Palomiestä mä metsästän
Hyvän ystäväni vierailun ja Ranskan kansallispäivän kunniaksi päätämme ottaa lauantaina suunnan kohti palomiesten juhlia. Kansallispäivään liittyy keskeisesti pääkatuja pitkin kulkeva paraati sekä illalla paukkuvat raketit, mutta nämähän ovat vain sivuseikkoja. Tärkeintä ovat palomiehet, vaikka hamaan hautaan asti lienee epäselvää se, miten palomiehet liittyvät maan kansallistunteeseen. Parasta on olla epäilemättä liikoja ja selvittää lähimmän paloaseman sijainti.
Illalla uusilla vaatteilla ja kimaltavalla kynsilakalla varustettuna suuntaamme Maraihin ja kohti paloaseman jonoa. Muutama muukin on ilmaantunut paikalle, ja innosta soikeina suuntaamme jonon perälle, eli kahden korttelin päähän paloaseman ovista. Pimenevässä kesäillassa on edelleen lämmin ja tunnelma muistuttaa suomalaista vappua; kaikki ovat hyvällä tuulella, kallistelevat auliisti käsissään olevia pulloja ja ovat innokkaasti hankkimassa uusia ystäviä. Aikaa kuluu noin minuutin verran kun olemme jo tutustuneet jonossa meitä edellä oleviin amerikkalaisiin poikiin. Jono etenee harmillisen hitaasti, ja poikien ystävä palaa hetken päästä jonoon kertoen jonotuksen kestävän vielä pitkään. Yksi seurueen pojista näyttää nauttineen viinistä melkoisen paljon, ja kiipeileekin nyt seiniä pitkin, joten seurue poistuu jonosta vilkuttaen meille iloisesti. Maleksimme jonossa eteenpäin ja päädymme juttusille mainion australialaisen pariskunnan kanssa. Jono kapenee metallisten turvakaiteiden astuttua mukaan kuvaan, ja väki alkaa tungoksessa pakkautua lähemmäs toisiaan ja muutama epäkelpo yksilö yrittää tunkea jonon läpi. ”Tästä pääsee läpi vain jos tanssii Gangam Styleä”, australialainen leppoisa mies toteaa tuimana. Kukaan ei kuitenkaan näytä tarttuvan tarjoukseen (kummallista kyllä) ja juttelemme mukavia kunnes taivaan portit aukeavat ja astumme paloaseman korkeista punaisista ovista läpi.
Sisäänpääsy on ilmaista, mutta ovella kaksi univormuihin pukeutunutta palomiestä ottaa vastaan lahjoituksia. Heitämme kippoihin kukkaron pohjalta muutaman kolikon (aamulla tosin epäilen että joukkoon on saattanut joutua myös kukkaron pohjalla pyörinyt muistikortti jolla saattaa olla tai saattaa olla olematta vuosien takaisia lomakuvia – miellyttävää) ja palomiesten sanoessa ”Merci madmoiselle”, kuljemme suurelle sisäpihalle. Piha on täynnä väkeä ja ilma on savusta sakea. Kevyt tuulenvire tekee kuitenkin ilmasta siedettävän ja savun seastakin erottuu komeiden univormuihinsa pukeutuneiden palomiesten meri. Palomiehet ovat juhlien keskipiste, ja jokainen naispuolinen juhlija haluaa kuvaan miesten kanssa, enkä ihmettele lainkaan miksi. ”Täällä palomieheksi pääsyä varten on oltava joku naamaraja”, toteamme ystäväni kanssa toisillemme ja katsomme toisiamme veikeästi kun ohi kulkevat palomiehet toivottavat meille hyvää iltaa.
Haemme baarimikoilta toimivilta palomiehiltä juomat ja liitymme juhlivaan joukkoon. Musiikki raikaa ja kaikki näyttävät onnellisilta. Tuntuu absurdilta viettää iltaa keskellä kaupunkia paloaseman sisäpihalla, ja väistämättä sitä alkaa ajatella jäljellä olevaa aikaa Pariisin kesästä. Parin viikon päästä aika täällä on ohi ja palaan takaisin rutiineja pullistelevaan elämääni Helsingissä, ja vaikka Helsingissä odottaakin aiempaa enemmän positiivisia asioita, tulee lähtö Pariisista silti olemaan haikea. Irtiotto on tullut tarpeeseen ja olen viimein löytänyt oman paikkani tässä kaupungissa, mikä tekee Suomesta kaikuvien ”Lasketko jo päiviä? Ajatteletko jo lähtöä? Milloin tulet? Oletko alkanut jo suunnitella elämääsi syksyllä?” -kysymysten kuuntelusta surullista ja ahdistavaa. Minä haluaisin vain nauttia jokaisesta hetkestä ennen lähtöä.
Ajaudumme väen keskelle ja ranskalainen mies aloittaa keskustelun kanssamme. ”Milloin lähdet Pariisista?”, hän kysyy keskusteltuamme hetken. ”Kuun lopussa”, vastaan ja mies toteaa haikeasti: ”sääli.”
Niin minustakin, mutta minkäs teet.
Tanssimme vielä hetken ennen kuin suuntaamme kohti kotia ja taksitolppaa. Aamulla ikkunan alla vanhat ranskalaiset miehet soittavat saksofonia ja me selviydymme viimein brunssille kolmelta iltapäivällä ja nautimme jokaisesta suupalasta.