Lohtukynnet ja lohtuhiukset
Nyt kun olen jäänyt toisestakin työstäni työttömäksi, niin mulla on näemmä hyvin aikaa mietiskellä ja kirjoitella.
Itsensä lohduttaminen
Kaikki tietää nämä lohtusuklaat, lohtulaukut ja lohtukengät, mitä ostetaan itselle pahan mielen häivyttämiseksi.
Olen kai sillä tavalla vähän pinnallisempi ihminen, että mulle normaalia tosiaan on ostaa sitten uusia kauniita vaatteita, laittaa uudet hiusvärit ja kampaukset ym. Ei mitkään lohtusuklaat ja lohtuviinit riitä. Mutta vähän olen miettinyt, että mihin tässä ollaan menossa.
Jos ajatellaan, että erosimme Laurin kanssa kolme kertaa reilun vuoden aikana. Ehkä oikeasti oli vain yksi ’seurustelusta’ ero, mutta jos jonkin sortin eroksi lasketaan myös
b) ei voida nähdä enää ollenkaan, koska tulee aina ikävä kun näkee ja tuntuu pahalta, koska en pysty suhteeseen ja
c) en haluukaan olla näin kun oltiin, peruutan jonnekin tosi kauas, ollaan vaan nyt enää tosi paljon vähemmän -okei, no sit ei olla yhtään mitään
niin huomasin, että ekan eron jälkeen aloin ottaa rakennekynsiä taas pitkän tauon jälkeen. Ja toisen eron jälkeen tuli hiustenpidennykset. Nyt kolmannen eron jälkeen on tulossa lohtuhuulet. Ainakin on vahva olo tästä päätöksestä. Tulikohan mulla joka eron jälkeen uudet tatuoinnitkin… hmmm… nyt vain olen niissä jo aika valmis enkä tarvitse enää enempää.
Mä en tiedä oikeastaan mistä mulle tulee nämä lohtukeinot, että yritän parantaa itseäni. Tosin, mulla on huono itsetunto, niin ehkä mietin jossain sisällä syövereissäni, etten kelvannut koska ehkä en ole tarpeeksi kaunis. Jos tekisin itsestäni jotenkin ulkoisesti miellyttävämmän, niin ehkä joskus kelpaisin (jollekin) niin, ettei hän luovuttaisi mun suhteen ja heivaisi mua menemään. Vaikka tämä ei ehkä Laurin kohdalla edes pidä paikkaansa, koska hän kyllä piti musta ulkoisesti paljonkin, ja verrattuna hänen aikaisempaan naismakuun (hänellä varmaan on sitten vain tosi laaja maku, en tiedä…) hänelle olisi riittänyt paljon vähemmänkin. Ei hän taida olla kovin kummoista ulkonäköä ja itsensä huoltapitämistä naisiltaan/miltään säädöiltään vaatinut. Tai sitten mun silmät näkee vaan nää niin eri tavalla :D
Tämä nyt sitten alkoi kuulostaa siltä että olisin juuri puhunut ihan höpöjä itsetuntoni suhteen. Mutta noin se menee. Heilahtelee paljon. Näen ja ymmärrän kauneutta, vaikken sitä usko. Oikeastaan ehkä ainoa asia mitä Lauri sai parantumaan mussa, oli se, että välillä aloin uskoa omaan kauneuteen. Kun hän on ehkä maailman ainoa ihminen, kuka mulle on niin sanonut, useastikin, ja niin että uskoin hänen olevan tosissaan. Jos kaikki muut (miehet) ikinä niin sanoi, niin heillä oli siihen joku tarkoitusperä, joten en ikinä ottanut tosissaan. Mutta tuntui, että Lauri olisi tarkoittanutkin sanojaan. No, jokainen ero sitten on palauttanut mut takaisin maan pinnalle.
Ehkä vielä pari eroa ja uskallan vihdoin himoitsemiini nenäleikkaukseen ja rintojenpienennysleikkaukseen. Peppuimplantitkin kiinnostaisi.
