Pelon ja rakkauden tasapaino

Useamman lämpimän ja aurinkoisen päivän jälkeen Pariisi muuttuu kuuman kosteaksi ja painostavaksi. Pilvet kerääntyvät taivaalle ja ohikulkijoiden otsien rypyt syvenevät samalla kun ajatus kesästä lipuu yhä kauemmaksi. Mutta sää ei ole ainoa, joka osoittaa mieltään.

Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, kun kesäkuun viikonlopun aluksi junat ovat lakossa. Puoli kaupunkia tuntuu pysähtuneen maan raideliikenteen ajaessa vain osan päivän vuoroista, ja etelästä saapuvan ystävänikin juna on useamman tunnin myöhässä. Ranskalaista ei kuitenkaan näytä ahistavan niinkään sään jatkuva heikkeneminen tai aikataulujen venyminen lakon vuoksi, vaan ennemminkin epätietoisuus junien saapumisesta.

Kaupungin juna-asemalla tunnelma on kuin maailmanloppua odottaessa. Vaalean muovisen katon läpi ohuet auringonsäteet pääsevät läpi vain heikosti, ja hämärässä valossa tuntuu myöhäiseltä illalta, vaikka todellisuudessa ilta on vasta nuori. Aseman kattokin näyttää alistuneen potentiaaliselle maailmanlopulle ja vettä tippuu katon läpi useasta kohdasta. Työntekijät kiikuttavat paikalle kirkuvan oransseja varoituskolmioita ja vesiastioita laiskasti – kohtahan maailma loppuu joka tapauksessa, joten miksi turhaan kiirehtiä. Jopa junien saapumisista kertovat kuulutukset kaikuvat aseman kaiuttimista lohduttomasti samalla kun penkeillä istuva väki tuijottaa vaitonaisina tyhjyyteen ja välttelevät katsekontaktia niin tuttujen kuin tuntemattomienkin kanssa.

Loputtomalta kestäneen ajan jälkeen pelastus saapuu kun ystäväni juna lähestyy laituria ja poistumme pian tämän jälkeen metrolla kotiin syömään juustoja ja puhumaan omista elämistämme ja vähän muidenkin.

Seuraavana iltana istumme viileän leppoisassa tuulenvireessä ja puhumme valinnoista elämässä. Puhumme pitkään siitä, kuinka harvoin oikeasti tiedämme mitään ihmisten perimmäisistä motiiveista, saati sitten edes omista valintojamme ohjaavista tekijöistä. “Mutta loppupelissä valintoja ohjaa kaksi tunnetta; pelko ja rakkaus”, ystäväni toteaa ja katsoo mietteliäänä ravintolan ikkunasta ulos. Ja niinhän se on, pelkään maailmassa monia asioita, mutta rakkauteni näitä samoja asioita kohtaan toisinaan voittaa pelon ja ennakkoluulot ja toisinaan taas ei. Vaikka pidänkin ihmisistä, toisinaan on helpompaa uppoutua johonkin muuhun kuin kohdata uusien ihmisten tapaamiseen ja hyväksyntään liittyvät omat pelkotilansa. Varsinkin täällä, missä ketään ei luontevasti tapaa, ja ranskattomuuteni tekee entistä aremmaksi, on toisinaan vaivattomampaa vain vältellä todellisuutta. 

Mutta entä sitten pelon rakkaus ja rakkauden pelko, ajattelen vielä pääni sisällä, ja muistan ne kerrat kun olen kävellyt pelon ja rakkauden välisellä nuoralla korkealla, korkealla ilmassa, ja toivonut että tuulenpuuska heilauttaa suuntaan tai toiseen jotta välttyisin tekemästä valintoja. Mutta ehkä siinäkin on kyse pelosta valintoja kohtaan, ja ennenkaikkea siitä etten rakastakaisikaan tekemiäni valintoja ja niiden seurauksia. 

Jatkossa aion pelätä vähän vähemmän ja valita leivokset vähän useammin. Niitä kun ei voi olla rakastamatta.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Pariisin kattojen yllä

Kun tanskalainen Anders ehdottaa tapaamista CouchSurfingin kautta, on vaikea kieltäytyä. Andres vaikuttaa profiilinsa mukaan älykkäältä ja hauskalta, eikä skandinaavisuudesta haittaakaan ole. Kun mukaan joukkoon liittyy tuttavani ranskalainen Pierre, on kesäilta Seinen rannalla valmis. Istumme kolmisin hämärtyvässä illassa rannalla ja katselemme ohi lipuvia joella kulkevia turistiveneitä. Laivojen kirkkaat valot sokaisevat meidät rannalla istuvat, kun turistit lipuvat ohitse ja vilkuttavat veneen kannelta. Kesä on viimein saapunut kaupunkiin ja pariisilaiset ovat leiriytyneet pysyvästi Seinen rantamille vaikka muutaman kuuman päivän jälkeen ilma on kostea ja painostava – saapuvan sateen voi tuntea. 

Keskustelu velloo pitkälti kulttuurien ja yhteiskuntien eroissa, aina silloin kun Anders ja Pierre eivät keskustele historiasta, joka näyttää olevan molempien intohimo. Pierre avaa viinipullon ja kertoo lapsuudestaan Ranskan maaseudulla, jonne aikoo muttaa seuraavalla viikolla kesän ajaksi. Minun harteilleni on jätetty muovimukien tuominen viiniä varten, ja Anders on tuonut mukanaan pähkinöitä. Uuden veneen lipuessa ohitsemme ja sokaisten koko rantakaistaleen, alkaa suunnaton sade. Kiljuen kaikki juoksevat lähellä olevien puiden alle suojaan yllättäneeltä sadekuurolta. Vettä tulee kaatamalla, kun seisomme puun alla ja naureskellen siemailemme viiniä. ”Monta päivää kestäneen painostavan sään jälkeen sade tekee hyvää”, Pierre tokaisee hajamielisesti. Puiden alla tunnelma on intiimi ja rupatelemme mukavia hetken ajan vieressä värjöttelevän joukkion kanssa. 

Viinin ja sateen loputtua suuntaamme kaupunkiin baariin. Pierre johdattaa meidät pieneen ja vanhaan paikkaan, jonka vanhat ja leveät lattialankut narisevat astellessamme sisään. Kapeiden portaiden päässä on pieni parvi, jonka pienen pöydän ääreen ahtaudumme. Keskustelu kulkee aiheesta toiseen, kunnes muistelemme kaikki lapsuutemme videopelejä ja puhumme pitkään The Legend of Zeldasta, lapsuuteni suursuosikista. Anders muistaa pelin yhtä hyvin kuin minäkin ja palaa peliin useaan otteeseen illan aikana ja Pierre pyörittelee silmiään meidän keuhkotessamme pelin eri ominaisuuksista. Keskustelu on paikoitellen pakko lopettaa, sillä samalla parvella olevan pianon ympärille on istuutunut joukko muusikoita. Miesten soittaessa pianoa keskustelusta ei tule mitään ja on keskityttävä ihailemaan. 

Baarin suljettua ovensa lähdemme kävelemään kohti metropysäkkiä. Anders päättää kävellä hotellillensa ja minä ja Pierre kävelemme vähän aikaa samaan suuntaan. Kävellessämme vielä valoisilla kapeilla kaduilla Pierre ehdottaa yöpalaa. Hänen ullakkoasunnostaan näkee koko Pariisin ylle, kun rouskuttelemme Pierren kokkaamia lettuja. Iloinen rupattelu jatkuu pitkään, ja neljältä huomaamme auringon olevan korkealla ja lintujen laulavan. 

Myöhemmin aamulla Pierre kuorii appelsiinin kärsivällisesti ja syöttää sen sitten minulle. Sitten hän tutkailee sitten pitkään Suomen karttaa. 

Suhteet Oma elämä Mieli Matkat