Äitienpäivä

Eilen oli äitienpäivä.

Äitiys on mun mielestä maailman parasta. Voin onnitella itseäni ihan suht ok onnistuneesta työstä tähän asti. Ja onnea kaikille muillekin äideille ja äidinmielisille. Äitiydestä unelmoiville ja unelmien särkyneisyyden kanssa kamppaileville extratsempit!

Kolmea lasta olen kasvattanut ja kasvatan edelleen.
Vanhemmuus on yksi elämän vaikeimpia töitä, mutta myös ehdottomasti arvokkain ja ihanin asia.

Jo nuorena ajattelin, että haluisin vaikka 12 lasta. Elämän olosuhteiden ja totaaliyksinhuoltajuuden takia se jäi kolmeen. Jos asiat olisi ollut toisin, niin uskoisin, että vielä toivoisin sitä viimeistä kahdettatoista lasta tässä nyt näinä aikoina.

Ajattelen aina, että mun elämän onnellisinta aikaa oli kun mun lapset ja extralapset (eli läheiset lasteni serkut) olivat vauvoja-taaperoita-pikkukoululaisia. Ja näen oman identiteettini aina pikkulapsen äitinä. Oli kova paikka kun viimeiset rattaat jäi pois. Näen mut aina työntelemässä omia pieniä lapsiani vaunuissa.

Tietenkään äitiys ei siihen lopu, vaan on koko loppuelämän matka.

Mut onhan se niin, että sitä hyödyllisempi, tarpeellisempi ja tärkeämpi olo itselle tulee itsestä, kun mitä pienempi lapsi tarvitsee sua koko ajan lähelleen. Kaipaan sitä tunnetta 🩷

Vaikeinta äitiydessä on kun lapset kasvavat eikä tarvitse mua enää niin paljon ja samalla tavalla. Itsenäistyminen on kuitenkin luonnollista ja yleisesti varmasti tavoitekin. Mut äidille se on kova paikka.

Ja vaikuttaa tietenkin vielä myös se, kun mulla on ikuinen vauvakuume. Ja alan potemaan sillä tavalla ikäkriisiä, että mietin, että tässäkö tämä elämä jo oli, eikö elämällä ole mulle enää mitään tarjottavaa. Olisi kiva saada lisäaikaa. Tavallaan uusi elämä vielä uusien pikku taaperoiden myötä. Nyt jotenki ymmärrän tosi hyvin sen toinen kierros ja iltatähdet -asian. 

Tämä ei tietenkään ole yksi ainoa oikea tunne ja totuus. Pelkästään mun oma näkemys ja kokemus.

Mitään muuta en olisi maailmassa niin mieluusti kuin äiti mun ihanille lapsilleni 🖤🩷🩷

Huomasin, että edellisestä kirjoituksestani on lähes kaksi vuotta.

En taida kirjoittaa tänne enää mitään parisuhdeasioita, jos ne nyt jotain satuttaa, vaikka tämä onkin anonyymi blogi. Monet silti vääristelee ajatuksissaan tai kirjoituksissaan mun asioita, vaikka ihan oikein sanoin omasta näkökulmastani olen niitä kirjoittanut. Itsehän en sitä päätä miten joku tänne sitten esimerkiksi kommentoi. Sinä ’Laurin’ tuttu, kuka tätä luet, niin voit täällä laittaa suoraan kommenttia mulle, jos jokin on liian pahasti sanottu ja sun mielestä täyttää rikoksen merkit. Korjaan sitten asian, koska se ei missään vaiheessa ole tarkoitukseni. Mulla on vielä tallessa screenshotit viesteistä missä Lauri on antanut luvan blogiin, ja hänestä se oli vaan hyvä juttu, että puran asiat täällä itseäni auttaakseni, ja sanoi jopa, että saan haukkuakin.

En silti halua tarkoituksella haukkua, vaan yritän kertoa asiat asiallisesti ja omien kokemusten mukaan ja miltä ne musta tuntuu tai tuntui.

En halua tässä kenellekään mitään pahaa kuitenkaan. Alunperin tein blogini itselleni terapiaksi ja eron ja suhteessa vaikeiden asioiden käsittelyn tueksi.

Uteliaille tiedoksi; Olemme Laurin kanssa yhdessä. Pari päivää sitten oli uuden alun ensimmäinen vuosipäivä, ja ensi kuussa tulee 11 vuotta ensitapaamisesta. 🩷🖤

Harvemmin ehkä parisuhteet on koko ajan pelkästään helppoja.