Tää on vika näitä, musta tuntui ettei lopu ikinä huhhuh! Me mennään nyt siis laskurin mukaan 14+6 eli tästä eteenpäin laitan aina raskausviikon vaihtuessa jonkinlaisen koosteen viikosta, riippuen siitä onko mitään asiaa. Tuntuu nimittäin, että mitä pidemmälle sukelletaan toiseen kolmannekseen, koko raskaus meinaa unohtua jopa itseltä. Elämä rullailee normaalisti ja ulkoisia merkkejä raskaudesta ei vielä näy. Olen normalisoitunut!

Raskausviikot 11-14 on sujuneet ruokailua sekä normaalielämää käynnistellessä. Ihan mikä tahansa ei näiden viikkojen alussa maistunut ja tarkkaan piti harkita päivän ruoat, syötiin sitten aina kolme päivää peräkkäin sitä ”tuttua ja turvallista”, eli kolme päivää kiinalaista ja kolme päivää nachopaistosta jne. Nyt menee lähes mitä tahansa, inhokkilistalle jäi vain entinen lempparini pasta! 

Viikolla 13 kävimme nt-ultrassa, joka on täällä vapaavalintainen. Nt-ultrassa mitataan sikiön niskan alueella olevan ihonalaisen kerroksen turvotusta, jonka suuri määrä voi kertoa mahdollisesta kromosomihäiriöstä (esim. down-syndrooma). Meillä niskaturvotusta oli 1,3 (normaali arvo on alle 3), tämän lisäksi he ottivat minulta verikokeen. Eikä siis ihan mitä tahansa verikoetta, vaan tiputtelivat sormestani tippoja kirjekuoreen tehtyjen ympyröiden sisään. Tehdäänkö se näin Suomessa?:D No, eilen lääkäri soitti ja kertoi että tulokset olivat parhaat mitä voi saada eli kaikki noilta näkymin hyvin.

Alkuraskauden turvotus hävisi ja alta paljastui tämmöinen. Olkoon tämä kuva nimeltään ”raskausmaha” rv 14+2. Onneksi sillä on paljon aikaa tosta pullahtaa, en malta odottaa. Siis oikeasti en malta!

Näiden raskausviikkojen juttuja:

– Snuggle on uusi unikaverini. Mies osti mulle joululahjaksi pitkulaisen ja kiemuran raskaustyynyn, joka on hyvä ihan ilman mahaakin ja varmasti myöhemmin mahan kanssa! Aika nopeasti mun mies myös kietoutuu siihen kun itse nousen sängystä ylös, eli ilmeisesti toimii miehille myös 😀 Jos nukun mahaltaan,  alkaa alavatsaa aristaa. 

– Kohdun kasvukivut. Miksei kukaan näistä kertonut etukäteen? Tai miten ihmeessä en ajatellut, että kun yksi elin revähtää hervottomasti, tuntuu se mahdollisesti joltakin? 

– Terveellinen elämä kiinnostaa enemmän kuin koskaan. Nyt maistuu puurot, salaatit ja smoothiet, sekä salille jaksaa lähteä helposti joka aamu. Tämän lisäksi teen raskausjoogaa, sekä lenkitän koiria (mitä pidempi lenkki, sen parempi). Ihan uusiin ulottuvuuksiin pääsee kun treenaa äänikirjoja kuunnellessa. Lähinnä siis ajallisesti! Puoli tuntia crosstrainerilla tai tunnin lenkki koirien kanssa hurahtaa todella nopeasti. Latasin pahoinvoinnin aikana BookBeatin, sillä lukeminen tai ruudun katselu ei onnistunut ja äänikirjojen kuuntelu pimeässä huoneessa toimi hyvänä aktiviteettina. Kirjasuosituksia otetaan mielellään vastaan! 

Mutta siis kiteytettynä: en ole voinut paremmin varmaan koskaan! Fyysiset suoritukset ei tietysti yllä entisten tasolle mutta se ihan ällöonnellinen tunne päässä kyllä korvaa sen. 

Ah, mä oon niin done näiden raskausviikkojen kanssa koska nyt päässä pyörii vain kevät (täällä on ulkona 20 astetta ja aurinko) ja tulevat suunnitelmat. Tuo auringonpaiste ja lämpö tekee ihmeitä! Meille selvisi myös jotain uutta ja superjännää tulevaisuudesta! Siitäkin lisää myöhemmin.

En pystynyt odottamaan enää viikkoa ennen ensimmäistä virallista lääkärin tapaamista. Haahuiltuani kotona kaksi päivää itkeskellen ja googlaillen keskusteluja hakusanalla ”keskeytynyt keskenmeno”, päätin, että oman pääni vuoksi pakko päästä ultraan mitä pikemmiten. Tiedän että toimintani ei ollut missään määrin järkevää, siinä vaiheessa vaan pelot ja epävarmuus jyräsi niin pahasti yli. En enää tiedä miksi pelkäsin, tai muista miltä se silloin tuntui, mutta ai hitto mä pelkäsin. 

Löysin Raleighsta Birth Choice-nimisen ilmaisklinikan, jonne sain varattua ajan parin päivän päähän. Klinikka tekee raskaustestejä, ultraa ja tarjoaa keskusteluapua naisille eri vaiheissa raskautta ja äitiyttä. Heidän todellinen tarkoitusperänsä ei ihan auennut käynnin aikana, mutta jonkinlainen ehkäisynvastainen (eli luultavasti uskonnollinen) idea siinä oli taustalla. Paljon puhuttiin natural birth planningista, eli oman kierron mukaan ehkäisystä. Hoitajat olivat erittäin ystävällisiä ja ihania, niin huolissaan minusta myös! Kuuluinhan heidän mielestään suureen riskiryhmään, sillä vasta minulta poistettu kuparikierukka aiheuttaa lähes aina kohdunulkoisen raskauden. Yritin ottaa heidän kertomat faktat tilastoista vakavalla naamalla vastaan, koska se oli todella väritettyä informaatiota. Halusin vain äkkiä ultraan!

Ultrassa todettiin yksi, erittäin elävä sikiö, vahvalla 175 sykkeellä. Hoitajien (joita huoneessa oli kanssani kolme, koska hei, olinhan vaarassa) ilonhuudot ”ohh your baby looks like a tiny teddybear” jäivät varmasti ikuisiksi ajoiksi mieleen. Oli myös erikoista, että mua sanottiin ensimmäistä kertaa äidiksi väärällä kielellä (väärä kieli a.k.a. englanti), he nimittäin kutsuivat mua koko toimeenpiteen ajan ”mom”. Hoitajat tutkivat rauhassa, arvioivat laskettua aikaa ja itse ihailin pitkään vauvaa. Sitten spottasin mun lempinäyn siellä isolla harmaalla alueella, tiedättehän naiset ne pilkukkaat, juuston näköiset pallurat, jotka tunnetaan myös munasarjoina 😀 Maagisin näky ikinä. Lähtiessäni sain mukaani kuvia, sekä lahjan (vauvanvaatteita) ja rutkasi onnentoivotuksia. Annan Raleighn Birth Choice-klinikalle koko käynnistä tuhat tähteä ja vahvan suosituksen sikälimikäli tietää omaavansa edes jonkinlaisen bullshit-filtterin!

True riemuidiootti ekojen ultrakuvien kanssa! Tässä vaiheessa unohdin ne pissatikut ja aloin kantamaan näitä aarteita kanssani kaikkialle.

Seuraavalla viikolla koittaneeseen ensimmäiseen lääkärikäyntiin sain siis mennä suht rauhallisella mielellä. Tai siis rauhallinen en ollut missään nimessä, olin super innoissani koko matkan ja oli ihana raskaus muuttuu miehellekin konkreettisemmaksi ultran myötä. Verenpainetta he mittasivat multa varmaan neljä kertaa ja selitin että en ikinä saa hyviä tuloksia lääkärikäynnin aluksi, varsinkaan näin jännittävässä tilanteessa! Otettiin paino, pituus ja sain luetella koko terveyshistoriani hoitajan tentatessa. Siellä ultrassa näkyi sama, pieni pallero josta ei kyllä olisi voinut sanoa minkä otuksen poikanen se oli. Kuunneltiin jälleen sydämenääniä, sitä ihanaa laukkaa joka ei kuulosta ihmisen sykkeeltä ollenkaan. Kuin tyhjästä mulle tuli kovin vahva poikaolo: näin unta poikavauvasta, katselin poikien vaatteita ja aloin mieltämään itseni pienen pojan tulevana äitinä.

Näiden viikkojen oloja:

– Jatkoin oksentamista ja huonossa olossa vellomista. Hetkeksi piristyin, pääsin pitkälle kävelylle, hymyilin lämpimille keleille ja sitten taas tipuin pilvilinnoistani takaisin vessan lattialle.

– Meidän koirat haisi ihan hirveältä. Ne olivat raskaita, pahanhajuisia ja välttelin niitä. Julmaa, mutta mieluummin välttelin kuin oksennellen niiden takia.

– Nukuin 12-14 tuntia päivässä vaikken mitään tehnyt. Epäilin taas että onko tämä uusi minä vai osa raskautta (juonipaljastus: osa raskautta).

– Turvotti mahasta ja näytin siltä että odotan about kuudennella kuulla!