Alicera, Alise, Alitsei, Alitsuikka, Lalise, Lalisera, Pissalise jne. Monta nimeä rakkaalle pienelle. Mulla olisi varmasti muutakin kirjoitettavaa kun koirani tarina, mutta tämä asia on tärkeä ja mulla on sitä ikävä. Toivon että tämä postaus auttaa edes yhtä rescuekoiran ottamista harkitsevaa tekemään päätöksen adoptoinnista. 

Meillä on ollut Cairnterrieri Moona 11 vuotta vanhempieni luona. Olen koiraihminen henkeen ja vereen. Kuitenkin 20 vuotiaana otin pienen oranssin kissan, jonka kanssa eleltiin tyytyväisenä neljä vuotta. Talvella 2014 elämä ilman koiraa tuli ihan mahdottomaksi, en tehnyt muuta kuin selailin koirien kuvia netissä ja lenkillä joka kerta harmitti, kuinka nekin askeleet olisivat olleet tuplahyödyllisiä koiran kanssa. Varasin alustavasti Airendalenterrieripennun ja Kooikerhondjen pennun parin kuukauden päästä syntyvistä pentueista, tarkoituksenani käydä katsomassa molempia emoja ja päättää sitten.

Eksyin kuitenkin rescuekoirasivustoille ennen pentueiden syntymää. Rescueyhdistyksiähän toimii Suomessa useampia, itseeni kuitenkin vetosi eniten Rescueyhdistys Kulkurit ry., joka adoptoi koiria ja kissoja Suomeen Romaniasta. Kulkureiden sivulta löytyy adoptoinnin tarkat ehdot, mitä eläinlääkäri tekee koiralle Romaniassa ja mihin adoptoija sekä yhdistys sitoutuvat koiran tultua Suomeen. Ihastuin palavasti söpöön koiranpentuun nimeltä Bellastina, jota sitten hainkin puhelinhaastattelussa. Bellastina päätyi kuitenkin jonnekin maalle asumaan, joka tietysti silloin oli iso pettymys. Kulkureilta tuli kuitenkin seuraavana päivänä meili:

”Haluan antaa jo ennakkoon tietoon sivuille tulevasta koirasta, Alicesta. Alice on siis Bellastinan kaveri ja hoidossa samaisessa paikassa, Luizan hellässä huomassa 🙂 Alicesta voi soittaa varaajalle jo nyt, sillä ilmoitin hänelle että haluan tarjota mahdollisuuden niille perheille, jotka eivät tälläkertaa Bellastinaa saaneet. Liitteenä kuva Alice-koirasta joka on hyvin samantyyppinen kuin Bellastina!” 

Näin kuvan, pistin puhelimen pois ja viiden minuutin päästä kurkkasin kuvaa uudestaan. Ei herättänyt oikein mitään tunteita, koira ei näyttänyt ollenkaan siltä mitä hain. Pieni, hupsun nallen näköinen lelupentu. Puolen tunnin mietinnän jälkeen vastasin meiliin, että kiinnostusta löytyy ja että haluan ehdottomasti hakea koiraa. Missä logiikka? Kulkureiden varaaja haastatteli muutamia hakijoita, mutta parin päivän päästä sain tiedon että Alice saapuu kotiin pikemmin kuin luulinkaan, jo noin viikon päästä! 

21.5.2014 Helsinki-Vantaan lentokentällä kuului jo kaukaa pikkukoiran räksytys ja tiesin että jepjepjoo, tuo ääni taitaa tulla mulle tutuksi tästä lähtien. Pieni 1,9 kiloinen rääpäle nostettiin syliin ja siinä se makasi tassut pystyssä, ihan luottavaisena ja hiljaa tuijotellen. Olin vakuuttunut että nyt se tuntee olevansa oman ihmisen luona. En silloin vielä tiennyt että Alise on ihan fine ihan missä tahansa, kenen kanssa tahansa, kunhan vaan pääsee syliin. 😀 Kotiin päästyään Alise tutustui helposti kissaan ja aloitti elämänsä kotiutuen välittömästi. Madotin Alisen kotona ja pesin pariin otteeseen, sillä bongasin siltä yhden kirpun. Alisen tarkkaa ikää ei tiedetä, mutta arvion mukaan se on syntynyt helmikuussa 2014, eli kotiin tullessaan se olisi ollut about 3kk ikäinen.

Alise ulkoilee yleensä vapaana metsässä, rakastaa ihmisiä ja tuttuja koiria, mutta aristelee isoja koiria. Se on vähän herkkä (pikkukoiramaiseen tyyliin: puolustaisi ja loukkaantuisi todella helposti jos antaisi mahdollisuuden), on ajoittain haukuherkkä (hiljenee hetkeksi komentamalla) ja oppii jutut nopeasti. En ole opettanut Aliselle mitään muuta käskyjä kuin istu, paikka, ei ja tänne. Mielestäni niillä neljällä käskyllä normaali koira pärjää elämänsä. Arkielämän taitoja Alise osaa sitäkin enemmän, se kulkee sujuvasti Helsingissä kaikissa julkisissa kulkuvälineissä, se pomppaa kyytiin ja kun istun, Alise menee automaattisesti penkin alle tai jalkoihin istumaan. Se ei säikähdä ihmisvilinää ja kulkee nätisti hihnassa Helsingin keskustassa. Alise on kiintynyt ihmiseen ja pitää aina itsensä kartalla omistajan sijainnista, vaikka vähän villiintyisikin juoksemaan jäniksen perässä… Se on sylikoiran ja villin metsäkoiran yhdistelmä, joka rakastaa riehumista. Alise on ollut syksyn vanhempieni luona hyvässä hoidossa, aina kun puhun puhelimessa heidän kanssaan yleensä se nököttää siellä jommankumman sylissä 🙂 Mua varoiteltiin koiraa ottaessani että se on rankkaa ja harkitse vielä ja vaikka mitä muuta. No, kertaakaan ei ole kaduttanut, arjessa ei mitään ongelmaa jaksamisen kanssa kiitos vaan, aina on hoitopaikka järjestynyt tarvittaessa ja Alise on matkannut ympäri Suomea junassa mun ystävien kanssa paikasta toiseen tarvittaessa. Kiitos kaikesta avusta kuuluu laajalle verkostolle läheisiä!

Kuvassa vasemmalla Alise, keskellä Moona ja oikealla miehen koira Bobby.

Kulkureilta saa ongelmatilanteisiin tukea ja apua tarvittaessa. Adoptoinnin jälkeen et siis jää yksin koirasi kanssa, mikäli vaikeuksia ilmenee. Facebookissa on aktiivinen ryhmä Romanialaisten Rescueiden omistajille, josta saa apua myös kun kysyttävää tulee. Mamukoiran omistajalla on laaja verkosto tukenaan tarpeen vaatiessa. En ole enää viimeiseen vuoteen kuullut negatiivisia kommentteja tuontikoirista, joita vielä alussa ajoittain tuli vastaan. Ilmapiiri tuntuu muuttuneen hyvin äkkiä? Tämä on oma havaintoni rescuen omistajana.

Tämän jälkeen, mä en ikinä enää edes harkitsisi rotukoiran pennun ostamista. Hyviä, kodittomia koiria löytyy ympäri maailmaa ja jokainen niistä ansaitsee kodin. Adoptoimalla ei kuitenkaan kulkukoiraongelmaa poisteta, vaan rescueyhdistysten tärkein fokus on adoptoinnin lisäksi steriloinnissa. Jos haluaa laittaa rahaa oikeasti konkreettiseen ja hyödylliseen kohteeseen koirien puolesta, check this out: http://kulkurit.fi/steriloinnit/spayone-kampanja/