Alkukirjoitus

IMG_0792.JPG

PONIPRINSESSA JA VAAHTOKARKKISUUDELMIA

Olipa kerran kaunis ja ihana ponivaltakunta, Bowtie Kingdom. Siellä eleli yksi vähän höpsähtänyt prinsessaponi railakkaasti muiden ponien keskellä. Hän silminnähden nautti saamastaan huomiosta ja kaikkien ponien seurasta -ja yleensä muutkin ponit hänen seurastaan, vaikka hänellä olikin tapana höpötellä aika kovasti. Hän ei ollut ihan tavallinen poni, olihan hän Prinsessakin, mutta hän ei ollut kuin kaikki muut, hän erottui joukosta persoonallisella ulkoisella tyylillään ja ekstrapositiivisella ja melkein liiankin iloisella luonteellaan. Hän kuitenkin toi myös ympärilleen iloista mieltä.

Joskus poniretkellä ollessaan Prinsessaponi huomasi kiinnostavan luolan. Mikä ihme tuollainen synkkä paikka oikein on, hän mietti ja lähti uteliaana tutkimaan. Luolan perällä näkyi tumma hahmo. Rohkeasti prinsessa kuitenkin jatkoi eteenpäin. Siellä oli tumma poni. ”Hmm, tuollaisia poneja ei valtakunnassa olekaan”, Prinsessa mietti. Varjoponi kertoi olevansa yksinäinen, mutta kuitenkin viihtyvänsä yksin luolassaan. Prinsessa halusi olla hänen ystävänsä ja alkoi käydä silloin tällöin tapaamassa tätä uutta mystistä poniystäväänsä, kun ajatteli että hän kaipaisi jotain viihdytystä.

Vaikka Varjoponia oli vaikea saada ulos ’oikeaan maailmaan’, niin nämä ponit viihtyivät toistensa seurassa enemmän ja enemmän. He lähentyivät toisiaan, ensin ystävinä, myöhemmin enemmänkin. He alkoivat välittää toisistaan. Kun he vaihtoivat suudelmia, ne tuntuivat vaahtokarkeilta.

Ponit elivät eri maailmoissa, mutta silti heillä oli jokin maaginen yhteys toisiinsa. Epävarmoina, mutta uteliaina ja tulevaisuudesta toiveikkaina he päättivät katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan heidän kahden osalle.

Oliko tämä nyt rakkaustarinan alkua? Sitä ponit eivät itsekään vielä tienneet. Prinsessalle koko tilanne oli ihan uusi juttu, hän oli tottunut ottamaan kaikki asiat hassuttelun ja hauskanpidon kautta. Mutta nyt hän tunsi, että nyt jos joskus, hän olisi valmis ottamaan selvää mihin hän näissä asioissa kykenee. Varjoponillakin oli omia keskenjääneitä käsittelemättömiä asioita päänsä sisällään ja hän oli aika rajoittunut omaan luolaansa. Pystyykö hän selättämään ongelmansa? Onko Prinsessa hänelle apu ja johdatus parempaan elämään? Oppiiko Prinsessa ottamaan elämän muutenkin kuin vain leikin varjolla?

Katsotaan tarina eteenpäin, pystyykö ponit yhdistämään hyvinkin erilaiset elämänsä!

Suhteet Oma elämä Rakkaus Höpsöä