Toinen nainen

©Anni http://anninjorinat.blogspot.fi/ -blogista

Toinen nainen tarkoittaa sitä kun mies on suhteessa, mutta hänellä siis on jo joku ’ykkösnainen’, mutta tapailee silti toista. Ehkä yleensä ajatellaan, että miehen pitäisi olla naimisissa/avoliitossa tai vastaavaa, mutta mun mielestä jonkinsorttinen suhde käy myös. Mielestäni mä olin toinen nainen jo heti kun ylitettiin friendzonea mitenkään, vaikkei he muka seurustelleet. He kuitenkin vaikuttivat silti (muiden mielestä) kuin olisivat yhdessä. Ja mä, ja kaikki muut, kelvattiin seuraksi ehkä silloin jos ykkösellä oli muuta menoa, ja hänellä oli tylsää. Toinen nainen on vähän kuin viihdyke joutoajalle. Loppupeleissä mä todennäköisesti en ikinä ollut hänelle mitään sen kummempaa.

En kyllä kuvittelisi, että ykköselläkään on kovin imarreltu olo itsestään tässä koko tarinassa. Kuunnella suoraa haukkumista siltä ketä rakastaa, (yli?) viiden vuoden ajan. Sietää epäkunnioitusta ja huonoa kohtelua. Voiko siinä oikeasti olla enää otettu ja hyvillä mielin, kun vihdoin vuosien haukkumisen jälkeen, alkaa ehkä näyttämään inhimillisyyttä ja muka kelpaamaan. Mä itse en olisi sellaisen haukkumisen (mitä kuulin, ja käsittääkseni hän puhui ihan yhtä suoraan sillekin naiselle) jälkeen antanut anteeksi. En tosiaan olisi edes katsellut sellaista, ja antanut kohdella mua niin. 

Ihmisillä on elämänsä aikana toisia ihmisiä, ketkä on heille virheitä. Joo, jotkut ajattelee ne opetuksena tms. Mutta mä uskon et mä olin hänelle pelkkä virhe. Sen virheen olisi voinut estää jos hän ei olisi ikinä laittanut mulle viestiä. Miksi ylipäätään kukaan alkaa laittaa tuntemattomalle tytölle viestiä jos hänellä on jo siinä joku pyörimässä. Vaikka ei seurustelisi. Mulla itsellä ainakin on tapana tapaillssa tai säätäessä tapana keskittyä vain yhteen. Mutta ehkä kaikilla ei ole sama tapa. Koko ajan kun mietin asiaa enemmän ja enemmän, niin mulla on enemmän toinen nainen olo. He tunsi Inkan kanssa pari vuotta kauemmin kuin me, mä jotenkin pikkuhiljaa tulin siihen väliin. Heillä oli jo sillon varmaan se yhteys mitä mä odotin ja halusin, muttei koskaan saatu, koska hän ei avautunut mulle. Hänelle riitti yksi syvempi tuttavuus kenelle kertoo asioita ja mun täytyi tyytyä pintapuoliseen tuttavuuteen. Koko juttu meidän välillä oli loppujen lopuksi pelkkää pintaa ja tyhjiä sanoja. Mutta mä luulin sen olevan paljon enemmän.

Miten mä pystyin olla niin väärässä? Miten mä uskoin hänen sanojaan, miks mä ikinä uskoin että hän olisi tosissaan kun sanoi, että haluaa olla mun kanssa? Miten voi olla mahdollista, että mä tunsin jotain, jonkun yhteyden ja kipinän, jos sitä ei ikinä ollutkaan? Miten voi tuntee jotain mitä ei ole olemassa? Miten mä annoin hänen johdattaa mut harhaan, poistumaan mun omalta mukavuusalueeltani, saamaan siihen ensin rohkeutta pikkuhiljaa ja sitten kylmyyden kautta tajuamaan olleen pelkästään vedätetty? 

Mä en tietenkään olisi halunnut olla virhe, toinen nainen, roska, hukkaan mennyttä aikaa, huijauksen kohde, tylsän ajan viihdyttäjä, hetkellinen piristysruiske ja mitä kaikkea olen havainnut ja tuntenut olleeni. Mutta mä olin. Ja mä olin tyhmä, kun annoin sen tapahtua. Olisi pitänyt nähdä, ettei hän musta kummempaa halua. Olisi pitänyt tajuta pysyä kaukana. Olisi pitänyt huomata. ettei hän edes aio jättää sitä toista. Olisi pitänyt huomata, että kuitenkin olin vain se toinen nainen ja varavaihtoehto. Mistä tiedän, ehkä olin joku kymmenes vaihtoehto, mutta sillä hetkellä muilla yhdeksällä oli muita kiireitä. Olisi pitänyt.

Ehkä hän tarkoituksella valitsi mut uhriksi tohon tylsistymisvaiheeseen, koska välitti musta vähiten. Että ei se silloin haittaa, jos satuttaa mua. Olisi tietenkin ollut fiksumpaa ottaa joku kokeneempi uhri, eikä tarkoituksella kiusalla antaa mulle huonoo ekaa kertaa. 

Mä en olis ansainnut tota. Mä en olisi ansainnut epäluottamusta, valkoisia valheita, enkä edes sulkeutuneisuutta. Mä olisin ansainnut rehellisyyyden, luottamuksen ja avoimuuden. Ja rakkauden. Totta hitossa mä ansaitsen rakkautta. Mä vielä ansaitsen yksinoikeuden ja täyden huomion.

Ehkä Lauri oli mun elämäni suurin virhe. 

Pahinta on ehkä se jonkinsortin epätoivo. Epätoivoon ei saisi valua. Mä olen kyllä valunut, mutta tavallaan myös ymmärrän, etten ole sellainen. Vaikka kokemukset ovat tuoneet nyt huonoja ajatuksia pintaan, niin tiedän oman arvoni, enkä tosiaan epätoivoisesti etsi vain uutta suhdetta. Koska en halua edes mitään suhdetta. En alkaisi mihinkään siksi, että pitäisi, tai koska vain haluaisin, vaan sitten kun olisi sopiva henkilö, keneen tunnen vähintään samalla tavalla kuin edelliseen. En kaipaa epätoivoisesti mitään lohtupaloja. Mä tiedän olevani hyvä tyttöystävä ja hyvä ihminen, ihanakin, ja kyllä mä ainakin vaatteet päällä yleensä olen hyvinkin tyytyväinen ulkonäkööni (jokaisella lienee epäkohtia mihin ei ole tyytyväinen, ja haluaisi muuttaa). Mun persoona, (silloin kuin en ole tällä tavalla masenteleva, mitä nyt oon ollu oikeestaan koko ajan eron jälkeen,) on kuitenkin iloinen ja eläväinen. Ehkä kaikki miehet eivät halua hiljaista ja vain yksinkertaista ja helppoa, hillittyä ja rauhallista naista. Joillekin mä varmasti saan olla oma itseni, hölösuu ja räiskyvä persoona, ja niin että hän pitää musta nimenomaan sen takia, koska olen tällainen. Joku sanoikin mulle, että itsevarmat, rohkeat naiset saattaa pelottaa poikia, mutta miehet ennemminkin syttyy sellaisesta. Joskus, jos mä olen valmis, niin tarvitsen vain oikeanlaisen Miehen. Tämä kenen mä luulin ja halusin olevani mulle oikea, ei vain loppujen lopuksi ollut mulle tarpeeksi. Muuten hän ei olisi luovuttanut noin vain. Mä luulin, että mä kelpasin hänelle sellaisena kuin olen. Että hän pitäisi musta juuri siksi koska olen minä.