Höpötin ummet ja lammet siitä, mistä tässä blogissa olisi tarkoitus olla kyse. Pyyhin kaiken pois. Ehkä on parasta vaan antaa mennä sen enempää selittelemättä. Turha kai tässä on liiaksi profiloitua (vaikka se menestyvän blogin salaisuutena kaikkien oppien mukaan taitaa juuri olla). En nimittäin tiedä, olenko tulevaisuudessa kolmekymppinen opiskelija, yrittäjä vai kenties työtön. Onko minulla mukuloita yksi, kaksi vai ei yhtään. Asunko maalla vai kaupungissa, Suomessa vai ulkomailla. Sen tiedän, että kolmekymppinen tulen olemaan, ja se taitaa hieman kauhistuttaa minua.  

Mitä siellä näkyy?

Kaikki on vielä avoinna, ja se on yhtäältä kutkuttava, toisaalta pelottava ajatus. Tiedän, etten ole ajatusteni kanssa yksin. Ikää tulee, mutta mieli ei vaan tahdo pysyä matkassa. Tiedättehän sen ”vastahan mä olin kakskymppinen, mihin nää vuodet oikein kuluu”. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enenmmän inhoan kaikkia oletuksia ja odotuksia elämässä. 

Okei, taisin juuri profiloitua kiukkuisaksi kolmenkympinkriisiä potevaksi vanhaksipiiaksi. Vanhapiikabloggaaja – tämähän puuttui Tiitin tekemästä listauksesta. Tervetuloa mukaan vaan!