4. luku

Perumisia

Tämän kolmen vuoden aikana meidän piti Laurin kanssa tavata aina välillä, luonnollisestikin. Melkein yhtä usein tuli perumisia kuin näkemisen sopimisiakin. Tai no varmaan ainakin joku 50 prosenttia. Joskus oltiin sovittu jotain, ja hän perui, koska hänen piti pelata. Joskus ehdotin näkemistä, niin ei käynyt, koska hän ei jaksanut laittaa itseään, eikä voinut laittamattomana näyttäytyä mun seurassa. Että hänelle tulee junttifiilis itselleen, jos näkee mua taviksena. Hän piti mua jotenkin  niin ’täydellisenä’, että kaiken pitää olla sillon täydellisesti kun näkis mua. En ymmärrä, mut jotain tollasta hän välillä selitti. Liekö sitten totuudenkaltainen asia vai tekosyy. Mulle sillä ei olisi tietenkään ollut mitään väliä, miten hänen hiukset tai muut on silloin kun hengailtaisiin. Yleisin syy ehkä oli ettei hän jaksa. Joko liikkua, tai nähdä ihmisiä, tai sitten laittautua ihmisen näköiseksi.

Oli kyllä jo fiilis, ettei hänen kanssaan voi ikinä tulla mitään mistään, koska jollain tapaa hän aina jumitti, laiskotti tai jotain muuta. Mietin kylä, että siinä on yksi hankalimpia ihmisiä kenet olen tavannut. Olisi siitä pitänyt jo näistä tajuta, että ehkä se kaikki oli siksi, kun ei vaan kiinnosta hengaa mun kanssa. Mutta se mitä hän välillä puhui, tai suunnitteli, niin näytti sitten toista. Jotenkin hän ei vain saanut aikaiseksi juuri mitään.

Muiden tapailuja

Luonnollisesti silloin voi tavata muita kun ei ole sitoutunut keneenkään, lupautunut kenellekään. Ja olihan hänelläkin koko ajan ollut se Inka siinä. Suurimman osan deittailuhommistani jätän tämän ulkopuolelle kun ei ne liity tähän mitenkään. Mutta mulla on ollut aika paljon huonojakin treffikokemuksia.

Joku kerta hänen yksi kaveri otti muhun yhteyttä ja halusi tavata mut, mä tavallaan kysyin Laurilta luvan et saanko sen tavata eikä Laurilla ollut mitään sitä vastaan. Eihän mun oikeestaan olis ees kuulunu ottaa huomioon Laurin mielipidettä asiasta, mut olisin ehkä kuitenkin ottanut, jos se olisi kieltänyt. En mäkään missään välissä olisi tykännyt ajatuksesta, että hän olisi alkanut deittailemaan jotain mun kaveria.

Meille ei ikinä tullut mitään sen Laurin kaverin kanssa. En mitään kaveruutta kummempaa tuntenut, enkä tunne, sitä kohtaan, mutta tavattiin kyllä muutaman kerran. Hyvähän se on kokeilla ja antaa mahdollisuuksia, jos ei muutakaan vakavampaa ole sillä hetkellä meneillään. En sitten tiedä ärsyttikö Lauria kuitenkin se, kun olin tavannut tätä toista, välillä puhui mulle vähän vitsillä siitä ’no entä sunpoikaystäväs’. Kyseli välillä meistä, jotenkin luuli kai että alkaisin olemaan sen kanssa suhteessa. Kun sanoin, ettei sen kanssa ole yhtään mitään, niin sanoi, että sitten hänellä on vielä mahdollisuus olla mun kanssa ja pitää hauskaa. Ja välillä puhui niin, että häntä kaduttaa hetket mitä ei olla vietetty yhessä. Ehkä kaikki tollainen on ollut siltä aina vain puhelua lämpimikseen ilman totuuden häivääkään. Ja nyt kun mietin, niin hyvä vaan, että pääsen eroon turhasta lepertelystä, millä ei ole tarkoitusta mihinkään. Aina välillä hän kuitenkin puhui sellaista, että mitä jos oltaisiin yhessä. Vaikka tuolloin ajattelin, ettei meillä voisi ikinä tulla kummempaa, jotenkin hän välillä silti puheillaan hämmensi mua. Hän aina puhui vain, eikä koskaan antanut puheilleen mitään näyttöä. Kyllä mä mietin, että vitsit kun se on sopivan ikäinen, ja sopivan tyylinen, ja sillä on lapsikin, niin miksi ihmeesäs sen pitää olla niin vaikee ja idiootti välillä.

Mutta olinhan mäkin hankala. En todellakaan itsekään ole ollut täydellinen. Jos Lauri sano mulle tykkäävänsä musta, niin sanoin jotain, että ”mäkin tykkään susta, mähän tykkään kaikista”. Jos sanoi jotain, että olis ihastunu, sanoin että ”älä viitsi, etkä ole”. No, mutta ehkä mikään ei olisi ollut eri tavalla, vaikka olisin oppinut aiemmin ottaa tollaiset jutut kunnolla eikä leikillä. Mä ehkä helposti annoin itsestäni kuvan ettei mua kiinnosta, just kun torjuin tykkäämispuheet ja sellaset.

Noihin aikoihin myös vähän niinkun tapailin yhtä muuta hänen tuttuaan. Kuulostaa varmaan aika epämääräiseltä, mutta ehkä tän kokoisessa kaupungissa moni tuntee toisensa. Kaikki noi kolme soitti silloin samassa bändissä. Tämän yhden tapailun pidin kuitenkin salassa kaikilta. Myöhemmin kuitenkin selvisi, (silloin kun koko juttu oli jo kokonaan ohi,) että ainakin joku niiden bändistä tiesi, joten ajattelin sit, että kerron itse Laurille, ennen kuin kuulee muualta. Vaikkei sillä varmaan olisi mitään merkitystä, koska silloin hän seurusteli Inkan kanssa. No, myöhemmin hän kuitenkin sanoi, että kaikista mun jutuista ja säädöistä etenkin tämä häiritsi häntä paljon, tämä mun ja toisen soittajan mennyt ’suhde’, vaikka sanoin ettei sillä ollu mulle missään vaiheessa mitään merkitystä. Eikä sillä ollutkaan. Lauri on ollut ainoa kenen kanssa olen ollut tosissani, ainoa kuka on merkinnyt mulle mitään. Lauri kuitenkin itse otti usein asian esille tästä. Ehkä mun olisi pitänyt hänen kanssaan käydä tämä asia kokonaan perusteellisesti läpi, ettei se häntä olisi vaivannut. Mutta mennyt on mennyttä, eikä muakaan kiinnostanu hänen menneet juttunsa.