15.10.2017 nanavanilla

12. luku

(Mä vähän nyt välttelen ja hidastelen näitä varsinaisten lukujen kirjoittamista, suoran tarinan jatkumista, koska tuntuu siltä, että viimeisen luvun aikana mun täytyisi olla valmis siirtymään eteenpäin. Niin tulee nyt aika paljon kaikenlaisia välikirjoituksia ja mietteitä.)

20 vuotta 72 päivässä

Kun hän vastasi seurustelunaloituksenkyselyviestiini että aloitetaan vaan, hän tykkää musta niin paljon, että aloitetaan nyt meidän 20 vuotta yhdessä, niin mä pelkäsin hetken vastausta, että hän olisi vastannut jotain että: ”mitä sä oikein höpötät, näinhän on ihan hyvä olla miten meillä nyt on ja ei tässä oo kiire mihinkään”. Hän oli aikaisemminkin useasti sanonut ettei ole kiire, että kunhan ollaan, ettei tätä tarvii laittaa mihinkään kategoriaan, mikä juttu meillä on. Mutta oli useemman kerran itse vihjannut seurustelusta – ja perääntynyt. Niin tässäkin mietin, että ehkä hän vielä perääntyy enkä uskaltanu kaikkialle hehkuttaa. En sit tiiä perääntykö Lauri aiemmin aina ennen siksi kun ajatteli etten mä olisi ollut tosissani. Joskus sain sen vaikutelman, että hänen mielestään aina kun alkoi jotain olla, niin mä olisinkin ollut etäinen ja niin ettei tässä mitään oo. Mä olin kyl epävarma ja huono näyttämään tunteitani ja kertomaan mitä haluan. Suhteen aikana ja sen jälkeen paransin siinä kyllä huimasti. Nyt olen sitä mieltä, että mulla ei ole mitään syytä salata mitään tunteitani eikä sisintäni ja voin olla avoin itselleni ja näyttää sen muillekin. Ja jos olen jonkun kanssa, niin haluan kyllä näyttää sen ja odotan, että toinenkin puolisko olisi valmis vaikka huutamaan vuorelta koko maailmalle sen että on mun kanssa. Ja nyt, vaikka emme ole enää yhdessä ja se on toisen kanssa, niin mä voin silti kertoa sille tai kenelle vaan että rakastan häntä. Jos se jostain on outoa ja väärin varattua miestä kohtaan, mutta on musta sekin väärin jos kieltäisin tunteeni.

Luulin, että se olisi ollut mun elämäni ihanin päivä, että kun sitoutuu yhteen kenestä välittää. En arvannut että se loppuisi niin pian. Mä luotin hänen tunteissaan mua kohtaan ja omiin kasvaviin tunteisiini. Tiedostettiin kyllä molempien epävarmuudet parisuhdetta kohtaan, mutta haluttiin kokeilla ja että ollaan sitten yhdessä epävarmoja ja opitaan ja totutaan. Mä en tiennyt että osaanko edes seurustella kun en ollut ikinä sellaiseen alkanut. En tiedä sitten mistä Lauri oli epävarma. Ehkä kuitenkin tunteistaan? Tai saadaanko sitä toimimaan, kun on lapsia, ja osittain niin erilaiset elämät, ja hänen mielestään se toivottoman pitkä välimatka. Mä luotin että saatais sujumaan. Halusin saada.

Meidän 20 vuotta oli 72 päivää. Eikä se 72 päivää ollut ruusuilla tanssimista, tai ollenkaan mitään alkuhuumaa tai suurta rakkautta. Toki mä ainakin tykkäsin siitä, ja ehkä sekin musta, ellei valehdellut. Mut ehkä mä lopulliset tunteeni tajusin vasta menetettyäni hänet (taas). Meidän suhde oli epävarmuutta, epäluottamusta, epäuskoa ja jarruttelua ja voitaisiin -suunnitelmia. Kun rakkaudessa pitäisi antaa palaa, ja luottaa toiseen ja itseensä ja yhteiseen suhteeseen.

Meidän suhde oli mitä oli. Mitä puhuin kavereilleni, niin sanoin niillekin, että en mä pysty sanomaan, että olisin onnellinen. Eikös tuoreessa parisuhteessa pitäisi olla? Jo heti ekana iltana sillon kun piti alottaa 20 vuotta yhessä, niin musta Lauri ei ottanut mua huomioon niinkun kuuluis. Sanoi, että oli baarissa ja siellä oli ollut joku tyttö. Sitten kun tuli kotiin niin se tyttö kirjotteli sille ja ehdotteli kaikenlaista. Ja Lauri vastaili sille takas, en kyl tiiä mitä. Mut musta sen olisi kuulunut sanoa sille ettei ala mihinkään, eikä tarvitsisi edes kirjotella, sanoisi vaan että on mun kanssa. En kyl tiiä oliks se sillon vielä niin että uskoiko hän sen että me ollaan yhessä. Jos musta ei aina saanu selvää. Niin no toi asia keskusteltiin, ja siinä se ehkä huomas että oon tosissani. Sanoin ettei mua aiemmin tollanen olis häirinnyt, (tai no olisi ehkä, mutta olisin ajatellu ettei mulla ole oikeutta mihinkään, kun ei oltu yhessä,) mutta että nyt kun ollaan niin mä en sulata tuollaista. Ehkä se oli testi, joku mustasukkaisuustesti ja että oonko mä nyt tosissani että oltais yhdessä. Tultiin lopputulokseen, että mulla on siihen yksinoikeus, ja hänellä muhun.

No mutta tämä jatkui, ja se loi muhun epävarmuutta. Hän flirttaili muille, tai niin mä sen otin. Tosin se kertoi mulle niistä, en kyllä tiedä kertoiko kaikkea vai vaan osan. Ja kiusaksi vai taas testiksi. Mutta kun oltiin yhdessäkin liikenteessä niin katseli ja kehui muita tyttöjä, tyyliin pyysi niitä antamaan pusun. Vaikkei ne ollut edes kummoisen näköisiä. Mä kyllä ajattelin pitää oikeudestani kiinni ettei tollanen oo sopivaa toimintaa. Itse olin lopettanut ihan kaiken, koska mua ei kiinnostaneet muut ja Lauri riitti mulle. Ja tiesin että hänestä tuntuisi pahalta jos mä tekisin mitään, se kun möksähti jo siitä jos nojaan sohvaan, tai jos kadulla tuntematon katsoo mua tai moikkaa mulle. Mutta siis mä en tehnyt mikään mikä aiheuttaisi mustasukkaisuutta, ajattelin häntä. Mä en käynyt edes miespuoleisten tuttujen kanssa teellä tms. Että musta meillä ei ollut ihan samat säännöt. Lauri oli tosi mustasukkainen musta, oli sitä jo sillon kun oltiin vaan kavereita. Joskus sanoikin, ettei itse halua ketään, mutta ettei haluaisi, että mä olisin kenenkään muunkaan. Mutta siis, vaikutti kuitenkin siltä että Laurin olisi itse sallittua tehdä ihan mitä vaan. Ei mennyt ihan tasan meillä nämä ’säännöt’. Senkin puolesta musta tuntui, että mä yritän parhaani, mutta hän ei niinkään. Enkä mä ajattele, että olisin halunnut hänen muuttuvan ihmisenä erilaiseksi kuin on, vaan kehittyvän.

En vaan ikinä ymmärtänyt, miksi hän edes suostui alkamaan mun kanssa mihinkään, jos ei ole valmis panostamaan yhtään. Ehkä hänellä ei sitten ollutkaan ikinä mitään tunteita mua kohtaan, vaikka oli sanonut et pitkästä aikaa tuntee jotain, ja just mun kanssa. Nimittäin mä oon sitä mieltä, että jos haluaa niin silloin keksii ratkaisut. Jos ei halua, niin silloin keksii vain ongelmia. Eli hän ei halunnut.

Studiohommissa

Olen ottanut aiemmissakin luvuissa esille studiotilanteen. Niin tässä vihdoin sekin.
Mä siis myöhemmin kuulin, silloin kun oltiin jo erottu, että kun Kingdom Palacella oli ollut studioviikonloppu, niin Lauri oli sinne ottanut mukaansa exänsä. Vitsit mä suutuin siitä! Saatoin siinä sit vähän pahastikin sille sanoa ja haukkua, mutta mielestäni ihan aiheesta. No hän ei kuulemma kertonut mulle siksi, koska siinä ei ollut mitään, että otti vaan kaverin tueksi. Vitsi, toi kaveri on eksä kuka on vieläkin rakastunut Lauriin! Oikeanlainen kaveri on joku muu kaveri kun sellainen kenen kanssa on juuri seurustellut ja että se eksä selkeästi haluaa vielä takaisin. En tajunnut miksi Lauri ei puhu mulle näistä, ei se kertonut mulle mitään. Ja suhteessa pitäisi olla avoimuus. Vaikkei se suoranaisesti ollut valehtelua, koska mistä mä olisin tajunnut siltä suoraan kysyä ottiko sinne ketään mukaansa, koska itse en edes yrittänyt tyrkyttää itseäni mukaan, kun ajattelin että ne haluaa työrauhan. Mä en kuulemma voi sellasta antaa kun pölötän liikaa. Ehkä jos olisin osannut lukea ajatuksia, ja kysynyt että ottaako ketään sinne mukaan, niin olisi sanonut ottavan Inkan. Niin sitten olisi ollut rehelline, eikä valehdellut. Mutta aika lähellä valehtelua musta on silti jos tiedostaen jättää tällaisen asian kertomatta. Mutta silti, hitsi vie, pointtina oli se että hän vietti mielummin aikaa eksän kun mun kanssa vaikka mulla oli sinä viikonloppuna harvinainen lapsivapaa. Tämä edelleen tuntuu niin pahalta. Miksei voinu kertoo mulle siitä? Miks se satutti mua niin? Ei niin tehdä ihmiselle jonka kanssa on yhdessä. Mun mielestä tää on kuitenkin tavallaan aika lähellä pettämistä. Miksei sillon olisi halunnut viettää aikaa mielummin mun kuin hänen kanssaan? No nyt tietenkin se tiedetään, että siksi koska mä olin koko ajan väärä ja joku tavallinen tylsä oli kuitenkin oikea, vaikka aina puhui ettei ikinä haluaisi sellaista. Ehkä mua se tässä loukkaa ja satuttaakin, kun hän ei mitenkään ennakkoon varoittanut mua tästä koko jutusta. Ainakaan niin, että siitä olisi puhuttu suoraan. Mä olisin vaatinut sen, että jo silloin suhteessa ollessa olisi keskusteltu että onko tykkääminen lähtenyt laantumaan vai etenemään ja mitä asialle voisi tehdä. Jos tuntee asioiden muuttuneen. Eikä tuollaista typerää yhtäkkistä ratkaisua.

Suhteet Oma elämä Rakkaus