Mietin tänään kuinka ihmeen nopeasti uuteen elämäntilanteeseen tottuu, vaikka lähes kaikki asiat ympärillä ovat uusia. Täällä olevista asioista ja arjesta on tullut hetkeksi uusi ”normaali” ja on vaikea käsittää että näissä olisi mitään ihmeellistä. Täällä mä hyörin: käyn harkassa, lenkillä, nukun pitkään ja elän ihan normaalia elämää. Kuitenkin tavatessani uusia ihmisiä he kysyvät joka kerta mitä ikävöin Suomesta, mitä pidän täällä asumisesta ja miltä tuntuu olla hetki ja palata taas vanhaan arkeen ja lähteä taas. Kysymyksiin pitäisi keksiä lyhyet ja ytimekkäät vastaukset, sillä tämänhetkiset vastaukseni ovat vähän lamet. Jenkkien smalltalkiin eivät aina sovi asiat joita oikeasti haluaisin sanoa vastaukseksi, tai ainakaan en kykene tiivistämään ajatuksiani. 

Mitä ikävöin Suomesta?

Kysyjille on helppo vastata tässä vaiheessa ikävöivänsä lemmikkejä, jotka ovat Suomessa.

Todellisuudessa niitä ei ole kovinkaan ikävä, sillä tiedän niiden olevan hyvässä huomassa. Jos lähtö olisi ollut lopullisempi niin en niitä olisi voinut jättää. Tämä ikävöimisjuttu on muutenkin vähän tricky. Mulla on ikävä tänne joka päivä kun olen Suomessa, mutta siitä pienestä ikävästä huolimatta arki Suomessa on ihan mahtavaa. Olen siitä onnekas että koulussa, töissä ja kaikkialla on ihania ihmisiä ja hyvä olla. Ja sitten kun vihdoin pääsin tänne niin miksi ikävöisin? Ollessani vaihdossa seitsemän vuotta sitten ei puhelimessa piipannut suomityttöjen keskustelut eikä soiteltu ravintolassa ruokaa odotellessa ystäville Suomeen. Lähes joka päivä juttelen ystävieni kanssa Suomeen puhelimitse, puhumattakaan WhatsAppissa tai Messengerissä käydyistä keskusteluista. Se tuntuu oikeastaan vähän huijaamiselta? Kaikki tämä Suomi-elämä täällä. Mulle ei oikein voi tulla ikävä, kun tuntuu että on niin lähellä? 

Mitä pidän täällä asumisesta?

Smalltalkissa vastaan pitäväni huomattavasti enemmän täällä asumisesta kuin Augustassa. Keskustelu jatkuu yleensä naureskeluna siihen kuinka erilainen Georgia on.

Pidänhän minä täällä asumisesta, paljonkin! Täällä on nyt myös koti. Mulla on erittäin aikuinen olo täällä ja on ensimmäistä kertaa oikeasti itsenäinen olo. Erilailla itsenäinen kun aiemmin muuttaessa Suomen sisällä paikasta toiseen ja asioiden ollessa tuttuja, sillä onhan kyseessä aina ollut kotimaani. Olen ihan itse järjestänyt itseni tänne ja tehnyt sen ilman kenenkään taloudellista (tai mitään muutakaan) apua, ollut suunnitelmallinen, säästeliäs ja järjestänyt elämän täällä ja Suomessa aika mukiinmeneväksi kokonaisuudeksi. Tehnyt kotia toiselle puolelle maailmaa ja huidellut hoitamassa asioita, hankkinut ajokortin viikossa ja tehnyt uuden toimivan suunnitelman jos edellinen on kaatunut byrokratiaan. Välillä pidän kaikkea tätä niin normaalina ja ajatukset omasta elämästä on lähinnä ”mitä ihmeellistä tässä nyt on”. Mutta mun kyllä sietäisi olla vielä enemmän ylpeä itsestäni kuin olenkaan. Tässä taustalla on paljon enemmän kuin pelkkä lentokonematka toiseen maahan. Poikaystävä on auttanut ja hoitanut oman osuutensa (ja vähän enemmänkin) hienosti ja mä olen tehokkaasti keitellyt omaa soppaani tähän mukaan.

Miltä tuntuu olla hetki, palata takaisin ja lähteä taas?

On ihana saada matkustella paljon, mutta tietysti usein ikävöi ihmisiä paikasta jossa ei ole. Tällä vastauksella saa sympatiapisteet ja yleensä kohteliaita kehuja uskalluksesta!

Maan vaihtelu on toisaalta helpottavaa ja toisaalta raskasta. On ärsyttävää veivata edes parin kaupungin väliä niin entäs sitten kahden mantereen väliä? Viime kevään surkuhupaisa ”Missä on mun sininen toppi??! Ai hitto se on USA:ssa” -hetki kuvastaa hyvin sitä mistä on kyse: on vähän elämä levällään. Tällaisessa tilanteessa voin pitää vielä hetken kiinni siitä ajatuksesta että mä en ole lähtenyt mihinkään. Olen hyvä sopeutumaan ja tottumaan tilanteisiin, mutta todella todella todella huono hyvästelemään edes hetkeksi. Veikkaan että tuuliviiripäälle tämä kahden maan vaihtoehto on ollut aivan loistava sopeutumista ajatellen. Mikäli saisin luvan tehdä täällä töitä, jäisin ilomielin vähän pidemmäksi aikaa. 

Ja tosiasiassa, mä en juurikaan näitä mieti, mutta sen sanominen aiheuttaisi vielä enemmän kummastusta. Koska onhan se nyt herranjestas iso asia! Suomesta asti tullut! Sieltä kaukaa Islannin viereiseltä saarelta!