastumista, kunnes ne sitten ryhtyivät jossakin vaiheessa hyökkäilemään muistoina kielen takaa ja hurmioittivat. Välimerellisistä kalakeitoista pitävän mielestä tämä on varmasti hyvää, tuleehan tähän lähes pullo viiniä. Loistavankeltainen linssikeitto on erilainen kuin muut linssikeitot. Merellinen, mutta lempeällä tavalla. Ehdottomasti kylmien aikojen ruoka, sillä vaikka viinistä onkin haihtunut alkoholi, on tallella silti sen kipakka lämpö jota runsas kerma halii pyöreäksi.
Keittoviiniksi valikoitui Venetsialainen, mausteinen, kuiva Pinot Grigio.
Kerma, meri, sahrami ja viini.
Pitihän tämä sitten veganisoida, kun en ollut saanut tätä rakasta keittoa moneen vuoteen. Olen kerran aiemmin tehnyt vegaanista kalakeittoa, viiniversion perinteisestä pohjoismaalaisesta lohikeitosta, linssien kera silloinkin. Linssit maistuvat suuhuni sopivan neutraaleilta jotta onnistuvat pysyttelemään makunsa puolesta taka-alalla torpedoimatta reseptin alkuperäistä ajatusta ja tukevat tekstuurillaan kalaisaa makumaailmaa. Punaiset linssithän ovat vähän kuin hiutaleikas vaalea kala. Turskaa ja lohta loistavankeltaiseen kalakeittoonkin alun perin tuli, linssit sopivat siis keittoon myös väritykseltään.
Tee tätä keittoa, kun haluat tarjota juhlaillallisen, sillä ainesosat eivät ole halpoja. Kampin K-Marketissa ei sattunut olemaan kuin yhtä laatua sahramia, luomua, jota sain kympillä vain puoli grammaa. Suosittelen käyttämään kokonaisen gramman jos vain törmäät edukkaampaan. Minä tosin tein tämän iltapalaksi yötä vasten ja nautin keittoa vielä seuraavina päivinä etätyöläislounaaksi. Epäpyhää, mutta lohdullista nauttia lapsuuden uusienvuosien mausta helmiharmaana keskiviikkopäivänä läppärin äärellä.
Loistavankeltainen linssikeitto
Kattilallinen, neljälle-viidelle illallistajalle
4 dl huuhdottuja, punaisia halkaistuja linssejä
1/2 purjo
2 sipulia
2 rkl margariinia (tummansininen Keiju)
3 rkl tomaattipyrettä
2 valkosipulinkynttä
2,5 tl suolaa
2 tl timjamia
Tuoretta basilikaa
2 kasvisliemikuutiota (luomu)
4 dl kuivaa valkoviiniä
2 purkkia kaurakermaa (2,5 dl purkit)
2 dl kaura- créme fraichea (Oatly)
0,5-1 g sahramia
2 dl riisiä
1 arkki nori-merilevää
Pilko sipulit, sulata margariini, ja kuullota sipulit kattilassa läpikuultaviksi. Lisää tomaattipyre, murskatut valkosipulit, timjami, suola ja loiskaus vettä. Keitä hetki ilman kantta. Varaudu lisäämään hiukan vettä, jos kastikepohja vaikuttaa liian tahnamaiselta.
Lisää viini, liemikuutiot, yksi purkillinen kermaa, pieneksi revitty noriarkki, pari lasillista vettä, viipaloitu purjo, sahrami, riisi ja huuhdotut linssit. Keitä kannen alla noin 20 minuuttia, tai kunnes linssit ovat kypsiä.
Lisää loput kaurakermat, kaurafraiche ja silputtu basilika, ja anna keiton tekeytyä vielä muutama minuutti. Tarjoa keitto tuoreen, vaalean leivän kanssa ja kaada laseihin kalalle ja kattaukseen sopivaa valko- tai roséviiniä.
Loistavankeltaisen linssikeiton kanssa sopii vaalean kalan kanssa pariutuvat valkoviinit. Kiersimme asiakaspalvelijan kanssa useat vaihtoehdot läpi, mutta jostakin tuntemattomasta syystä rosé veti minua enemmän puoleensa ja valitsin pullon ulkonäön perusteella. En ole viinimestari, mutta kattaukseen sopiva viini maistuu paremmalta. Alkon asiantuntija nyökytteli olevansa kanssani täysin samaa mieltä.
Halvat markettineilikat. Vaaleanpunaiset, ihania.
Onnistuin keiton uudelleenmuotoilussa niin hyvin että joudun vähän hillitsemään itseäni ylisanojen roiskimiselta. Kysyin kanssaruokailijaltani maistuuko tämä tosiaan merelliseltä, vai huijaanko vain itseäni assosioiden maut niin vahvasti lapsuuden keittoon. Kuulemma en, keitto maistui oikeasti juuri siltä kuin sen kuuluukin — mereltä, viinin lämmöltä, sahramilta ja kerman pehmeydeltä.
Tunnelmabiisit:
https://www.youtube.com/embed/fONUM4C2KGA?rel=0
https://youtube.com/watch?v=BsKSPK7QMJE%3Frel%3D0