Häät 31.12.2015 part. 2

Kirkossakaan jännitys ei iskenyt, viimeiset sanat ennen alttarille tepastelemista olivat iskälle ”katso mun kättä, rock steady” (Frendeistä). Ehkä rento fiilis johtui siitä, kun oli kirkko täynnä rakkaita ihmisiä, isä saattoi  ja sai seisoa oman miehen vieressä koko seremonian. En ole vielä keksinyt minkä siinä olisi pitänyt jännittää! Kirkon käytävää marssimme edessämme morsiusneidot, jotka selviytyivät tehtävästään todella hyvin. Pienempi kävi vielä vihkiseremonian aikana keräämässä kirkon käytävälle heitetyt ruusunlehdet pois, kannatan tämmöistä omatoimisuutta.Vihkiminen lähetettiin livestreamina Skypen kautta Miamiin, koska mun rakas serkku oli matkalla, joten pitihän sielläkin päin maailmaa päästä hääfiiliksiin mukaan.

3.jpg

iiii.jpg

llll.jpg

Homma oli ohi suht nopsaan ja avioon päädyttiin. Käveltiin pois alttarilta ja morsiushuoneessa (jonne hääpari menee odottelemaan että ihmiset kerääntyvät kirkon portaille palelemaan) huokaistiin helpotuksesta. Yllärinä morsiushuoneesta löytyi myös tämä pienempi morsiusneito kakalta, IHANA pieni, näitä juttuja on sitten hauska kertoa hänelle kun neiti on 18-vuotias.

Päivää-kahta ennen häitä mieheni ystävän kautta järjestyi hääautoksi Jaguar, jonka he koristelivat meille niin kauniisti. Autossa odotti shamppanjaa ja tämä pitkä 6 minuuttia kestävä matka meni joutuisasti. Meidän ehdottoman ei-perinteiset häät sisälsivät kaikki perinteiset elementit hääkimpun heitosta ja hääleikeistä tuhansiin puheisiin! Mutta hauskaa oli ja yksi päivän huippukohdista ehdottomasti oli se, kun pääsin tanssimaan Hotline Blingiä saadakseni sulhasen takaisin. Meidän häissä varastettiin sulhasen lisäksi anoppi! Häätanssina pyörittiin vapautuneesti ja harjoittelematta YOUNGHEARTEDIN Hyvä näin.

iji.jpg

oiu.jpg

j.jpg

IMG_1771.JPG

Vuodenvaihdetta juhlistettiin ilotuliksilla meren rannalla ja sain kuulla 25-vuotis synttärilaulunkin! Meidän häät olivat juuri sellaiset kuin en olisi ikinä osannut ajatella etukäteen. Kokonaisuutena ja omasta näkökulmasta kaikki sujui niin hienosti ja joustavasti, aivan kuin itsekseen, vaikka olihan sitä jotain ennakkotyötä tehtykin.

Suhteet Oma elämä Rakkaus

Häät 31.12.2015 part.1

Ajattelin, että selkein jakaa tämä häiden läpikäyminen kolmeen eri osaan. Eli vähän järjestelystä ja hääaamusta tässä postauksessa, kirkko ja häävastaanotto omassaan ja lopuksi joitain huomioita näin jälkikäteen ja about kustannuksia. Etsin etukäteen paljon tietoa hintaluokista ja suosituksia paikoista sekä mitä kannattaa mistäkin suostua maksamaan (esim. morsiuskimppu) ja hirveän vaitonaisia ihmiset ovat jakamaan näitä tietoja. Ehkä se häiden maaginen salaperäisyys ja glamour häviää kun kaiken laittaa Exeliin ja ladotaan summat tiskiin. Mutta ehkä siellä on joku pääkaupunkiseutulainen, joka hyötyy niistä suosituksista ja hintatiedoista, joten ihan mielelläni jaan omat kokemuksemme.

Kokonaisuutena päivä järjestyi kasaan todella hyvin, meillä oli mieletön tukijoukko auttamassa. Itse olin töissä joulun ja välipäivät, eli vapaana oli vain häitä edeltävä päivä järkkäilyille. Vika päivä sisälsi ravaamista ympäri kauppoja, päiväviiniä ravintolassa, sähköpostittelua miehen kanssa hääohjelman tulostamisesta (yritäppä selittää hääkukkia vastaanottaessasi joulualeruuhkassa Itiksessä, tarkalle diplomi-insinöörimiehelle minkäs kokoinen se pöytiin jaettava kortti on, kun itsekään sitä ei ole nähnyt). ”Muutama” muukin juttu sille päivälle ajoittui, meillä lähti siskon kanssa shoppailu lapasesta kun muistin haluavani molempiin wc:hin laajan skaalan tarjontaa: kurkkukarkit, tops-puikot, käsirasva, tamponit, hiuslakat (”eikä tasan mitään Wellaa mun häihin!”), kammat, Balsam-nenäliinat jnejne. Koko hääprosessin ainoa hermojenmenetys meinasi iskeä Ruohonjuuressa, kun heillä oli huono valikoima vegaanijuttuja, eikä koko Itiksestä saanut raakakakkua.

Koristelutiimi, johtajina äitini ja siskoni, olivat hoitaneet kaiken kasaan etukäteen. Pyysin koristeluja väriskaalalla kulta, hopea ja valkoinen ja ”semmoinen kristalli”. Meillä oli kultaiseksi ja hopeaksi sprayattuja erilaisia pulloja, joissa valkoisia kanervia ja oksia. Katoissa tyttöjen askartelemia pompomeja, paljon sesonkivaloja, pöydissä kultaiset kaitaliinat ja hopeisia tarjottimia täynnä kynttilöitä. Tämän lisäksi Aalto-maljakkoja täynnä kultaisia karkkeja ja vaikka mitä muuta! Käytiin illalla koristelemassa hääpaikka (tai lähinnä kurkkaamassa kun muut koristeli). Kuvat hääpaikalta otettiin edellisenä iltana nopsaa puhelimella, noista pimeistä ikkunoista näkyy siis merimaisema. Aivan mielettömän kauniit puitteet ravintola Stansvikilla, meinasin pyörtyä kun päästiin kirkolta hääpaikalle ja näin sen maiseman!

ko4.jpg

ko.jpg

ko1.jpg

ko3.jpg

Mulla oli yksi kaaso, rakas siskoni, ja tyttöporukka, bridal crew, joka veti päivän ohjelman ihan nappiin. Olin järkännyt meille New Lookin tiloissa Kruununhaassa toimivan So Stylish stailauspalvelun kaksi kampaajaa. Kävin pari päivää aiemmin ottamassa ripset ja rakennekynnet, joten hyvillä mielin sai istua kampaajan tuoliin vaikka edellinen ilta meni pitsaa mussuttaessa. Useamman päivän nesteidenpoisto-smoothiedieetti, ei ole koskaan hyvä idea… Kostautuu.

Oltiin etukäteen lähetetty kuvat kampaajille toivekampauksista ja palvelu oli ihan super. Meitä oli seitsemän tyttöä plus 2-vuotias pieni morsiusneito ja voi elämä sitä sotkun määrää kun pamahdettiin paikalle kollareissa ja urheilukassiemme kanssa. Tytöt olivat hoitaneet meille mahtavan brunssin, oli tarpeeksi skumppaa, täytettyjä croisantteja, hedelmiä, mehuja, suklaata ja pähkinöitä ynnä muuta. Oma toivekampaukseni oli löysähkö nuttura ja sain tasan semmoisen minkä halusinkin. Sanoin alusta asti ihanalle kampaaja-Anulle että luotan huomattavasti enemmän häneen kuin itseeni, sillä hän tekee pääosin stailauksia ja kampauksia lehtiin. Kampaus pysyi hyvin koko päivän, ehkä pari pinniä piti laittaa uudelleen ja eikä kampaus ollut semmoinen takakireä kypärä missään vaiheessa, jossa yksikin sojottava hius olisi ollut katastrofi.

12517220_10207702934546375_284694051_o.jpg

12528739_10207702935346395_1212519274_o.jpg

Hääpuvun ostin USA:sta ja se ei ole oikeasti morsiuspuku, vaan valkoinen iltapuku. Tilasin sen välittömästi kuin päätimme järjestää häät ja olen kyllä ehdottoman tyytyväinen valintaani. Yksinkertainen, hyvin istuva ja täydellinen uudenvuoden häihimme! Tilasin Etsyn kautta Liettuasta hiuskorun ja kaulakorun, jotka tehtiin toiveideni mukaan käsityönä. Hiuskoru saapui jo Yhdysvaltoihin ja hyvään laatuun ihastuneena tilasin samalta tekijältä vielä mielettömän kauniin back drop-kaulakorun, joka omasta mielestäni kruunasi lookin. Äiti korjasi edellisenä iltana selän ristikkäiset olkaimet suoriksi, jotta kaulakorun back drop korostuisi. Mulla oli myös sellainen valkoinen turkkihommeli tuohon kirkkoa ajatellen, mutta hukkasin sen jo ennen häitä, joten käytin Vanhojen tansseista jäänyttä valkoista huivia.

12546230_10207702934986386_2104090958_o.jpg

hää7.jpg

Ylempi kuva on kirkon morsiushuoneesta miehelle lähetetty selfie, me pistettiin salaa muutama WhatsApp-viesti tahoillamme piiloissa odotellessamme alttarille marssimista, myös WonderBrat kuvassa, kiva! Ja nukuttiin muuten häitä edeltävä yökin yhdessä, suosittelen. Nukkuuko joku oikeasti erillään?

hää6.jpg

Helsingin kaduilla, kotoisasti Timberlandit jalassa lähdettiin kohti Kulosaaren kirkkoa!

Muoti Oma elämä Hiukset Päivän tyyli