Täällä taas

Heippahei!

Tulin hyvin pitkästä aikaa tsekkaamaan blogiani. Siitä onkin melkein 2 vuotta. Lukaisin muutamaa viimeisintä postaustani nopsasti. Sinkkujutut ja jotkin ulkonäköasiat kuulosti vähän vierailta. Mutta historia on historiaa. Ehkä olen vähän kasvanut henkisesti tänä aikana. Tai sitten en. Mutta ainakin olen tullut tietoisemmaksi jostain asioista.

Edelleen musta tämä tuntuu, uudistuksien jälkeen, hankalammalta käyttää kuin ennen. Opinkohan enää laittamaan kuviakaan. Siksi varmaan näin huomattavasti vähensin kirjoittamista jo silloin aikoinaan. En kuitenkaan virallisesti lopettanut. Mutta tuntuu, ettei tämä mies ja parisuhteemme ole enää sopiva aihe kirjoittaa. Vaikka olen anonyyminä täällä, niin jotkut tutut tietävät kuitenkin keistä meistä on kyse.

Kuitenkin tykkään kirjoitella, vaikka vain omaksi ilokseni ja tekemisen puutteen vuoksi. Niin ajattelin taas alkaa kirjoitella. Ja juuri tänne. Koska ei innosta tai jaksa luoda nyt uuttakaan blogia. Ainakaan vielä. Ja tykkään mun kansikuvasta ja profiilikuvasta, mitkä tuttuni aikoinaan teki tänne mua varten.

Koen, että voin kuitenkin päällisin puolin päivittää myös suhdetietojani. Eli, kun koko alku blogin olen kertonut miehestä nimeltä Lauri, meidän hankaluuksista, on-off -suhteesta,sekä siitä kuinka hän oli mun ensimmäinen varsinainen poikaystävä. Niin hän on sitä edelleen. Yhdessäolemista meillä on nyt reilu 2 vuotta yhteen putkeen, ilman muita naisia, ja tietenkään myös miehiä. Kaksi vuotta seurustelua lukuunottamatta muutamia riitojen aiheuttamia epäselvyyspäiviä, että ollaanko nyt yhdessä vai ei. Sen lisäksi aiemmin oli lyhyitä kertoja ne muutamat aiemmat kokeilut, mitkä nyt oli sitä mun ja toisen naisen  vaihtelua Laurin puolelta. Mutta siis tärkein ja pääasia, nyt on seurusteltu jo oikeasti kunnolla tositarkoituksella yksiavioisesti kaksi vuotta.

Ja, R-sanaa en vieläkään ole sanonut. Enkä tiedä tulenko ikinä sanomaan. Että olenko niin tosi traumatisoitunut, etten ikinä uskalla sanoa sitä. Eikä hänkään enää ole usein mulle sanonut. Vain harvoin ja kännissä ollessaan. Mutta ymmärrän sen hyvin, että toiseltakin menee fiilis siihen kun ei saa vastakaikua. Mutta meidän yhdessäolo ei ole kiinni siitä, sanooko rakastavan.

Ajattelin kuitenkin, että voisin kertoa täällä omista henkilökohtaisista asioistani jatkossa. Kärsin huonosta itsetunnosta, siitä on tulossa lähiaikoina kirjoitus. Koen kiusaamisesta puhumisen tärkeäksi.

Ja kävin joku aika sitten yhdessä leikkauksessa, niin tulen kertomaan siitäkin.

Lapset, ja parisuhteen, jätän pääasiassa blogikirjoitusten ulkopuolelle. Ellen sitten ihan yleisiä pääpiirteitä niistä puhu. Mutta tällä välttää sen, ettei muut tule räyhäämään, että mitä olen mennyt oikein kertomaan muiden asioita.

Eli, jos kiinnostaa, niin tervetuloa takaisin linjoille, vaikkakin eri merkeissä kuin aikaisemmin. Ja tervetuloa myös uudet lukijat.

En kuitenkaan odota, että välttämättä kukaan lukee. Itselle on hyvää terapiaa myös päästä kirjoittamaan asioistaan. Ja käyn myös muutenkin terapiassa puhumassa. Se tekisi hyvää varmaan melkein jokaiselle.

Tästä jatketaan siis aivan tavallisiin asioihin.

– Nana –