7. Kerro sinulle tärkeästä henkilöstä
Seitsemäs osa tämän vuoden joulukalenteria:
En ole koskaan tykännyt suurista jengeistä. En osaa hengailla monen ihmisen kanssa samaan aikaan, ottaa kaikki huomioon ja kiinnostua monesta tarinasta samaan aikaan. Pienenä parhaimmat leikit leikin kahdestaan jonkun pojan kanssa, juostiin metsissä, ryömittiin lattialla krokotiileina ja halusin leikkiä ”taloa”, kun en suomenruotsalaisena tiennyt että sitä leikkiä sanotaan ”kodiksi”. Olen vieläkin perus ainoa lapsi, nautin yksinolosta ja pienissä piireissä pyörimisestä. Olen jo monta vuotta luullut että ehkä toimin vaan paremmin poikien kanssa, kun uudet tyttötuttavuudet ei mitenkään kiinnostanut, kaikki olivat samanlaisia, kehenkään en tutustunut oikeasti oikeasti, kaikki vaan oli eikä avautunut. Itsekään en avautunut. Paitsi joillekin vaan. Ja nekin muutti ulkomaille, tai niillä oli liian kiire tai muutin itse pois toiseen kaupunkiin. Olin juuri täyttänyt 24 vuotta enkä vieläkään ollut löytänyt oikeaa ystävää, joka olisi tässä näin, lähellä. Kunnes se astui mun työpaikkaan. Työpaikkaan, josta olin lähteämässä kesän lopussa.
Muistan vieläkin sen hetken kun tapasin Tuulin ensimmäisen kerran. En ole ehkä koskaan nähnyt ketään hymyilevän niin isosti, katsoi suoraan silmiin. Se tykkäsi myös siisteydestä ja että asiat on nätisti esille, halusin opettaa sille kaiken, jotta se voisi ottaa mun paikan. Siitä tulisi uusi Emma. Ehdittiin varmaan tehdä parin viikon ajan vuoroja yhdessä kun jo pyysin sen työnjälkeiselle siiderille. Halusin sen numeron, kahville, mukaan Tukholmaan. Tuulilla oli kauheasti suunnitteilla, se tiesi tasan tarkkaan mitä se haluaa elämältään, uraltaan, kodistaan, suhteeltaan. Kaikki oli aseteltu ajatuskartalle, kaikki tuntui olevan saavutettavissa, kaikki suurimmatkin unelmat olivat vain muutaman ponniskelun takana. Kaikki tuntui olevan mahdollista. Kun tulin kotiin sinä iltana kirjoitin kaikki omat haaveeni vihkoon, kaikkia ajatuksia joita en ollut aikaisemmin luullut että niitä voisi oikeasti toteuttaa. Tuuli sai kaiken kuulostamaan niin helpolta, pitää vaan tehdä töitä asioiden eteen.
Ja tässä ollaan. Puoli vuotta myöhemmin. Ollaan käyty Tukholmassa, Idols Livessä, etsitty täydellistä kivijalkaputiikkia, myyty vaatteita kirpparilla, moshattu tanssilattialla, dipattu omenalohkoja maapähkinävoihin, puhuttu isistä, entisistä poikaystävistä, täydellisestä hiuspituudesta ja luettu ääneen päiväkirjatekstejä toisillemme. Kerran meidän piti mennä vaan pikaisesti kahville, mutta tulinkin vasta viimeisellä bussivuorolla kotiin. Ja siinä kun kävelin kadulla kotiin, syksyisessä pimeydessä ihanan kahvipavun tuoksuessa kahvipaahtimolta asti, mietin että tällaistahan ystävyyden pitäisi olla. Että on niin paljon kerrottavaa toiselle ettei vaan yksinkertaisesti ehdi mennä kotiin nukkumaan. Onneksi on watsapp.
Aikaisemmat osat:
6. Kerro henkilöstä joka inspiroi sinua
4. Kerro miten saat vaatteesi kestämään
Alkuperäisidea: Emily Dahl