Kuutisen vuotta sitten istuin siskon ja hänen miehensä luona, tuijottaen heitä monttu auki. En voinut uskoa mitä lankoni oli päästänyt suustaan. Olimme keskustelleet rahasta, tai oikeastaan sen puutteesta, ja tapani mukaan suunnittelin fiksusti jonkin turhakkeen ostamista – osamaksulla tietenkin. Tätä normien mukaan toimimista oli lankoni sitten kehdannut kyseenalaistaa.

”Onko se budjetissa?”

Mitä? Siis mikä? Missä?

En kuuna päivänä ollut uhrannut ajatustakaan niin tylsälle asialle kuin budjetointi. Hyh! Mitä sitä nyt numeroita tuijottelemaan ja laskemaan kun osarilla saa halvalla! Ei ole kuin 29,90€/kk vain 36/kk! Ei muuta kuin nettiin, klik klik, ja tuote oli matkalla kotiin. Lasku tietty myös, mutta ei sellasta jaksanut ajatella. Se oli sen ajan murhe kun lasku tulisi.

Kunnes se tuli. Se ja miljoona muuta samaan tyyliin tehtyä heräteostoksen laskua.

Kun vuonna 2016 lopulta kiinnostuin raha-asioista, aloin lukemaan aiheesta. Luin blogeja, artikkeleita, kirjoja, lehtijuttuja, ihan mitä vaan mikä käsitteli aihetta raha. Tein elämäni ensimmäisen budjetin, ja tunsin aivan valtavaa ylpeyttä itsestäni. Tiesin ensimmäistä kertaa elämäni aikana tasan tarkkaan paljon minulla menee rahaa kuukaudessa ja mihin asiaan. Se tunne oli uskomattoman voimaannuttava. Olin vihdoin ja viimein ottanut ehkä isoimman askeleen vastuullisempaan elämään ja vanhemmuuteen. Tunsin olevani elämäni kuningatar mitä tuli talouteen.

Muistan yhä sen tunteen, kun mulle valkeni miten paljon syydin rahaa eri tahoille – täysin turhasta. Puhelimia, jotka ei enää toimineet, kenkiä, vaatteita, kirjoja, elokuvia, you name it. Maksoin edelleen tavaroista jotka oli rikki, hukassa tai käyttämättöminä kaapissa. En muista tarkkaa summaa, mutta sitä rahaa meni satoja euroja kuukaudessa täysin turhaan paskaan.

Olin vihdoin valmis hoksaamaan kuinka metsässä olin oman rahankäytön kanssa, ja mikä parasta, olin valmis tekemään asialle jotain.

Aloin budjetoimaan.

Mitä se käytännössä tarkoittaa? Sitä, että uskaltaa vihdoin kohdata totuuden silmästä silmään, tai noh, menosta menoon, ja läväyttää totuuden vasten omia kasvoja. Sitä, että opettelee kantamaan vastuun omasta elämästä ja ottaa suuren aikuistumisen askeleen. Sitä, että monista epäröinnin, epäonnistumisen, vitutuksen ja itseinhon tunteista huolimatta ei anna periksi, vaan voittaa itsensä, omat pelkonsa sekä muiden ihmisten epäilyt.

Budjetointi on ennenkaikkea elämänhallintaa ja vastuunkantoa.

Tässä tärkeimmät kohdat:

1. Ota paperi ja kynä.
2. Hengitä.
3. Avaa verkkopankki, ja etsi sieltä kolmen edellisen kuukauden tiliotteet. Jos pystyt, niin tulosta ne, niin niitä on helpompi selata.
4. Laske eurolleen kuukausittaiset tulosi, ja kirjaa ne paperille.
5. Sen jälkeen jaa eri sarakkeisiin omat menosi, esimerkiksi ruoka, viihde, bensa, ravintolat, lastenvaatteet, koti ja sisustus yms.
6. Käy tiliotteet läpi huolella, ja kirjaa jokainen meno paperille oikeaan sarakkeeseen. Kannattaa tehdä jokaiselle kuukaudelle oma paperi, niin saat laajemman arvion siitä, paljon sulla kuluu rahaa tiettyyn osa-alueeseen.
7. Sulattele asiaa, ja onnittele itseäsi siitä, että olet ottanut isoimman askeleen omassa taloudessasi.

Minua kiinnostaisi kuulla, että mikä ole se hetki, kun sinä aloitit budjetoinnin? Mikä sai sinut kohtaamaan oman taloudellisen todellisuutesi?

Jatkan aiheesta vielä uudessa postauksessa, jossa käyn tarkemmin läpi sitä, miten minä budjetoin, ja miten pysyn budjetissani.

”Ethän sä nyt noin voi kysyä!”

Tämä oli lause mieheni suusta kun mietin ääneen että kuinkahan paljon eräs ystävämme tienaa ja mainitsin että voisin kysyä asiaa seuraavan kerran kun näemme. Kuvastaa hyvin ilmapiiriä jossa elämme; raha, ja varsinkaan toisen ansaitsema sellainen, ei ole sovelias puheenaihe. Luojan kiitos tämä on muuttumassa, ja haluan uskoa että elämme jonkinlaisessa murroksessa. Yhä useampi puhuu avoimemmin omasta taloustilanteestaan eikä häpeile esimerkiksi ladata omia numeroita tiskiin. Tälle voisi ihan kilistellä, niin hieno asia se on!

Kasvoin perheessä, jossa rahasta puhuttiin hyvin vähän. Silloin kun siitä puhuttiin, sitä oli aina liian vähän tai joku asia maksoi liian paljon. Vanhempieni tuloista minulla ei ollut hajuakaan eikä kyllä käynyt mielessä edes kysyä. Rahan ympärillä oli mystiikkaa ja hiljaisuutta, jota ei ollut soveliasta rikkoa, ei edes ystävien kesken. Tämä on tietenkin monen sukupolven aiheuttamaa, enkä tosiaan syytä vanhempiani siitä, että he eivät ole puhuneet asiasta enempää ja avoimemmin.

Mikä sitten muuttui? Yksinkertaisesti kiinnostus rahaa kohtaan. Kiinnostus omaa taloutta ja sen myötä budjetointia, säästämistä ja sijoittamista kohtaan.

Kiinnostus henkilökohtaisella tasolla mutta myös yhteiskunnallisesti. Miksi naisen ja miehen välisestä palkkaerosta puhutaan, mutta silti raha on puheenaiheena tabu? Miten asiaa voi lähteä korjaamaan ellei asiasta voi keskustella oikeilla numeroilla? Miten naiset tietävät tienaavansa vähemmän ellei heillä ole mitään numeerista faktaa johon vedota? Itse kahden tyttären ja yhden pojan äitinä koen aiheen todella tärkeäksi siksikin, että osaan antaa oikeanlaiset eväät lapsille kun heidän on aika aloittaa työelämässä.

Nykyään puhun omasta rahatilanteestani monen mielestä liiankin avoimesti. En arastele kertoa palkkaani tai sitä paljon ruokaan kuluu rahaa kuukaudessa. Minua ei hävetä tuoda ilmi, että saan tukia joita onnekseni pystyn myös laittamaan säästöön opintolainan sijoittamisesta puhumattakaan. En koe huonommuutta siitä, että lasken budjettia harva se päivä ja jätän asioita ostamatta koska se ei yksinkertaisesti mahdu budjettiin. Päinvastoin.

Koen olevani sitä vastuullisempi mitä tarkemmin rahaan suhtaudun.

Koen velvollisuudekseni opettaa tätä myös lapsille, jotta he niin sanotusti lentävät pesästä hyvät taloudelliset taidot takataskussa. Olen saanut palautetta joiltain ihmisiltä siitä, että minun pitäisi pitää lapset kokonaan raha-asioiden ulkopuolella, koska se aiheuttaa liikaa stressiä lapselle. En voisi olla enempää eri mieltä! Toki olisi eri asia jos oksentaisin kaikki aikuisten rahahuolet laskuineen ja eräpäivineen lasten murehdittaviksi, mutta kun kyse ei ole siitä.

Uusien ihmisten kanssa puhe kääntyy helposti rahaan, joka ei aina miellytä muita. Itseltäni se tulee jo niin luonnostaan, etten edes tajua miksi mieheni tökkii minua kylkeen ja sihisee hampaiden raoista että suu kiinni nainen. 😀 Moni on kyllä alkujärkytyksen jälkeen lähtenyt avoimesti puhumaan rahasta, ja olen saanut kuulla jälkeenpäin kuinka mukavaa on olla avoin ja suora tabuina pidetyissä aiheissa.

Mitä sinä olet mieltä? Puhutko rahasta parisuhteessa, ystävien kesken, perheesi kanssa, kenties töissä? Koetko sen kiusalliseksi vai saatko siitä oudolla tavalla kiksejä niinkuin minä? 

Hiljaa minä en aio olla, vaan tulen jatkossakin ottamaan palkat, tulot, sijoittamisen sekä muut raha-asiat esiin muiden kanssa ollessani. Hiljaisuuden aika on ohi.