12/11/2015 Oman elämäni Pocahontas
Viime viikonloppuna oli odotetun reissun vuoro Robbinsvilleen vuorille! Ajomatkaa kertyi suuntaansa 5,5 tuntia ja matka kului nopeasti, koska fakhtahan on se, että Mustangilla ajaminen on nautinto. Ja Spotify myös.
Perjantaina meillä oli kovat suunnitelmat lähteä seuraavana aamuna matkaan seitsemältä aamulla, jotta ehdittäisiin vaeltamaan vielä ennen pimeää. No, nähtiin ystäviä perjantaina illalla ja aamulla kun havahduin herätyskelloon, pienen tilannetsekkauksen jälkeen jatkettiin unia vielä pari tuntia. Keli oli tosi harmaa ja kurja ja nopean Googlettelun jälkeen selvisi että Robbinsvillessäkin sataisi koko päivän. Lopulta auto starttasi vasta kymmeneltä ja oli mukava lähteä ajamaan pirteänä eikä väkipakolla silmät ristissä.
Itse Robbinsville oli huvittavin paikka missä olen koskaan ollut. Niin pienen pieni kylä, jossa kuitenkin oli ne pakolliset kymmenen pikaruokalaa, McDonaldsissa oli mummoilla Uno-kerho vakkaripöydässä ja kaikkea tämmöistä klassista! Työntekijä lausui ”cheeseburger” niin hassusti että en voinut olla toistamatta sitä heti perässä. Saisipa tähän lisättyä pätkän semmoista aksenttia. Robbinsvillessä myös näemmä ihmiset ostavat sporttiautoja ja kaahailevat niillä jengeinä, jokaisella samanlainen auto alla. Ihan lyömätön paikka, ”suosittelen” käymään.
Jossakin vaiheessa heräsi pieni epäilys että mistä ihmeestä olen varannut meille hotellin kun matka vaan jatkui ja jatkui. Yleensä kun Raleighsta lähdetään vuorille on ajomatka kuulemma noin kolme tuntia… Meillä tuli mittariin lähes toinen mokoma lisää. Maisemat matkalla kuitenkin olivat ns. nousujohteiset ja kaunistuivat koko ajan ja perillä meitä odotti niin ihana paikka että siinä tarvitsi muutamat spontaanit riemunkiljahdukset. Se paikka oli kuin joulumaa (sillä luonnollisesti kaikkialla oli jo jouluvalot ja -koristeet)! Niin hieno ja kotoisa, työntekijät niin kultaisia ja kaikki kohdallaan juuri nappiin. Koko loman paras hetki oli ehkä se, kun meille kerrotiin että Historic Tapoco Lodgessa ei toimi internet- eikä puhelinyhteys! Ihan täydellistä, oli niin mukava irroittautua ja keskittyä olemaan ….läsnä…. Hotelli oli rakennettu vanhan alumiinitehtaan omistajien klubiksi, joten puitteet todellakin olivat kohdallaan.
Meillä oli varattuna mökki joka oli sisustettu ihanasti, kotoisasti mökkityyliin. Itselleni tuli sisustuksesta mieleen mökkimme Suomessa Vesangasssa, mitä nyt sänky oli hiukan muhkeampi ja puitteet vähän enemmän luksus. Käytiin kiipeämässä pieni lenkki ja onneksi ei lähdetty pidemmälle, sillä loppumatka pitikin kulkea taskulampun valossa pimeässä metsässä.
Pikakiipeilyn jälkeen valittiin illan ruokapaikaksi hotellin alakerrassa sijaitseva grilli ja voi apua oikeasti, se oli halpa ja ruoka niin hyvää! Tilattiin yhteiseksi wingsejä, hampurilais-ateria ja pieni pizza hehhheh. Ruoan jälkeen istuskeltiin yläkerran baarissa vielä jonkun aikaa katsellen hotellin vieressä virtaavaa koskea ja juotiin punaviiniä, ei huono yhdistelmä ollenkaan. Tässä jälkimmäisessä hetkessä oli osana myös televisiosta tuleva football-peli, mutta vain pienessä roolissa.
Sunnuntaina paistoi aurinko ja päätettiin aamupalan jälkeen lähteä vaeltamaan 10km reitti. Tähän kymmenen kilometrin vaellukseen mahtui pari kosken ylitystä kahlaten, polun häviäminen useammassa kohtaa, kiipeilyä ja aivan ihania maisemia! Huippuhetki oli ehdottomasti se, kun ylitin koskea lenkkareita kädessäni kantaen ja pienen turhautumisen jälkeen päätin heittää ne poikaystävälle vastarannalle. Kenkä pääsi lähelle rantaa ja poikaystävä ehti nappaamaan sen vedestä ennen kuin virta vei sen mukanaan. Sukka taas lähti hirveää kiitoa alajuoksuun ja edessä oli noin 5km vaellus ilman sukkaa märällä kengällä. Tilanne oli niin huvittava että ei siinä edes voinut olla harmistunut, aina sattuu jotain tälläistä, se oli jo ihan odotettavissa. Yllätyin positiivisesti kun lenkkari ei lähtenyt ajelehtimaan! Sehän vasta olisikin ollut hauskaa, vaeltaa ilman kenkää 5km?? Koska jalassa oli Adidakset, eivät ne tietystikään edes hiertäneet vaikka sukka puuttuikin.
Aivan paras yhden yön minireissu. Tuo hotelli oli niin positiivinen yllätys kaikista hehkutuksista huolimatta että siitä jäi pitkäksi aikaa hyvä mieli, jos joku joskus tänne päin eksyy niin tuo on must see. Mullehan riitti jo itsessään se, kun itse intiaanipäällikön tytär Pocahontas on asunut lähes samanmoisissa maastoissa Virginiassa. Siinä jos jossain riitti fiilistelyä. Nyt on sitten kotona soinut Disneyn soundtrack…
Ensi viikolla kutsuukin TEXAS!