Positiivisuushaaste

 

Päätin aloittaa itse itselleni positiivuushaasteen. Yritän ainakin. Tiedän, että mulla se menee niin nykyään, että joudun väkisin syöttää itselleni ajatusta ”ajattele positiivisesti”, mutta jospa se jossain vaiheessa alkaisi tulla enemmän myös luonnostaan taas.

Olin taas lapseni harrastuksen näytöksessä yksin. Aina. Käyn aina yksin kaikki koulujen juhlat, vanhempainillat, harrastusten esitykset. Siis kaiken mitä voi olla. Kaiken missä on paljon ihmisiä, ja minne tulee suuri osa kumppanin kanssa. En juurikaan ole ainakaan huomannut muita yksin meneviä, kuin itseni. Joskus mua ei nämä juurikaan haitannut, vielä muutama vuosi sitten. Mutta ehkä kyllästyin olemaan kaikkialla sekä tekemään kaiken yksin joten katkeruus nosti nyttenkin sinkun päätä. Masenteluolot oli taas tulossa juoksujalkaa, ja se itsesääli. Mutta; onneksi se oli edes hyvä näytös. Päätin, että yritän alkaa positiivisemmaksi taas. Vaikka mun täytyy pakottaa itseni siihen, muttei elämä voi näinkään jatkua. Taas viime postauksessakin tuli niin negatiivinen pläjäys rakkausasiaakin. Se kaikki on katkeran jätetyn sinkun puhetta, miten kyllä tunnen ja ajattelen. Mutta pitäisi yrittää väistää ne olotilat ja antaa tilaa paremmille ajatuksille. Tosin mä olen pitänyt blogia sillä tarkoituksella, että voin ammentaa täällä nimenomaan näitä tunteitani, jottei oikeassa elämässä tarvitse niin paljon kaataa jatkuvasti ystävien päälle. Toki mulla on ekstrahuonojakin päiviä ja hetkiä millon en osaa olla heille avautumatta, mikäli olemme juttusilla.

Monethan ovat huomanneet mun muuttuneen, etten ole enää normaali mä. Eikä muutos välttämättä ole ollut positiivinen. Se ei voi olla sitä, jos se hankaloittaa elämää. Ja se hankaloittaa kyllä, jos huono tunne on koko ajan pään sisällä -se on silloin myös ympärilläkin. Tätä menoa jos jatkan, niin opetan lapseni negatiivisiksi elämäniloa vailla oleviksi masentelijoiksi. Siis jos jatkan tällaisen mallin näyttämistä.

Aloitan ehkä ensin niin että yritän joka asiasta löytää hyvät puolet ja keskittyä niihin (kuulostaa entiseltä minulta), muissa paitsi rakkausasioissa. Se on isoin ja vaikein asia, joten en ahnehdi ja ota kaikkea kerralla, vaan aloitan ensin kaikista muista asioista. Yritän sulkea koko rakkauden ulkopuolelle, niin ettei siitä tarvitse ajatella mitään -ei hyvää eikä huonoa. Mutta yksinolemisesta ja yksinäisyydestä täytyy keksiä positiivistakin ja keskittyä siinä niihin asioihin. Keskityn ensin muuhun hyvään ja lopulta saan kaiken hyvän mitä haluan ja ansaitsen. Mä kun en ole tehnyt mitään sellaista miksi en voisi saada. Hyvä odottaa hyvää. 

Vähän aikaa sitten poistin estot facebookista. Olin estänyt joitakin tyyppejä, mitkä toi mulle vaikeaa tai huonoa oloa. Vaikkei edes ole kaverina, joten ei edes näkisi juurikaan mitään juttuja, niin saattoi kuitenkin ärsyttää, jos näki tykkäävän tai kommentoivan yhteisen kaverin kuvaa tai päivitystä. Monta yhteistä kaveria meni kyllä silloin joskus jo ihan poistoille, ilman mitään henkilökohtaista syytä. Ja loput yhteiset kaverit, mistä itse en halunnut kokonaan luopua, niin lopetin seuraamisen, ettei ainakaan plärähdä etusivulle vahingossa jotain sellaista mitä en halua nähdä. Ajattelin nyt, etten halua enää olla niin lapsellinen, että pitää pitää estoja. Ja etten mä varmaan enää edes niin hirveästi stalkkailisi. No katsotaan miten tämä onnistuu. Mutta tarvitsin sen estohetken. Tarvitsin kokonaisen hiljaisuuden ja näkymättömyyden. Tarvitsen sitä varmaan jollain tapaa edelleenkin.

Muutkin ihmiset vaikutti muhun negatiivisen mielen tuojina -jos tiesin heidän olevan hänen tuttuja. Mun pitää keksiä keino saada muista ihmistä positiivista irti, koska eihän se negatiivinen vaikutus ole ollut heidän vikansa. Mutta olenhan mä kokonaan kadonnut ja erkaantunut niistä piireistä muutenkin. Olen harkinnut pysyvää maisemanvaihtoakin. En ole nähnyt tällä kaupungilla mulle yhtään mitään annettavaa. Olisi niin mukava ja ’helppo’ aloittaa uudessa paikassa puhtaalta pöydältä, mutta mähän en ollut sellainen luovuttaja, että valitsisin vaan ’helpoimman’ tien, ja pitää tietenkin ajatella lapsiakin. Ja mun täytyy oppia näkemään myös jälleen hyviä puolia tässä kaupungissakin. Ja kaikessa. Kuulostaisikin aika luuserimaiselta lähteä kaupungista yhden epäonnistuneen suhteen aiheuttamien fiilisten takia.

Mä haluun olla taas vanha entinen minä, ainakin parhaimmat palat siitä. Varmaan vaatii multa paljon, mutta jos edes yritän kokeilla onko edes pientä paluuta entiseen. Huonojen muistojen ja kokemusten tilalle täytyy hankkia uusia hyviä. Vaikka jonkun mielestä saatoin olla ärsyttävä ja rasittava ylipirteä höpöttelijä, niin mulla itselläni on ikävä sitä osaa musta. Ei ole kivaa aina vain murehtia ja itkeä ja kärvistellä jossain masennusoloissa. Ehkä mä olisin jollekin kelvannut sellaisena kuin olin. Ehkä jokainen ei olisi nähnyt niitä mun piirteitä rasitteena. Mä haluan olla taas mä, ja aloitan siihen pyrkimisen tekemällä itselleni oman positiivisuushaasteen. Ja positiivisuus on hyvä olla vaikka koko loppuelämän tavoite, se elämäntapa. 

(Katsotaan vaan, koska tulen tänne taas valittamaan suutuspäissäni pettymyksistä.)