Rakkautta Pariisissa
Erottuani Philippestä hyvillä mielin painelen metropysäkille odottamaan metroa kotiin. Hetken istuskeltuani nuorehko mies alkaa jutella minulle pysäkillä ranskaksi. Selvitämme ainoan yhteisen kielemme olevan englanti, ja nousemme metroon jutellen mukavia. Marokkolainen nimettömäksi jäävä mies asuu Italiassa ja on Pariisissa tätinsä luona (tai näin ainakin tulkitsen). Epäselväksi miehen vajaan englannin vuoksi jää se, mihin mies on tällä hetkellä metrossa seilaamassa. Kohautan olkiani ja vaihtaessani metroa porhallan omaan suuntaani mies kintereilläni kipittäen. Mies roikkuu käsipuolessani ja selittää ihmeellisiä sanoja joita en ymmärrä, ja keskittyminen valtavan metroaseman suunnitteluun herpaantuu. Joudumme kiertämään aseman kahdesti oikean käytävän löytämiseksi, ja vannon ettei kyseinen metroasema ole ikinä tuntunut yhtä valtavalta.
Oikeassa metrossa huokaisen helpotuksesta ja nojaan seinään. Mies painautuu lähemmäksi aina kun liukenen kauemmaksi ja alkaa ehdottaa tapaamista yhä uudelleen ja uudelleen. Kerron olevani matkalla kotiin tekemään töitä. Sitten alkavat henkilökohtaiset kysymykset. Luon itselleni jälleen uuden identiteetin ja kerron olevani ruotsalainen Kajsa ja asuvani venäläisen poikaystäväni Sergein kanssa. Miehen vasemmassa nimettömässä vilkkuu kiiltävä sormus, mutta se ei estä häntä kyselemästä yhteisistä jatkosuunnitelmistamme. Koko ikuisuudelta kestävän metromatkan ajan hän puhuu taukoamatta ja minä toivon ynähdellen olevani jossain muualla. Matka ei tunnu loppuvan koskaan, ja kun saavumme oikealle asemalle niin ampaisen metron liukuportaat ylös ennätysvauhtia taakseni katsomatta. Kaukaa liukuportaiden alapäästä kuulen miehen huutavan nimeäni yhä uudestaan ja uudestaan. Kotiovella suljen oven salamannopeasti selkäni takana ja juoksen pimeässä portaat ylös. Kotona en uskalla laittaa valoja päälle siltä varalta että mies tarkkailee rakennuksemme ikkunoita. Nojaan hetken vessan kylmään kaakeliseinään ja kerään henkeä. Hoen pääni sisällä olevani nyt turvassa, mutta kuulostelen silti jokaista rasahdusta.
Pilkkopimeässä hiippailen kadulle suuntautuvan ikkunan ääreen ja näen miehen kävelevän alhaalla kadulla takaisin kohti metropysäkkiä. Tänä yönä meillä nukutaan turvalukko päällä.