Possua chili-mustapapukastikkeessa

Tällä viikolla alennuspossusuikaleiden innoittamana tartuin toiseen purkkiin, joka lähti mukaan Vii voanista. Ihan rehellisesti sanottuna en tiedä ollenkaan, miten tätä tahnaa oikeoppisesti tulisi käyttää, mutta tuli ihan törkeän hyvää näin itse sävellellen. Ainoa asia, jonka olisin mielellään muuttanut on noi pakastevihannekset. Ei oo vaan mun juttu. Joskus tuli ihmeellinen päähänpistymä kaupassa ja nappasin pussivihannekset mukaan. Virhe. Kastike ja liha olivat hyviä, mutta pakastevihannekset helppoudestaan huolimatta olivat vetisiä ja mauttomia. 

Suosittelen maistelemaan kastiketta useasti, jotta maut ovat kohdallaan. Tahna on melko tujua tavaraa, joten sitä kannattaa ensin laittaa mielummin liian vähän, ettei joudu litkimään litraa maitoa yrittäessä taltuttaa chilin poltetta. Suurustaminen ei ole mitenkään pakollinen. Itse kuitenkin pidän vähän paksummasta kastikkeesta ja sen takia käytän melkein aina kastikkeissa tota Maizena suurustetta. Myöskin suurusteen kanssa kannattaa olla varovainen. Itse en jaksa mittailla suurustetta vaan lisään sitä mututuntumalla ja odottelen sitten jännityksellä, mikä on lopputulos. Aina on toiminut. 

Tätä tahnaa suosittelen kyllä erittäin lämpimästi kaikille. Kastike ei oikeastaan vaadi muuta maustetta kuin tämän ja vähän kalakastiketta viimeistelyyn. Sopii kivasti niin naudan, porsaan kuin kanan kanssa. Kanan kanssa testasin jo aikaisemmin ja nyt oli vuorossa possu. Hintaa tällä purkilla taisi olla n. 2,5-3 € ja tästä riittää ainakin kuuteen isompaan ruokasatsiin. 

_MG_3957.jpg

Kastikkeeseen tulevat tarvikkeet yhteiskuvassa. Suuruste vain puuttuu.

_MG_3956.jpg

Possua chili-mustapapukastikkeessa (4-5 annosta)

400 g possusuikaleita

pieni tilkka öljyä

reilu ruokalusikallinen chili-papu tahnaa 

n. 500 vihanneksia 

n. 1 dl vettä 

n. 1 rkl Maizena suurustetta 

kalakastiketta 

Tarjoiluun nuudeleita tai riisiä 

 

– Laita vesi kiehumaan nuudeleita tai riisiä varten. Valmista tässä välissä kastike. 

– Kypsennä kasvikset. 

– Kuumenna pannu pieni öljytilkan kera. 

– Lisää reilu ruokalusikallinen chili-paputahnaa sekä lihasuikaleet. 

– Paista lihat juuri ja juuri kypsiksi, jotta mehevyys säilyy vielä. Yhdistä kypsät vihannekset lihan sekaan. 

– Lisää n. 1 dl vettä. Kun kastike kiehuu, suurusta vajaalla 1 rkl Maizena suurustetta. 

– Viimeistele lorauksella kalakastiketta 

– Tarjoile riisin tai nuudeleiden kera.

 

Ja tässä on lopputulos! 

_MG_3960.jpg

Loppuun vielä hinnat ja kalorit 

Hinta:

koko satsi : possusuikaleet 2,5€ + pakastevihannekset 1,2€ + nuudelit 2 € + tahna 0,4 € = 6,1 € 

per annos: 6,1 € / 4 = 1,53 € 

 

Kalorit per annos:  n. 500 kcal 

 

Koti Ruoka ja juoma

Chili-basilika kanaa

Moikka!

Tällä viikolla tuli kokeiltua pari viikkoa sitten ostamaani chili- basilikaa tahnaa yhdistettynä kanaan ja kasviksiin. Jääkaapista sattui löytymään kasvispuolelta vain parsakaali, mutta toimi ihan hyvin tässä ruuassa, vaikka ei ehkä ollut mikään autenttisin vaihtoehto. Parhaiten tähän varmaan uppoaisi sipuli ja paprika. Helppoa, nopeaa ja ihan tajuttoman hyvän makuista. Suosittelen! 

Tätä ruokaa varten tavitsee vain nämä kaksi ihanuutta maustamista varten: kalakastike ja chili-basilika tahna. Omani olen ostanut Hakaniemen Vii voanista. Ja molemmat taisivat maksaa n. 2 e /kpl. Riittoisaa tavaraa, eli ei kovin suuri investointi. Lisäksi varsinkin kalakastike on todella monikäyttöinen, koska sitä laitetaan lähes kaikkiin thaimaalaistyyppisiin ruokiin. Maku olisi varmasti tuplasti parempi jos käyttäisi tuoretta thai-basilikaa ja chiliä, mutta päätin nyt tällä kertaa mennä sieltä, missä aita on matalin. 

_MG_3951.jpg

Chili-basilika kanaa (4 annosta): 

pieni tilkka rypsiöljyä 

500 g broilerin rintafilettä suikaloituna 

kasviksia oman maun mukaan

n. 3 rkl chili-basilika tahnaa 

n. 1 dl vettä 

n. 1 rkl Maizena suurustetta 

kalakastiketta 

riisiä 

– Laita vesi kiehumaan riisiä varten. Ja keitä riisi paketin ohjeen mukaan. Kastikkeen ehtii hyvin valmistaa riisin keittämisen ohella. 

– Kypsennä kavikset. Itse höyrytin parsakaalin. Jos käytät sipulia ja paprikaa tms. paista ne ensin pannulla. Laita kypsät kasvikset odottelemaan.

– Kuumenna pannu ryspiöljy tilkan kera. Lisää tahna ja broileri suikaleet. 

– Paista kunnes broilerit ovat juuri ja juuri kypsiä. Laita kypsät kasvikset joukkoon. 

– Lisää n. 1 dl vettä. (tämän voi myös halutessaan jättää pois, mutta itse pidän, kun ruoka on enemmän kastikemainen) 

– Suurusta Maizenalla ja keitä 1 min. 

– Lisää loraus kalakastiketta. Ja voilá, ei muuta kuin syömään. 

IMG_3936.jpg

Hinta (ei sisällä mausteita, öljyä): 

koko annos: 1 € parsakaali + 480 g broilerin rintafilee 3,5 € + riisi n. 1 € = 5,5 € 

per annos: 5,5€/4 = 1,4 € 

 

Kalorit per annos: n. 400 kcal 

 

 

Koti Ruoka ja juoma