Tämä päivä alkoi samalla tavalla kuin eilinen, kipeänä siis. Kävin lääkärissä ja sain antibioottikuurin. Tollaiselle pikaiselle (10min) käynnille sairaanhoitajan luona tuli tällä kerralla hintaa 130usd plus antibiootit 30usd. Ei ihan halpa keissi siis, onneksi mulla on parikin matkavakuutusta joista rahat saa takaisin. Niissä oloissa olisin ollut valmis maksamaan tilit tyhjiksi pikahelpotuksesta!

Illemmalla käytiin kahvilla Lake Johnsonin rannassa, siellä missä yleensä juostaan. 

Tajusin seitsemän aikaan etten ole vielä syönyt muuta kuin smoothieta tänään ja päätettiin tehdä pitaleipiä. Tai ostaa leivät valmiina ja tehdä niihin täytteet. Eli pilkkoa kasvikset ja paistaa jauheliha 😀 

Tässä on kuitenkin se prosessi:

1) Kauppareissu. Visio ihan hukassa, koriin lentää mitä ensimmäisenä käteen sattuu. Kummallakin kauhea nälkä.

2) Koska mä nyt vaan oon niin innoissaan tästä bloggauksesta, keksin levitellä pita-leipiin tarvittavat ainekset pöydälle. Noin niinkuin koontina että näistä tämä herkku valmistuu. Eikö niin tässä hommassa kuulu tehdä? Mä jätin myös juuston pois kuvasta, jotta ylläpidän sitä terveellistä kuvaa mun ruokavaliosta. Ei vaan, juusto vaan unohtui kuvasta kun popsin sitä suoraan pussista aiemmin ensihätään. Tässä vaiheessa nälkä olikin jo aikamoinen.

3) Kumpi paistaa ja kumpi pilkkoo?? Päädyttiin kumpikin hyörimään ja tekemään vähän kaikkea, mikä siis on aina hyvä ja selkeä ratkaisu. Joka välissä huutelin ”hei muista mun pitää kuvata! STOOOP, muistetaanhan kuvata”. Ja koko sirkus seis! Vaikka olenkin yleistehokas ihminen niin minä en tosiaan ole mikään kodinhengetär (muulloin kuin sille tuulelle sattuessani) ja yleensä en juurikaan kokkaa. Noh, täällä kun mulla on aikaa, musta on kuoriutunut aikamoinen taikuri kotihommien suhteen. Ne hoituu kädenkäänteessä! Niin kokkailu, siivous, pyykit kuin yleinen järjestyksenpitokin 😀

4) Tättädää valmista! Salaatin ja jauheliha-papusetin lisäksi väliin sujahti vaihteleva määrä salsaa, juustoa sekä ranskankermaa. Nuo pitaleivät oli tosi isoja ja pettymyksekseni jaksoin vain yhden. Toinen annos oli vedettävä ronskisti jauhelihasalaattina. Huomaatteko että kuva kauniista, valmiista annoksesta puuttuu kokonaan? Noh, sattuneista syistä mulla oli tässä vaiheessa jo ihan mieletön nälkä joten toimin sen mukaan. Eikä lautaselle aseteltua ruokaa ehdi kuvaamaan. Onko se kikka siinä se, että kuvaa vasta toisen annoksen?

Onneksi poikaystävällä ei ilmeisesti ollut niin kova nälkä, etteikö olisi ehtinyt kuvaamaan minua mussuttamassa noin parinkymmenen kuvan verran. Tai voipi olla että oikeastaan itse ohjeistin hänet kuvaamaan syömistäni, kun jostain ihmeen syystä luulin että siitä tulisi hyviä kuvia. Suu täynnä pitaleipää? For real? 

No sainpahan ainakin sitä ruokaa! Ja olin niiin tyytyväinen. Hommana tämä ruoasta postailu ei kyllä vieläkään auennut.