Love Today French Style

Kolmen päivän viikonlopun aikana Pariisi näyttää unohtaneen pian alkavan kesän, ja vetäytyy alkusyksyn hyytävään ja sateiseen kuoreensa. Pariisilaiset kaivavat laukusta esiin sateenvarjonsa ja kumisaappaansa, ja päätän tehdä töiden jälkeen pikaisen pyrähdyksen kenkäkauppaan – tennareilla ei tässä alkukesässä tarkene. Selkä limassa laukkaan kaupoilla ja löydän kuin löydänkin kengät joilla kelpaa kopsutella menemään Pariisin kaduilla. Kengät ovat mainiot ja ennenkaikkea lämpimät saapikkaat, joiden muutaman sentin koroilla huitelen pää tukevasti illan seuralaisteni Ludovicin ja Marion päiden yläpuolella. Ludovicin kanssa olemme laittaneet viestejä CouchSurfingissa ja sopineet menevämme yhdessä Mikan keikalle Place de Bastilleen. Ranskalainen Ludovic on ottanut mukaansa yhtä lailla ranskalaisen Marion, ja kummankin englanti jättää toivomisen varaa lähes yhtä paljon kuin onneton ranskani. 

Lämpimät kengät osoittautuvat hyväksi ostokseksi, kun selviää ettei Mika esiinny ennen kuin vasta kolmen kylmillä kivisillä portailla hytistävän tunnin jälkeen. ”Pissatulehdus on taattu,” ajattelen ja tartun haasteeseen. Alhaalla aukiolla kuhisee, kuin sukupuolineutraalia avioliittolakia kannustavat aktivistit jakavat esitteitä, koko konsertti kun pidetään tasa-arvon kunniaksi. Tyhjän lavan eteen on jo kokoontunut joukko ihmisiä heiluttamaan sateenkaarilippuja Ranskan lippujen lomaan. Ludovic ehdottaa odottelun ajaksi kävelyä Maraissa, kun selviää ettei ketään juurikaan kiinnosta ensin esiintyvät artistit, joiden ranskalaisesta laulusta en ymmärrä sanaakaan. Ludovic osoittautuu mainioksi turistioppaaksi kertoessaan jokaisesta kadusta ja kulmasta enemmän kuin olisin ikinä keksinyt kysyä, ja se on jo paljon. Ludovic näyttää tietävän kaupungista kaiken ja osoittelee minulle ja Mariolle vanhoja keskiaikaisia linnoja ja kertoo kuuluisista leipomoista. 

Pian tulee kuitenkin Ludovicin aika lähteä ja painella töihin Versailleen, jossa hän työskentelee öisin hotellin vastaanotossa. Jäljelle jäämme siis minä ja englantia heikommin taitava Mario. Ilta hämärtyy nopeasti yhdessä alati kylmenevän ilman kanssa. Keskustelu hyytyy kielimuurin ja kylmyyden vuoksi, ja lopulta istumme vierekkäin jääkylmällä portaalla rukoillen, että Mika aloittaisi pian. Lopulta juuri ennen Mikaa konsertin järjestävät tahot saavat puheenvuoron, joka laajenee yleiseksi poliittiseksi paatokseksi, josta en jälleen ymmärrä mitään. Viimeinen puhuja kertoo sanomaansa vielä pitkään, kun juontaja on jo pyytänyt häntä lopettamaan. Aukiolla aiemmin toimettomina käyskennelleet poliisit ja vartijat heristävät äkkiä korviaan ja marssivat aukion laidalle taltuttamaan potentiaalisen konfliktin. ”Ainahan jostain osoitetaan mieltä, tottakai poliisin on oltava paikalla täällä,” Mario tokaisee rikkinäisellä englannillaan. Kuinka ranskalaista!

Lopulta Mika aloittaa esiintymisen, ja hytinä ja pelko pissatulehduksesta on kaiken odottelun arvoista. Kaikkien muiden kokema odottaminen näyttää purkautuvan tanssina ja lauluna, ja spontaanit tanssirykelmät muodostuvat aukiolle. Nainen pitkässä valkoisessa takissa tanssii villisti ja heiluttaa sateenkaarilippua niin kutsuvasti, että lopulta hän tanssii keskellä ihmismerta. Kainosti tyydyn tanssimaan paikallani ja laulamaan jokaisen kappaleen mukana. Tunnelma on aidon hyväntuulinen, kuten sateenkaaritapahtumissa yleensä, ja maailma tuntuu hienolta paikalta. Siellä missä aikaisemmin lahdattiin väkeä giljotiinillä, konsertoidaan nyt tasa-arvon puolesta. Konsertin loppupuolella lavalta vapautetaan yleisön sekaan valtava määrä suuria ilmapalloja jotka sitten seilaavat yleisön seassa. Viimeisen kappaleen kohdalla (Love Today) lavalta poksautetaan ilmoille myös valtava määrä konfettia kaikissa sateenkaaren väreissä. Värikkäät paperit leijailevat ilmassa ja näyttää siltä, kuin sateenkaari olisi tuhansina palasina. Talletan muutaman taskuuni muistoksi illasta, ja tämän nähdessään Mario toteaa hymyillen, että voin ”säästää ne muistona Pariisista”.

Kotimatkalla metrossa törmään sattumalta aukiolla villisti tanssineeseen naiseen. Pitkästä valkoisesta toppatakista ja sädehtivistä silmistä ei voi erehtyä. Hymyilemme toisillemme metrossa salaliittolaisten hymyä, sillä illasta uupuneena en pysty muodostamaan lausettakaan espanjaksi, jota nainen näyttää puhuvan ystävälleen. 

Myhäillen hiippailen kotiin ja vältän narahtavia lattialautoja sillä tiedän asuintoverini jo nukkuvan. Aamulla umpiväsyneenä herääminen ei harmita yhtään, sillä löydän tyynyltä vierestäni palasen punaista konfettia.