Hankalaa

”On vähän hankalaa” -on sanat mitä en vain enää halua kuulla.

Mulla on jonkinlainen prosessi menossa yhden lapseni vanhemmuusasioiden suhteen. Tästä kirjoitin hetki sitten jo täällä ja täällä.

Olemme siis isäihmisen kanssa jotain viestitelleet asiasta ja sovittu että tavataan ja puhutaan. Vielä ei olla tavattu, koska ajan järjestäminen on nähtävästi liian hankalaa. Hän ehdottti päivää, ja mä ehdotin sinä päivänä ruokataukoani. Kun muuten en siis sinä päivänä lapsettomasti vain pysty. Niin mulla kolahti jotenkin pahasti siihen kun hän sanoi että: ”katotaan sitten toiste, menee nyt liian hankalaksi”. Ja siis ehkä tämä on ihan normaalia, ymmärrän sen, että tuskin hän sitä mitenkään huonosti tarkoitti, ja että hän varmaan sanoi noin siksi, koska siinä olisi tietty aikataulu ja haluaisi mieluummin ihan ajan kanssa jutella. Mutta mä en voi sille mitään mikä mielikuva mulla tulee heti siitä, jos etenkin joku mies sanoo asian olevan hankalaa. Eikä hän tietenkään voi tietää sitä mistä kaikesta mulle on aiheutunut jäätävät traumat. Mutta tämä selvästi johtaa nyt siitä kun Laurille tuntui kaikki asiat olevan aina liian hankalaa. Varmaan silloinkin kun jätti mut viestillä niin käytti sanaa ’hankala’ jossain muodossa. Tuli heti olo, että jos hän on sellainen samanlainen vätys, niin haluanko häntä edes mitenkään lapseni elämään. Mä vain olen saanut jollain tapaa jo tarpeekseni sellaisesta ’no ei sitten, kun on hankalaa’ -luovuttamisesta. Ettei tee mitään, jos ei onnistu helposti ja yksinkertaisesti. Jos hänkin tekisi samanlaisia tekemättä jättämisiä siksi koska on hankalaa. ”Katsoin bussiaikataulua, mutta näytti liian hankalalta, joten päätin etten tule ollenkaan.” Enkä siis tiedä hänen suhdettaan busseihin. Mutta jos olisi jokin verrattavissa oleva asia, ja hän tekisi lapselle oharit jonkun vain muka-hankalan asian takia.

Täsmennän vielä, jotta mua ei pidettäisi nyt tässä täysin idioottina, niin tämä kaikki olo tuli mulle siitä kun hän sanoi vain että menee hankalaksi. Millaisen vastareaktion ihmiseen mulla noi sanat saakin aikaan! Vaikka varmaan tämä isäihminen ei tarkoittanut asiaa ollenkaan noin, miten mä heti ajattelin kaiken menevän. Varmasti on fiksumpaa nähdä rauhassa ilman kiirettä paremmalla ajalla. Mutta mulle ei olisi ollut yhtään hankalaa nähdä ruokiksella ja käydä ensin vaikka vain osa asioista läpi. Ja sitten saisi taas uutta miettimisen aihetta, ja voisi tavata myöhemmin uudestaan sitten ja jutella lisää. 

Oonko mä ikuisesti näistä asioista nyt tällainen vainoharhainen ja luottamaton? Jos kukaan toimii missään asiassa yhtään niinkuin Lauri, sanoo mitään samankaltaista, niin tuunko mä aina heti laittamaan jarrut päälle?