Kuten otsikkokin kertoo, niin tästä aiheesta on jo yksi postaus, jolle tämä on jatkumoa. Kannattaa sekin lukasta läpi.

Mutta siis, asiaan. Ah, ihanaa! Rakastan tätä aihetta (kuten kaikkea rahaan liittyvää). En olisi kyllä muutama vuosi takaperin uskonut, että koskaan päästäisin moista suustani. Nykyään elämä ilman budjettia tuntuu samalta kuin lainehtisi avomerellä ilman pelastumisen toivoakaan. Okei, ehkä hieman liioittelua, but you got the point. Muutaman kuukauden kun sinnikkäästi jaksoin listata menot ja tulot (aina unohtaen jonkun menon), laskea tiliotteista paljon rahaa on mennyt minnekin (varoitan, alku saattaa järkyttää) ja vuodattaa muutamat epätoivon kyyneleet (en ikinä onnistu tässä!) niin vihdoin aloin hahmottamaan kokonaiskuvaa.

Oli silmiä avaavaa huomata, miten paljon rahaa kului ruokaan, kahviloihin, lastenvaatteisiin, maksumuistutusten muikkarimaksuihin(!), reissaamiseen, täysin turhiin heräteostoksiin  yms.

Silmiä avaavaa, ja shokeeraavaa. Olin ennen seurantaa laittanut ylös itselleni oman arvioni siitä, miten paljon kuhunkin kategoriaan menee rahaa, niin YLLÄTYS YLLÄTYS, yksikään niistä ei pitänyt paikkaansa! Olin jokaisen veikannut reippaasti alakanttiin. Pikkuhiljaa tietoisuus siitä, että minä itse olin ajanut itseni siihen tilanteeseen, alkoi uppoamaan kallooni.

Miten  budjetoida?

Aloitin vihkon ja kynän kanssa, mutta nykyään käytän exceliä. Kannattaa miettiä mikä tuntuu itselle luontevimmalta tavalta. Se tulee olla sellainen, joka on nopea ottaa esille tarvittaessa, jota voi selailla milloin haluaa ja johon voi aina tarvittaessa tukeutua. Itse vietän koulun takia niin paljon aikaa koneella, että minulle excel on tässä vaiheessa luontevin.

Tässä taas listattuna tärkeimmät kohdat:

1. Listaa allekkain kaikki kiinteät menosi. Tarkoitan niillä niitä pakollisia menoja, joita ilman et pärjäisi. Niihin kuuluu esimerkiksi vuokra, asuntolainan lyhennys, vastike, ruoka, puhelinlasku, sähkö, vesi, kotivakuutus ja lapsen iltapäiväkerho. Toki voi olla muutakin tästä listasta puuttuvaa, mutta tarkoitus on kirjata ainoastaan pakolliset menot.
2. Listaa tämän jälkeen satunnaiset pakolliset menot. Esimerkkinä terveys ja lääkkeet, autovero, bensa, harrastukset, vaatteet, koulutukset/kurssit/opiskelu.
3. Jätä pieni väli, ja listaa sen jälkeen kaikki ne menot, joita ilman pärjäisit jos tosi olisi kyseessä. Tämä lista perustuu nimenomaan haluun, ei tarpeeseen. Esimerkkinä kahvilat ja ravintolat, vaatteet muuhun kuin oikeasti pakottavaan tarpeeseen, ylimääräiset kengät ja laukut, sisustustavara, ylimääräiset harrastusvälineet, herkut, suoratoistopalvelut, lehtitilaukset sekä kirjat.
4. Onnittele itseäsi. Olet ottanut ison askeleen vastuullisempaan elämään.

Hienoa. Nyt kun olet jokaiselle riville laittanut oman kohteen, niin nyt aloita täyttö. Älä täytä rivejä niillä summilla, jotka sinulla on kyseisiin osa-alueisiin kulunut seurantakuukausien aikana! Tarkoitus on nyt suunnitella ja miettiä, että mikä on se summa jonka voit kyseiseen kohteeseen käyttää kuukaudessa, ilman, että se tekee arjestasi ahdistavampaa.

Minkä verran arvelet, että voit laittaa ruokaan kuukaudessa rahaa, jotta saat tarpeelliset ruoka-aineet? Voisitko saavuttaa saman onnellisuuden tason laittamalla ravintoloihin 50€, sen tavallisen 250€:n sijaan? Minkä verran annat itsellesi luvan käyttää vaatteisiin kuukaudessa? Mieti, perustuuko se summa tarpeeseen vai haluun.

Tähän kuluu aikaa ja vaivaa, mutta kun rungon on kerran saanut tehtyä, on tunne niin helpottava, että kaikki on ollut sen arvoista. Muista kuitenkin, että sinulla on kaikki valta muokata budjettia sinulle sopivammaksi, ja luvut siinä eivät ole kiveen hakattuja. Jos tuntuu, että suunniteltu 400€/kk ruokaan ei riitä, niin kokeile nostaa sitä esim. viidelläkymmenellä eurolla. Muista kuitenkin katsoa, että menot ei ylitä tuloja, vaan tasapaino säilyy.

Mediassa kohisi alkuvuodesta, kun Iltalehti julkaisi haastattelun, jossa sijoittaja-yrittäjä Merja Mähkä kertoi omasta varallisuudestaan sekä antoi neuvoja sijoittamisen aloittamiseen. Otsikko oli ehkä hieman raflaava, koska sen mukaan Mähkä oli äitiyslomalla rikastunut ja kerännyt koko 300 000 euron varallisuutensa, vaikka kyseessä oli pitkän aikavälin tuotto. Suomalaiset kokivat artikkelin naurettavana ja ylimielisenä richspleinaamisena, ja Merja joutui ikävään ryöpytykseen. Eniten närää aiheutti se fakta, että Mähkä oli niin onnellisessa asemassa, että oli saanut vanhemmiltaan aikoinaan alkupääomaa 60 000€.

Helppo hänen on sanoa! Hyvä siinä on neuvoa säästämään kun itse saa isältään kaikki rahat! Elä tuu mua neuvomaan kun itekkään et mitään ole tehnyt!

Hetkonen. Mistä moinen kiukku? Mistä moinen kateus? Mulla on yksi kysymys. Olisiko sama tapahtunut, jos Merja olisikin ollut Matti? Luulenpa vähän, että ei olisi. Jostain syystä elämme edelleen sellaisessa yhteiskunnassa, jossa rikas nainen koetaan uhkana. Sama 60te:n alkupääoma ei olisi tuntunut valtaosasta ollenkaan niin epäreilulta miehen sanomana, vaan sitä oltaisiin pidetty itsestäänselvyytenä. Miesten kuuluukin olla rikkaita! Kyllä on ollut viisas mies kun on säästänyt rahat eikä vaan törsännyt!

Yhtälailla itsensä ulottumattomissa jengi olisi pitänyt asiaa myös silloin, mutta kohinasta olisi poistunut kateus. Miksi näin? Miksi varakas nainen on edelleenkin monelle ihmiselle luonnonoikku, epänormaali ilmiö? Hän ei mitenkään ole voinut itse sitä saada aikaan, vaan tietenkin siellä on se isä taustalla rahoittamassa. Kuinka monella muulla olisi se 60 000€ edelleen säästössä? Entä kuinka moni olisi saanut summan kasvatettua 300 000€:aan? On Merjan sinnikkyyden, työnteon sekä järkevän taloudenpidon ansiota, että hän on onnistunut noin loistavasti kasvattamaan varallisuuttaan, ei minkään muun.

Asia nousi uudestaan otsikoihin tänään, kun Merja kirjoitti Iltalehden kolumnissaan asiasta. Siinä hän kävi läpi miltä ryöpytys oli tuntunut sekä hieman avasi ajatuksiaan asiasta.

Erityisen iloinen olen siitä, että hän ei todellakaan nöyristellyt, vaan kysyi ihmisiltä, että miksi hitossa hänen täytyisi hävetä säästöjään. Yhdestä asiasta olen sataprosenttisesti samaa mieltä hänen kanssaan: Jokainen voi säästää ja sijoittaa.

Jokaikisellä meistä on se mahdollisuus. On jokaisen oma asia, miten sen tekee ja kuinka paljon, mutta jokainen pystyy siihen. Tuo lause saa usein isoimman vastalauseryöpyn, ja syynä siihen on se, että ihminen pakoilee vastuutaan. Se on jokaisen omalla vastuulla, miten elää, miten hoitaa raha-asioitaan, mihin käyttää rahaa ja jääkö mitään säästöön. Eikä ookkin julmaa? On niin pal helpompaa vierittää syy toisen niskoille, oli se sitten yhteiskunta, vanhemmat, puoliso, sairaus, paska palkka, ihan mikä vaan. Kunhan ei tarvitse kantaa itse vastuuta asiasta.

Syy, miksi voin sanoa noin tuntematta astuvani kenenkään varpaille on yksinkertaisesti se, että olen itse ollut se vastuuta pakoileva, marttyyrin viittaa kantava uhriutuja, jonka perseellään olevat raha-asiat oli aina jonkun toisen syy. KELA maksoi liian vähän tukia, ruoka oli liian kallista, elämä oli epäreilua, satoi vettä, oli kuuma, vuokraisäntä oli ärsyttävä. Ihan mitä vaan muuta mutta minun syytä se ei ollut, että tili ammotti tyhjyyttään useammin kuin Saharassa paistaa aurinko. Koin olevani oikeutettu syyttämään muita tilanteestani; olinhan yksinhuoltaja ja minun kuului olla köyhä.

Merkittävin vaurastumistani edistävä tekijä olikin, kun vihdoinkin sain mahdutettua kovaan kallooni, että on olemassa vain yksi ihminen joka on velvollinen kantamaan vastuun minun raha-asioistani: minä itse. Kun sen oivalsin, koko identiteettini heitti häränpyllyä. Oli todella vapauttavaa tajuta, että minulla on valta, minä voin mahdollistaa oman vaurastumiseni. Minun ei tarvitsekaan olla aina köyhä ja rahaton, vaan oikeasti pystyn ja osaan säästää.

Aihe kiinnostaa minua, joten kertokaa ihmeessä: mikä on sinulla ollut se käänteentekevä asia/sanoma/juttu mikä on saanut sinut tajuamaan, että voit säästää ja ottaa vastuuta omasta taloudestasi?